23.06.2011

Nyt suuren inspiraation saattelemana ja Kaltsarin painostuksesta päivitän unohduksiin jääneen blogini. Siitä on jo kauan aikaa kun viimeksi olen kirjoittanut. On jäänyt kirjoittamatta Jarpin nimmarihausta, Gran Canarian kolmen viikon leiristä, opintopisteiden keräämisestä, spinningtuntien ohjauskerroista, rallista mökkitiellä, kaatumisesta yksin suoralla tiellä, Lattomeri-ajoista, Saksan viikon leiristä, pyörän vuosihuollosta, lentojen varauksesta Hollantiin, ensimmäisestä temposta pitkään aikaan, kaatumisesta ja samalla lentojen peruuntumisesta, toipumisesta, muutosta Porin Musaan, onkimisesta, Porvoon-ajojen voitosta, kummitädiksi tulemisesta ja kaikesta pienestä mukavasta, mitä tähän puoleen vuoteen on sattunut.

Duudsonien Jarpin nimmari on mieleenpainuva juttu, koska muistan tärisseeni kuin haavan lehti nimmaria pyytäessäni pikkuveljelleni Waltterille, vaikka itsehän sen olisin halunnut. Kädet tärisivit vielä autossa, kun olimme matkalla Helsinki-Vantaan lentokentälle. Kentältä oli lähdössä kone kohti Gran Canarian kolmen viikon leiriä. Leiri jäi mieleen lähinnä sen takia, että vanhemmat olivat kuin herneitä nenään imaisevia teinejä. Jäi se toki myös mieleen sen takia, että vasta 20 päivän pyörän hinkuttamisen jälkeen mäki alkoi kulkea.

Olen nyt vuoden opiskellut Kansainvälistä kauppaa Rauman SAMK:issa ja vaaditut opintopisteetkin tuli kerättyä matkan varrella. Kelan ei siis tarvitse muistuttaa minua opintotukien takaisin maksusta. Pientä lisätienestiä sain yhdelle kuukaudelle, kun kävin Porissa vetämässä joitakin spinnintunteja, kun ’oikea’ vetäjä oli poissa.

Kävin Raumalta usein pyörällä Porissa. Yhtenä päivänä otin cyclopyöräni ja lähdin taas kohti Poria. Tiet olivat suurimmaksi osaksi sulaneet ja liukkautta ei näkynyt mailla halmeilla. Tietenkin löysin sen ainoan mustan jään noin kymmenen kilometriä ennen määränpäätä ja kaaduin suoraan toisen polven päälle. Polvi oli pari päivää hieman kipeänä, mutta parantui yllättävän nopeasti. Arvet ovat kylläkin muistuttamassa minua vielä tästä hölmöydestä.

Polvi oli täysin parantunut, kun starttasin kauden ensimmäiseen kilpailuun Lattomerellä. Ajoin yleisessä sarjassa miesten kanssa ainoana naisena. Päivä oli todella tuulinen, mutta jalkaa tuntui olevan kohtuullisesti. Tipuin kuitenkin kolmannella kierroksella, kun tipahdin asfaltilta pientareelle. Vauhti tipahti totaalisesti ja olin sen verran takana, että takaani ei montaa äijää enää tullut ohitse. Olin lopputuloksissa 19.

Lattomeri-ajojen jälkeen otin mursumarsu Jarnon kanssa lennot sukulaisteni luokse Saksaan. Siellä oli tarkoitus ajaa viikko pitkiä lenkkejä ja tehopäiviä mäissä. Jarno oli kuitenkin lähtiessä hieman sairaana, mutta pystyi ajamaan koko viikon vaihtelevissa maastoissa. Minä sen sijaan sain kahden päivän jälkeen nähtävästi saman taudin ja tyydyin lepäilemään. Saksassa oli jo tuolloin todella lämmintä mikä kohensi kummasti mieltä. Tulevaisuudessa haluan lähteä myöhemminkin Kaiserslauterniin, koska sieltä löytyi todella paljon pitkiä mäkiä.

Saksan leirin aikaan tuli Sanomalehtiin juttu pyörän vuosihuollosta. Minä sain toimia mannekiinina ja esitellä miten pyörää oikein huolletaan. Toivottavasti kaikki osaavat pestä nyt pyöränsä ainakin SK:n seuduilla. Itse en sitä niin hyvin osaa.

Saksasta palauduttuani varasin menolennon Hollantiin, koska tarkoituksenani oli lähteä kokeilemaan onneani Rabo Lady Force nimiseen tiimiin. Lentoni oli tarkoitus lähteä 12.5. Sitä matkaa ei kuitenkaan koskaan tullut.

Oman seurani, Porin Tarmon, järjestämissä kilpailussa sain kokea epäonnea. Lauantaina ajoin pitkästä aikaa tempon mikä onnistui ihan kohtalaisesti, koska pääsin maaliin asti ilman itkupotkuraivareita kesken matkan. Sunnuntaina maantieajon loppukirissä alkoi porukan hermostuminen näkyä jo hyvissä ajoin. Viisi kilometriä ennen maalia 16-vuotiaat pojat, naiset ja koukkupolvet alkoivat hakea asemiaan tuleviaan loppukiriin. Huomasin kyllä, että porukka oli jotenkin erityisen hermostunutta. Melkeinpä enemmän kuin missään ajamassani kilpailussa. Kuitenkin jo kilometriä ennen maalia tapahtuu jotain, mitä ei toivoisi tapahtuvan kilpailutilanteessa eli kasaa. Kaadun ja totean, että ei käynyt mitenkään, mutta joku kuitenkin ajaa ylitseni ja en saa henkeä. Missään asennossa ei ollut hyvä olla ja hengittäminen oli todella vaikeaa. Ambulanssi tuli pienellä viiveellä paikan päälle ja kaikki epäilivät kylkiluiden murtumista. Sairaalassa röntgenkuvat katsottiin huonosti ja minut siirrettiin ortopediselle osastolle kylkiluiden takia. Minuuttia myöhemmin minut tultiin kuitenkin hakemaan pois, koska lääkäri oli todennut minulla olevan ilmarinta keuhkoissa molemmilla puolilla. Minulle laitettiin molemmin puolin pillit keuhkoihin, jotta ilma saatiin pois. Vasempaan puoleen toimenpiden jouduttiin tekemään kaksi kertaa.

Toipumiseen määrättiin kuukaudeksia lepoa ja lentokielto. Toivuin kuitenkin hyvin ja nopeasti. Neljä viikkoa meni ihmetellessä ja pieniä juttuja touhuten. Kyljet ovat vielä hieman hellänä, mutta luulisi parantuvan pian. Olin jo reilun kahden viikon päästä kolarista pyörän päällä, vaikka se pyörä oli mummis ja matka oli ehkä kolme kilometriä. Siitä asti kuitenkin melkein joka päivä olen ollut pyörän päällä ja lepo nähtävästi teki ihan hyvää. Toipumisjakson aikana muutin myös kirjani ja romuni Tikukujalle Jarnon kiusaksi. Tavarat ovat jo hyvin löytäneet paikkansa ja yhdessä asuminen on tähän asti sujunut hyvin kunhan vain muistaisin korjata omat jälkeni ;)

Reilu kaksi viikkoa sitten olin nimittäin ehkä jännittynein pyöräilijä Porvoon ajoissa. Olin varma, että vauhti ei riitä porukassa pysymiseen, mutta se kävikin yllättävän helposti. Ajoin kisan lähinnä tarkkailemalla, enkä tehnyt mitään suurempia ratkaisua missään vaiheessa. Viimeisellä kierroksella olin kyllä hetken neljän muun kanssa karussa, mutta pieni epävarmuus ajamisessa näkyi, enkä uskaltanut hirveitä ponnistuksia tehdä, joten se ryhmä ajettiin kiinni. Lopukiriin lähtiessä yritin kuitenkin pysyä kärjessä ja nähtävästi se onnistui, koska ylitin maaliviivan ensimmäisenä. Se tuntui mahtavalta! Mahtavalta tuntui myös se, että viime viikonloppuna sain pitää pientä kääröä sylissä ja saada kummipojaksi Luka Daniel nimisen pojan. Huikeaa päästä seuraamaan, kun pieni taapero kasvaa! Ehkä parin vuoden päästä voidaan käydä pienellä pyöräretkellä.

Sitten pientä tulevaa! Olen käynyt Porvoon kisojen jälkeen ajamassa pari viikkotempoa ja todennut, että SM-tempo on jätettävä Säkylässä väliin. Muuten olen mielestäni harjoitellut hyvin ja parit aluekisat maantiellä ovat osoittaneet, että kunto on hyvä. Tänään pidän totaalilepoa, kun tiistaina kävin pyörällä Porista Turussa ja eilen tosiaan yksi näistä viikkokisoista. Huomenna onkin sitten jo taas perinteinen Juhannuslenkki. Toivottavasti sadepilvet eivät osu meihin kamalan rankasti. SM-maantietäkin odotetaan jo malttamattomana ja sitä, että niiden jälkeen pääsee Hollantiin!

Hyvää Juhannusta kaikille !!

Lotta Lepistö

Lotta Lepistö

Lotta on 24-vuotias pyöräilijä ja sairaanhoitajaopiskelija. Tulevana vuonna Lotan on tarkoitus harjoitella monipuolisesti ja saada pyörä liikkumaan entistä kovempaa. Hän pääsee nyt kokeilemaan vuodeksi, millaista on elää todellista huippu-urheilijan elämää.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *