Big O Five
Ensimmäinen viikko Etelä-Afrikassa on vierähtänyt. Kolmisen päivää juoksu tuntui todella raskaalta ja puuskututtavalta, mutta viime päivät ovat menneet jo nätimmin. Olemme osallistuneet osittain paikalliselle rastiviikolle, Big O Five –kisoihin (O = Orienteering). Itse juoksin reippaasti keskimatkan kisan, rauhallisesti pitkän matkan ja puolikovaa sprintin. Yhteistuloksiin laskettiin viidestä kilpailusta neljä, joten oma kolmen kisan osallistuminen ei riittänyt sijoituksille. Kyseessä taitaa olla maan isoimmat kisat, mutta osallistujia on silti vähemmän kuin pienimmissä kansallisissa Suomessa, ja näistäkin suuri osa ulkomaalaisia.
Kisoissa keskityin normaalia huomattavasti enemmän oman kehon reagointien kuulosteluun, mutta melko onnistuneesti onnistuin myös keskittymään itse suorituksiin. Maastot vaihtelivat avoimesta niitystä keski-eurooppalais-tyyliseen tiheikkörinteeseen ja sprintin Botanical Gardeniin. Suunnistusrutiinien ylläpitoa on loppusyksystä helpottaneet lumettomat tai ainakin vähälumiset metsät, jotain positiivista siinäkin.
Vaikka en (vielä) ole varsinaista bigfive-eläinsarjaa nähnytkään, niin muutamiin paikallisiin erikoisuuksiin on tullut törmättyä. Laiduntamassa olevien sonnien välistä suunnistaminen on tuttua puuhaa Espanjastakin, mutta pientä jännitystä aiheuttivat suunnistusmaaston laitamilla havaitut paviaanilaumat. Tien poskessa näimme isompaa ja pienempää versiota parisen kymmentä kappaletta, mutta onneksi ne taitavat väistää ihmistä ihan eläinten tavoin. Kisojen keskuskylä, Kaapsche Hoop, on tunnettu suuresta villihevoskannastaan. Suunnistaminen samalla aukealla laukkaavien villihevosten kanssa kaipasi enää taustamusiikkia: vielä on villihevosia.. Lisäksi on tehty lepakko- ja torakkahavaintoja.
Asumme melko hyvälaatuisessa Dullstroomin kylässä, joka arvatenkin on lähinnä valkoihoisten asuttama. Muutaman sadan metrin välimatkan päässä sijaitseekin sitten se toinen kylä, jonka asumukset on koottu mikä mistäkin pellinpalasesta. Erään juoksureittimme hiekkatie kulkee kylän reunustaa, ja siinä saa olla tarkkana ettei astu ohi juoksevan kanan tai sian alle. Pikkupojat eivät vielä ole lähteneet seuraamaan, vaikka erittäin kiinnostuneilta urheilijoista vaikuttavatkin. Tähän asti olen kuitenkin tuntenut oloni paljon turvallisemmaksi kuin matkaoppaista luettujen etukäteispelottelujen perusteella odotin.
Kuvia laitan vasta, kun saan niitä kännykästä tai muiden kameroista siirrettyä koneelle. Siihen asti joudutte tyytymään omiin mielikuviinne.
Hyvää leiriä teille sinne! Kuulostaa jännittävältä ja hienolta :)
Keniassa ollessani oli olo lenkillä välilä vähän hassu, kun lenkkiseurakseni saattoi välillä liittyä kokonainen perhe! Siinä ne saattoivat läpsytellä flipflopeissaan parikin kilsaa mun rinnalla, niin äiti, isä kuin lapsetkin :D