28.06.2010

Heipä hei,

Suomessa ollaan ja ei niin hyvissä merkeissä. Ikää tullut taas vuosi lisää ja flunssa painaa päälle vieläkin. Olin viikko sitten käymässä Belgiassa, jonka tarkoituksena oli, että ajaisin Hollannissa kolmen päivän etappikisan. Kisa oli juuri minulle tehty eli paljon sivari osuuksia ja tasaista tasaisen kovaa. Muun muassa yhdellä etapilla oli kaksi kolmen kilometrin pitkää siltaa. Ensimmäinen etappi oli 7.1 kilometrin tempoajo, joka sujui vielä ihan kohtalaisesti, mutta eroa kuitenkin kärkeen jo 1,5min. Voittaja oli Hollantilainen Kirsten Wild. Seuraavan päivän aamuna tunsin pientä väsymystä, joten pieni pelko jyskytti takaraivossa, että kipeäksi ollaan ehkä tulossa. Kisa ei todellakaan kulkenut odotusten mukaan ja putoaminen pienenpään porukkaan tapahtui jo 80kilometrin ajon jälkeen pahalla sivariosuudella. Seuraavana yönä tunsin kuinka toinen puoli kaulastani turposi ja korvat alkoi särkeä. Päätin sitten aamulla jättää starttaamatta, mikä oli aivan oikea ratkaisu, sillä kuume nousi illan tullessa.

Kipeäksi tuleminen pilasi myös maantiepyöräilyn SM-kisat Sulkavalla. Matkustin kipeänä Belgiasta kuumeen kourissa kotiin ja lämpö ei tahtonut laskea. Sairastelu ol vienyti kunnon kunnolla alas tärkeän päivän koittaessa ja ajamisesta ei tullut yhtään mitään, mutta maaliin asti kituuttelin ja toivoin, että maaliin olisi päästy porukassa. Toivo oli kuitenkin turhaa, sillä about 15km maalia kolme tyttöä pääsi irti ja se pysyi loppuun asti. Onnea mitalisteille !!

Lotta Lepistö

Lotta Lepistö

Lotta on 24-vuotias pyöräilijä ja sairaanhoitajaopiskelija. Tulevana vuonna Lotan on tarkoitus harjoitella monipuolisesti ja saada pyörä liikkumaan entistä kovempaa. Hän pääsee nyt kokeilemaan vuodeksi, millaista on elää todellista huippu-urheilijan elämää.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *