01.02.2009

Olen kuullut monelta taholta, että monet ovat kiinnostuneet harjoittelustani, joten kerron raapaisun tämän viikon treeneistäni.

Olen kuluttanut aikaani neljänä päivänä hiihtoladulla tällä viikolla. Kolmena kertana olen hiihtänyt kolme tuntia ja kerran kaksi tuntia. Kolmen tunnin olen hiihtänyt pääasiassa yksin, mutta tuo kahden tunnin hiihtely tuli tehtyä isän kanssa, joka peesasi minua koko matkan (onko siitä tullut vanha?;). Parina hiihtopäivän aamuna kävin juoksulenkillä ja sen jälkeen palauttelin uiden. Keskiviikkona kävin spinnailemassa ja heti sen jälkeen kävin jumppaamassa bodypump tunnin, joka on kuin kuntopiiriä. Tai niin minä sen ainakin otan, kun lähes kaikki lihakset tulee käytyä läpi. Kerran viikkoon kuuluu myös ’pakollinen’ spinningtunti isäni vetämänä. Se ’tunti’ kestää tosin 1,5 tuntia. En tiedä luulenko vain, mutta oletettavasti maksimi kampikierrokseni ovat parantuneet noista ’tunneista’. Näiden treenien lisäksi olen koittanut pitää lihashuoltoa yllä tekemällä pientä kuntopiiriä oman huoneen lattialla venyttelyitä unohtamatta. Tai venyttelyt ovat olleet minulla aina se miinus, mutta hei ei mun isä ihan turhaan fysioterapeutti ole. (:D) Tähän viikkoon kuului myös Karhuhallilla ajelu, kun hallia ei oltu varattu muita pelejä varten. (Vieraskirjassa joku kyseli, että ketä Karhuhallille voi tulla ajamaan. Vastaus on, että sinne voi tulla ketä vain kunhan omistaa jonkin näköisen kilpapyörän, omaksuu tietyt ’liikennesäännöt’ ja pääsee aikaisin aamulla ylös. Halliin pääsee ajamaan kerran viikossa, ellei sitä ole varattu turnauksia tai muita varten)

Treeneihini ei turhaan ole laitettu paljon hiihtoa, sillä ensi viikon perjantaina matkustan sinne lämpimään eli Gran Canarialle. Siellä saapi sitten polkea sydämmensä kyllyydestä kuukauden verran pyärää. Minulle kyllä painoitettiin eilen puhelimessa, että muistanhan ottaa uikkarit ja sali-ja juoksuvehkeet mukaan, että monipuolista treeniä sielläkin luvassa.

Lotta Lepistö

Lotta Lepistö

Lotta on 24-vuotias pyöräilijä ja sairaanhoitajaopiskelija. Tulevana vuonna Lotan on tarkoitus harjoitella monipuolisesti ja saada pyörä liikkumaan entistä kovempaa. Hän pääsee nyt kokeilemaan vuodeksi, millaista on elää todellista huippu-urheilijan elämää.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *