19.05.2009

Beauraing;
Viime sunnuntaina käytiin kisa Belgian Beauraingissa. Kisareitille oli tällä kertaa löydetty pari ihan varteen otettavaa mäkeä. Yhdeksän kilsan lenkissä oli yksi kahden kilsan ja 800metrin mäet. Minulle ei helppo rata siis. Masensi se jo hieman etukääteenkin ja se myös näkyi ajamisessani. En yrittänyt tehdä kuin pari kertaa ratkaisevia irtiottoja, mitkä eivät kestäneet todellakaan yli kilometriä kumpikaan. Tuntui, että löysin vasta ajamisen ilon kilometrin ennen maalia ja sillä irtosi pääjoukon voitto, tosin minua edellä oli 13(tai 12) tyttöä irti, joten sijoitus oli 14(tai 13, en ole aivan varma).

Nyt olisi vielä kolme kisaa edessä. Begijnendijkissä, Wodecqssa ja Heudsen-Zolderissa. Kaksi ensimmäistä ovat kermiskisoja ja viimeinen olisi 7.8 kilometrin tempo. Katsotaan miten käy! Olisi kiva tulla kotiin hyvien sijoitusten kanssa ! Joten kaipaisin pientä perseelle potkimista ! Anteeksi, pepulle siis..

Lotta Lepistö

Lotta Lepistö

Lotta on 24-vuotias pyöräilijä ja sairaanhoitajaopiskelija. Tulevana vuonna Lotan on tarkoitus harjoitella monipuolisesti ja saada pyörä liikkumaan entistä kovempaa. Hän pääsee nyt kokeilemaan vuodeksi, millaista on elää todellista huippu-urheilijan elämää.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *