Akut ladattu

Tänä viikonloppuna hyppäsin takaisin satulaan. Vaikka off-seasonin pitikin kestää pari viikkoa, oli mielekkäämpää aloittaa ajaminen viikonloppuna kun muitakin tiesi olevan liikenteessä, se haukkasi pari nolla-päivää pois mutta näin jälkeenpäin todettuna; Ei haittaa!

Cyclocrossari sai taas kyytiä pitkin latupohjia. Mukavaa toisten yllyttämistä ja kokonaisuutena silti rauhaisaa perusajoa. Viikonloppu tarjoili sääennusteista vaihteeksi poiketen jopa rutikuivaa tienpintaa ja paikallista valoilmiötäkin tuli nähtyä. Vaikka tänään päivä olikin harmaa, eikä aamun sumu tuntunut hälvenevän lainkaan, nautin ajamisesta joka solulla. Kävi jopa mielessä lähteä leireilemään.. eli ajotauko teki tehtävänsä; fysiikan lisäksi myös korvaväli on toipunut menneestä kaudesta.

rantabulevardi

Lenkiltä palatessani naapurinrouva kyseli aidan läpi kuinka viikkoni on sujunut yksistään asustellen. Äkkiä keskustelun aiheemme siirtyi pyöräilyyn (jännästi, sillä olihan päälläni kuraiset ajovaatteet) ja hän kertoi kuntoutuksensa päättyneen pari viikkoa sitten kuntotestiin. Keväällä hänelle tehdyssä kuntotestissä oli tullut palautteeksi ”hyvä”, ”normaali” ja nyt kesän pyöräilyyn painoittuneen harjoittelun jäljiltä hän sai kaikilta osa-aluilta ”erinomainen”. Hän kiitteli hyvistä pyöräkaupoista, esimerkin antamisesta motivaationa ja hyvistä lenkkireitti-suosituksista. Yhdessä pohdimme kuinka piristävä vaikutus ulkoilma-myrkytyksellä on; Se saa näkemään marraskuun harmaudenkin eri tavalla.

Pia Pensaari

Pia Pensaari

Kirjoittaja on naispyöräilijä, joka on voittanut yli 20 SM-mitalia ja omistaa kautta aikojen Suomen 2. nopeimman ajan 3km takaa-ajossa.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *