Bloggaustaukoenkat!

Huh, nyt on kyllä tullut sen mittainen bloggaustauko, että täällä saa puhallella tosissaan hämähäkinseittejä nurkista. Ja meduusoja (ks. kuva).

Mites tässä näin kävi? Noh. Aloitin vahingossa joulukuussa puolen vuoden kokoaikaisen työpätkän, vaikka minulla oli freelancer-hommiakin aika lailla riittämiin. Tein siis joulukuusta toukokuulle kahta työtä, jotka vievät pääsääntöisesti jotakuinkin kaiken liikenevän ajan. Treeneistä ja yöunista en halunnut ihan hirveästi karsia, mutta kaikesta muusta sitten melkein pitikin: en siis puoleen vuoteen juurikaan nähnyt kavereita, lukenut kirjoja, katsonut elokuvia, blogannut, reissannut tai lööbaillut.

Nyt kuitenkin olen yli kesän vain yhdessä työssä kiinni, ja vaikka kirjoja ja digiaineistoja paahdetaankin melkoisen kireillä aikatauluilla, yritän upottaa blogin taas rutiineihini. Toiveikkaasti olen myös sopinut kaikenlaista kesämenoa: uimastadion-treffejä, street workout -treenejä, CrossFit-tuomarikeikkoja (Sawotta!), joten ehkä tämä tästä. Myös Teräsmeduusa-rintamalla on kaikenlaista uutta suunnitteilla, ja olen ehkä vähän bloggausaiheitakin listannut. Huh. Ihan jännittää taas tarttua blogiin.

Avainsanat: , ,

Miia Kirsi

Miia Kirsi

Miia on reilu kolmikymppinen pääkaupunkilaistunut humanisti ja tavoitteellisesti treenaava CrossFit-harrastaja.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *