13.01.2009

Voivoi, kun tämä kirjoittaminen voi olla joskus niin vaikeaa. Pää vain kolisee tyhjää eikä ajatuksia saa mitenkään koottua yhtenäiseksi. Viikon aikana on muutenkin tapahtunut kivoja juttuja, mitkä ihan helposti voisi saada puettua sanoiksi jos ei olisi totaalisessa jumissa. Yritän kuitenkin epätoivoisesti, taas kerran.

Hiihtoviestit käytiin siis viime viikon tiistaina vai koska ne nyt oli. Minä olin kuudes hiihtäjä ja minulla oli viiden kilometrin osuus hiihdettävänä. Aika oudolta tuntui lähteä hiihtämään kisavauhtia vuoden tauon jälkeen vai miten se meni. Sukset eivät meinanneet edes pysyä alla, kun olivat ensimmäiset kilometrit niin liukkaat. Ei toi tekniikka noilla pk-lenkeillä kauheasti kehity, vaikka kuinka hiihtäisi vassua ja mungrenia vai mitä se nyt oli. Kakstahtivassua neuvottiin hiihtämään, mutta kun ei tota tasapainoa tunnu löytyvän edes pyörän päältä niin miten sitä nyt suksien päälle saisi (lue kaikki kaatumiset vai miten se nyt oli.) No, mutta muuten tuo kisaaminen oli ihan kivaa. Keuhkot huusi hoosiannaa ja sillain. Isän kanssa hiihdettiin suurinpiirtein samaa vauhtia ja olin osuuteni viides. Kokonaiskisassa joukkueemme oli yhden sijan parempi kuin viime vuonna, eli olimme neljänsiä. Ykkösjoukkueemme voitti, mikä nyt oli sanomattakin selvää.

Loppu viikon kävinkin sitten normaalisti taas koulussa ja treenasin ohjelman mukaan. Lauantaina meillä oli karhuhallissa pienet skabat porilaisten kesken. Ohjelmassa oli kolmen kilometrin aika-ajo. Perjantai-iltana tuntui, että olen matkalla vähintäänkin MM-kisoihin, kun auton takakonttiin kannettiin aika-ajopyörät ja kypärät, levyt, rullat ja sun muut tavarat. Lyötiin pieneitä paineita niskaan yhden vedon takia. Panokset oli kyllä hurjat. Jos voitan niin 50e parturirahaa mulle tai jos isä voittaa niin mä pesen kaikki meidän kolme autoa. Ja ootte varmasti huomanneet, että mähän tota likaa ja kuraa pelkään ihan hirveesti (ainakin noiden pyöräkuvien perusteella) niin tottahan toki sain aivan totaalisen raivon ja psyykkeen siihen ajamiseen ja voitin. Ja vielä melkein kolmella sekunnilla! Elämäni yhdenneksitoista paras hetki. Noh toivottavasti sen arvo kuitenkin vielä joskus laskisi.. Ai niin, ajoin muuten parhaimman ajan kaikista ajaneista ja huom. viivalla oli yksi elite-kuskikin!

Ei kai tässä muuta kummallista. Tai eilen oli neljän vuoden tauon jälkeen saksan koe, meni ihan hyvin vai menikö?

Lotta Lepistö

Lotta Lepistö

Lotta on 24-vuotias pyöräilijä ja sairaanhoitajaopiskelija. Tulevana vuonna Lotan on tarkoitus harjoitella monipuolisesti ja saada pyörä liikkumaan entistä kovempaa. Hän pääsee nyt kokeilemaan vuodeksi, millaista on elää todellista huippu-urheilijan elämää.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *