Blogivinkki

Tiistai-iltaa!

Nopeasti tulin moikkaamaan ja vinkkaamaan kiinnostuneille uudesta, vähän erilaisesta urheilublogista. Tommi nimittäin aloitti kirjoittamaan Hevoskuurin sivuille blogia. Pääasiallisesti hän tulee blogissaan käsittelemään pyöräilijänuransa uusinta haastetta, parapyöräilijä Jarmo Ollankedon pilotiksi ryhtymistä, mutta blogista tulee varmasti löytymään myös muuta kiinnostavaa tietoa ja vinkkiä esimerkiksi innokkaille pyöräilyharrastajille. Tommin uutta hevoskuuriblogia pääsee lukemaan tästä.

Asiasta vielä tietämättömille kerrottakoon siis, että loppusyksystä Tommi ja Jarmo Ollanketo päättivät aloittaa yhteisen taipaleen ns. vuosi kerrallaan ensimmäisenä tähtäimenään tulevan kesän parapyöräilyn MM-kisat USAn Greenvillessä elokuun lopulla. Jarmo on vaikeasti näkövammainen urheilija, joka on aiemman parinsa Marko Törmäsen kanssa saavuttanut mm. Pekingin paralympiakisoissa pyöräilyhopeaa vuonna 2008. Tommi ja Jarmo kisaavat siis tulevana kesänä tandemajossa, joka varmasti tuo meidän perheeseen uutta säpinää ja mielenkiintoisia juttuja. Ylpeänä vaimona seuraan Tommin matkaa upean, kokeneen urheilijan rinnalla, jossa hän pääsee tietyllä tapaa toteuttamaan minun pitkäaikaista haavettani olla jollain tasolla mukana vammaisurheilun maailmassa.

20131011_124906

Tommi ja Jarmo ensimmäisellä tandem-kokeilulla lokakuussa.

Avainsanat: , , , ,

Terhi Martikainen

Terhi Martikainen

Kirjoittaja on triathlonisti, moninkertainen pyöräilyn SM-mitalisti ja urheilukaupan ammattilainen.

Kommentit (2)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

  • pia

    Mielenkiintoista ja todella upeaa! Laitanpa blogivinkkisi heti seurantaan!

    Vastaa
    • Terhi Martikainen Kirjoittaja

      Minustakin tätä on mielenkiintoista ja jännittävää seurata vierestä :)

      Vastaa

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *