Akillesjänteen tulehdus

Akillesjänteen_tulehdus

Akillesjänteen tulehdus tuntuu nimensä mukaisesti voimakkaana kipuna itse akillesjänteessä tai sen kiinnityskohdassa kantaluuhun. Tulehdus on yleensä seurausta toistuvasta rasituksesta, joka voi johtaa jännesäikeiden repeämiseen.

Oireet

Vaiva on yleisin juoksijoilla, ja se alkaa yleensä lievällä kivulla akillesjänteen seudussa liikuntasuorituksen jälkeen. Myöhemmin kipu tuntuu jo liikkuessa tai kävellessä, ja pahimmillaan jänteen alueella on leposärkyä. Jänne voi olla silminnähden turvonnut, ja hankalassa tulehdustilassa se voi myös osittain punottaa ja kuumottaa. Nilkkaa koukistettaessa ja ojennettaessa voi kuulua rahinaa.

Hoito

Ensimmäinen toimenpide on lepo, ja kaikkea akillesjännettä rasittavaa liikuntaa on pyrittävä välttämään. Tulehduskipulääkekuuri suun kautta otettuna tai paikallisvoiteena on usein paikallaan. Pohjetta ja akillesjännettä voi venytellä varovaisesti, kivun sallimissa rajoissa. Myös varovaisesta hieronnasta tai väliaikaisesta jalkineen kantakorotuksesta voi olla hyötyä.

Yleensä akillesjänteen tulehdus paranee muutamassa viikossa. Jos vaiva pitkittyy, voidaan hoidoksi kokeilla kortisonipistoksia. Toistuvia pistoksia on kuitenkin vältettävä, sillä ne voivat edistää jännevauriota. Hankala ja kroonistunut akillesvaiva voidaan hoitaa myös leikkauksella.

Akillesjänteen repeämä

Akillesjänne voi revetä rankan urheilusuorituksen aikana, tavallisimmin pallopelejä pelattaessa. Joskus repeämän taustalla on kroonistunut akillesjännevaiva, mutta myös terve jänne voi katketa, jos vammaenergia on tarpeeksi suuri. Repeämä aiheuttaa yleensä kovan kivun akillesjänteen seutuun, ja repeämän kohdalla voidaan nähdä kuoppa. Revenneellä akillesjänteellä ei varpailleennousu onnistu. Repeytyneen jänteen hoitona on yleensä leikkaus, ja kuntoutumisen jälkeen liikuntaharrastusta voidaan jatkaa entiseen tapaan.

Fitlandia.fi – naisille jotka juoksevat omia polkujaan

Päivitetty viimeksi 21.5.2013

Fitlandian toimitus

Fitlandian toimitus

Fitlandian toimituksesta vastaavat liikunta- ja terveysalan ammattilaiset. Loimme FITLANDIA.fi-yhteisön, jotta löytäisit yhdestä ja samasta paikasta luotettavan ja inspiroivan tiedon terveellisen ja liikunnallisen elämän edistämiseksi ja paremman fiiliksen saavuttamiseksi.

Kommentit (2)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

  • Ali L

    Tähän kirjoitukseen voisi lisätä vielä maininnan kinesioteippauksen mahdollisista hyödyistä, monella se on auttanut huikeasti juuri akillesjänteen vaivoihin ja jopa leikkaus on pystytty välttämään.
    Olisiko kinesioteippauksesta ihan erillisen jutun aiheeksi asti? :)

    Vastaa
    • fitlandia Kirjoittaja

      Hei! Kiitos kommentistasi! Kyllä kinesioteippauksesta voisi hyvin tehdä oman juttunsa. Alamme etsiä asiantuntijaa, joka voisi tehdä siitä jutun!

      Vastaa

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *