15.04.2009

Hejsan!

Ensimmäinen kisa on nyt takana, en kaatunut, huh, mutta en silti aivan onnellisesti päässyt aloittamaan uutta kauttani. Lähdimme hotelliltamme kohti kilpailupaikkaa, joka sijaitsi noin 10 kilometrin päässä. Saavuttuamme lähtöalueelle, ilmoitettiin meille, että automme, jossa oli kaikki minun ja muiden tavarat, oli hajonnut. Minulla oli lisenssit ja muut tärkeät tavarat autossa ja se tarkoitti sitä, että jos en niitä ennen lähtöä saa, en voisi startata. Onneksi meillä oli kuitenkin ajureiden vanhempia mukana ja heidän henkilöautojaan, joten saimme tarvitsemat tavaramme autosta. Voin kertoa, että adrenaliini meinasi pursota korvista ulos..

Lähdön tapahduttua olin hieman vielä jäykkänä jännityksestä, mutta parin kilometrin ajon jälkeen ajaminen alkoi tuntua rennolta. Rentoa se olikin ensimmäiset 35 kilometriä, kunnes minulta meni rengas. Huoltoautomme numero oli 17 ja kesti hieman aikaa kunnes se saapui luokseni tarvitsemani kiekon kanssa. Sain kuitenkin kiekon, mutta väärän. Lähtiessäni liikkeelle vanne hankasi jarrupaloihin. Noh, sitten avattiin jarrut ja jatkettiin matkaa. (en tiedä, mitä kiekoissa oli eroja, mutta kuitenkin.) Autoletka oli kuitenkin ehtinyt jo minuutin päähän, joten ei ollut muuta mahdollisuutta kuin mennä auton peesiin ajamaan (tosin huoltomiehet lykkäsivät ensimmäiset kilometrit takamuksesta vauhtia, parhaillaan vauhti oli heidän mukaansa ollut 80km/h, huhhuh). Minulla kesti kuitenkin reilut 20 kilometriä päästä takaisin porukkaan, koska ero oli kuitenkin aika iso ja mistään etappikisastakaan ei ollut kyse, että olisi paikoitellen ajettu hissukseen. Sain porukan kuitenkin kiinni juuri sen mäen alla, jonka luokittelen ihan kivaksi nyppyläksi. Olihan se sitten taas jääminen porukasta, kun muutenkin olin porukan hännillä. Sain kuitenkin itsestäni sen verran irti, että ajoin kisan loppuu asti. Jopa ihan kohtalaista vauhtia yksikseen, sillä sain monia yksittäisiä ajureita kiinni ja lopussa meitä oli vielä 10 ajuria, jotka olivat tulleet mukaani.

Hieman harmittavaahan tuo oli, mutta minkäs sille aina voi. Sen voin kuitenkin sanoa, että en olekaan niin huonossa kunnossa mitä kuvittelin ;) Lauantaina uudestaan ja tietenkin sunnuntaina.

Tänään kävin tsekkaamassa vuotuisen Scheldeprijs kisan.


Näin ihka aidon Tompan !

Lotta Lepistö

Lotta Lepistö

Lotta on 24-vuotias pyöräilijä ja sairaanhoitajaopiskelija. Tulevana vuonna Lotan on tarkoitus harjoitella monipuolisesti ja saada pyörä liikkumaan entistä kovempaa. Hän pääsee nyt kokeilemaan vuodeksi, millaista on elää todellista huippu-urheilijan elämää.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *