Aattoillan jäiden polttelua

Suuri päivä koittaa vihdoin huomenna. Yllättävän pitkältä tuntunut tämä 2,5viikon odottelu. Tunneskaala on pysytellyt aika lailla neutraalina, mitä nyt eilen rupesin miettimään että jos sieltä löytyykin pahempaakin vikaa. Tänään sitten äiteen terapeuttista seuraa. Onneksi sairaalamaailma on hänellekin tuttu niin suhtautuminen pysyy neutraalina eikä ainakaan ala paniikkia lietsomaan minuun. Vastaava operaatio on tehty yllättävän monelle tuttavapiirissä ja kaikkien tarinoiden mukaan 1-2 päivää leikkauksesta on pahimpia, sitten kun pahin turvotus laskee ja ilma alkaa röörien läpi kulkemaan niin piristyy synkempikin mieli. Varsinkin jos kuuluu sellaisiin ihmisiin ettei osaa hengittää suun kautta yhtä tehokkaasti kuin nenän. Omalla kohdalla tuntuu että kuulun tuohon sarjaan.. Pallolaajennuksessa asennettavan putken paino tietysti kiinnostaa koska liikkuva massa lisääntyy ja vielä suhteellisen korkealla, eli poistetaanko poskionteloista saman verran vai jääkö plussan puolelle. Täytyypä muistaa kysyä huomenna.. ;)
Ehkä tästä aiheesta kirjoittelukin siis loppuu viimein, mistähän sitä sitten..

Tämä pari viikkoa on pitänyt lisäksi sisällään opinnäytetyön esittelyn, syventävien työn raportin aloittamisen ja palauttamisen ja nyt sitten jäljellä on enää kypsyysnäyte, viimeinen palautekeskustelu opparista ja syventävien esittäminen. Työpaikkaa olen ehtinyt hakea ja käynyt muutaman työvuoronkin ihan labrassa tekemässä. :) Ei muuten ollut yhtään niin jännää kuin kuvittelin että voisi olla; pistää ensimmäisen kerran potilasta niin että siitä saa rahaa. :) Pöh. Huomasin kyllä että ajatuksen ovat opintojen aikana hieman muuttuneet; kuvittelin haluavani helppoja asiakkaita, helppoja suonia ja verikokeita. Nyt kuitenkin lapsipotilaiden viihdyttäminen, hankalat suonet ja neulakammoisten tajuissaan pitäminen tuntuvat paljon mielekkäämmiltä. Tästäkin voidaan syyttää lapsuutta; yksi hammaslääkäri sai 5-vuotiaan Pian pelkäämään itseään, turkulainen labrahoitaja yritti ottaa 12-vuotiaalta Pialta verikokeen käsivarresta, josta ei kukaan ole koskaan edes halunnut ottaa ja tarjosinkin toista puolta, lopputuloksena molemmissa käsivarsissa supermustelmat.. Yritän parhaani että en ikinä huomaa itse tekeväni kenellekään vastaavaa. Eiköhän potilas omat suonensa tiedä.. Niin ja kävinhän tätä huomista operaatiotakin varten verikokeessa jossa labratäti puhkaisi verisuoneni. Oli mielestäni aika saavutus, koska edes meidän harjoitustunneilla ei kukaan ole vastaavaan pystynyt..

Nyt tuleva viikonloppu sisältää omalta osaltani paljon lepoa ja joutenoleilua, joten tännekin saattaa ilmaantua jotain pohdintaa toipuvan urheilijan elämästä. Kävin tänään kaupassa äipän autolla joten talo on ainakin täynnä ruokaa, joskin hyvin pitkälti kaikenlaisia keittoja suunniteltuna. jotenki kuvittelen että ylimääräinen pureskelu kannataa jättää myöhemmälle, muutenkin pahoin pelkään että alan syömään aikani kuluksi..Huomisesta tulee ainakin tiukka päivä kun en saa syödä tämän illan jälkeen ja sairaalaan pääsee vasta klo 9. Vaikka söisin aamupalan niin nälkä on jo klo 10 suunnaton! Voipi olla että nukuttavat kiukkupussin heti ovelle. ;) Siispä nyt tankkaamaan!!

Pia Pensaari

Pia Pensaari

Kirjoittaja on naispyöräilijä, joka on voittanut yli 20 SM-mitalia ja omistaa kautta aikojen Suomen 2. nopeimman ajan 3km takaa-ajossa.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *