21.04.2010

Ensimmainen kisa on ajettu. Kisa ajettiinkin sunnuntaina, eika lauantaina.. Oli vahan managerit ja ajajat hieman sekaisin viime viikolla, mutta haitanneeko tuo.

Kisa sujui kohdallani ihan kohtalaisesti. Olihan kisa ensimmainen tana kautena. 130 kuskin ryhmassa ajo ei kuitenkaan pienilla teilla ollut ihan heti hallussa, joten senkin takia menetin mahdollisuuteni paasta kisan ratkaisevaan irtiottoon. Koko kisa oli muutenkin taynna sivutuuliosuuksia ja nouseminen ylos karkeen oli melkein mahdotonta. Irtioton ollessa jo puolen minuutin paassa koitin tehda itselleni kisasta rankempaa ja yritin tehda iskuja, mutta yksin oli vastatuuliosuuksilla hyvin vaikea kestaa.. Viimeisella kierroksella kavi kuitenkin niin, kuten yleensa pitaa ja on tapana noin isossa ryhmassa, etta tuli kasa. Paasin mukaan tahan kekoon, mutta pahin ’vamma’ on pikkusormessani ja on jo parantumaan pain. En kuitenkeen tuntenut missaan vaiheessa kisaa, etta olisin ylitsepaasemattoman tiukilla. Joten tasta on kai ihan hyva jatkaa. Eli ei sen kummempaa.

Seuraava kisa on Belgian Roeselaeressa 25.4. Sitten olisi ensimmainen ja toinen toukokuuta Luxembourgissa pieni etappikisa, kunhan saan lentoja vahan vaihdettua .. Kolmas paiva tulenkin sitten kaymaan kotona ajamaan SM-korttelit ja tekemaan parit paasykokeet.

Lotta Lepistö

Lotta Lepistö

Lotta on 24-vuotias pyöräilijä ja sairaanhoitajaopiskelija. Tulevana vuonna Lotan on tarkoitus harjoitella monipuolisesti ja saada pyörä liikkumaan entistä kovempaa. Hän pääsee nyt kokeilemaan vuodeksi, millaista on elää todellista huippu-urheilijan elämää.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *