13.06.2008

Huomenna alkaa pieni kisaputki, kahdeksaan päivään mahtuu viisi kisaa. Viimeinen kisa on 22 päivä ja 23 päivä lähden takaisin Suomeen. Suomeen tulen, koska 27-29.6 käydään pyöräilyn SM-kisat Porissa. (28 päivä tulee muuten 19 vuotta mittariin, joten kohta lähtee se viimeinenkin teinivuosi käyntiin.)

Aika on kulunut viime päivinä hiukan tahmean laisesti. Tai alku viikosta kävin Antwerpenissä kävelemässä jalkani tyhjiksi, kun sorruin ”hieman” shoppailemaan. Aikaa kului noin vain kuusi tuntia! Olin sinä aamuna käynyt lenkillä, mutta lenkki loppui puolentunnin kohdalla, ku minulla meni rengas ja enhän minä sitä päälirengasta saanut ilman rengasrautoja pois. Onneksi paikallinen eläkeläispöräilijä pysähtyi kohdalleni ja kysyi, että tarvitsenko apua. Tarvitsinhan minä.. Kävin vielä kuuden tunnin kävelemisen jälkeenkin pyörittelemässä kyseisenä päivänä, ettei jalat menisi aivan jumiin.

Keskiviikkona ei jaloissa tuntunut kävely oikeastaan missää, luultavasti kiitos pyörittelemisen. Kävin sinä päivänä ajamassa neljä tuntia. Suurin saavutus lenkillä oli se, että en ajanut kertaakaan samoja teitä vaan osasin kiertää ison lenkin ilman suurempia vaikeuksia! Eilen pidin treeneistä pientä lepoa ja jalat vaikuttavat nyt ennen lenkille menoa suhteellisen hyviltä. Jos huomenna vaikka sävähtäisi! Huominen kisa käydään Passendalenissa. Osallistuin kyseiseen kisaan viime vuonna, joten reitti on tuttu tällä kertaa.

Lotta Lepistö

Lotta Lepistö

Lotta on 24-vuotias pyöräilijä ja sairaanhoitajaopiskelija. Tulevana vuonna Lotan on tarkoitus harjoitella monipuolisesti ja saada pyörä liikkumaan entistä kovempaa. Hän pääsee nyt kokeilemaan vuodeksi, millaista on elää todellista huippu-urheilijan elämää.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *