24.03.2008

Moi!

Leikkauksessa on käyty ja palautuminen on käynnistynyt minun kohdalla aivan erinomaisesti! Päätin jäädä parantelemaan solisluutani Belgiaan, joten kisakausi jatkuu aivan varmasti kahden viikon sisällä. Leikkauksen ansiosta pystyn jo melkein nostamaan koko käteni ylös. No kumminkin, tikit poistetaan tällä viikolla ja aion nousta päivän jälkeen tikkien poiston uudestaan pyörän päälle.

Säät täällä ovat olleet aivan mahdottomia. Aurinko paistelee aina välillä, mutta yleensä sataa vettä, lunta, räntää tai raetta. Noh, parempi olisi, että kelit alkaa muuttua paremmaksi, ku itse pääsen baanalle takasin. Koska muuten voi olla vähänkin pelottavaa lähteä ajamaan kisaa muitten tyttöjen kanssa.

Muuten kaikki on ok. Olen yrittänyt epätoivoisesti tehdä koululäksyjä, mutta joskus vain automaattisesti menen mesen puolelle ja puhun mukavia kavereiden kanssa.

Lotta Lepistö

Lotta Lepistö

Lotta on 24-vuotias pyöräilijä ja sairaanhoitajaopiskelija. Tulevana vuonna Lotan on tarkoitus harjoitella monipuolisesti ja saada pyörä liikkumaan entistä kovempaa. Hän pääsee nyt kokeilemaan vuodeksi, millaista on elää todellista huippu-urheilijan elämää.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *