Danger: CrossFit ahead

8206430193_51bec8f3fd_z

Photo credit Flickr: crossfitpaleodietfitnessclasses via Creative Commons

Tänään ajattelin kirjoittaa alati ajankohtaisesta asiasta, nimittäin harrastamani lajin vaarallisuudesta (?). Kun yhtään internetin ihmemaassa pyörii, saa huomata, että CrossFitin vaarallisuus on esillä lukuisissa lehtiartikkeleissa ja väännön kohteena webbifoorumeilla. Väittäjästä riippuen vaaran aiheuttavat tietyt liikkeet, liian rankat treenit ja ”don’t quit” -asenteen korostaminen tai huolimaton valmennus epäpätevien koutsien toimesta (tai näiden yhdistelmä). Lajin suosion ja samalla tietoisuuden lisäännyttyä väitteisiin crossfittaamisen vaaroista ei ehkä enää törmää yhtä usein kuin pari vuotta sitten, mutta eipä siitä ole kauankaan, kun työpaikan kahvihuoneessa minulta kysyttiin, eikö CrossFit ole kauhean rankka ja vaarallinen laji. (Sivuhuomiona: en juuri koskaan kerro, mitä harrastan, ellei asiaa minulta erikseen kysytä, ja silloinkin vastentahtoisesti.)

Let’s face it, kyllähän se sitäkin on. Erittäin kovakuntoinen, jopa Games-voittajaksi povattu yhdysvaltalainen Julie Foucher loukkasi viime viikonloppuna Central Regionals -kisoissa akillesjänteensä boksihypyissä. Tiedän CrossFitin parista parikin tyyppiä, jotka ovat liian kovan treenin seurauksena saaneet pahamaineisen rhabdon, joitakin toisia, joilla on treenin aiheuttamia nivel- ja lihasvammoja sekä useamman itsensä ylirasitustilaan ajaneen treenitutun (liian kovan treenin yhdistäminen liian vähäiseen ruokaan ja lepoon sekä muihin elämän stressitekijöihin tuntuu olevan varma konsti saada kone piiputtamaan).

Yksinkertaistaen voidaan siis sanoa, että CrossFit on potentiaalisesti vaarallista. Ei ehkä pitkällä tähtäimellä yhtä vaarallista kuin sohvalla makaaminen ja kaljanlanttaus, mutta varmasti vaarallisempaa kuin sauvakävely tai bodypump. Sama toki pätee moneen muuhunkin lajiin: raskauden ja intensiteetin kasvaessa kasvavat myös riskit, eikä etenkään kilpaurheilu pääsääntöisesti ole todellakaan terveellistä puuhaa. Samalla kuitenkin väitän, että tavallisella harrastajalle CrossFit ei ole juuri muuta treeniä vaarallisempaa, kunhan pitää holtin ja maltin mukana ja kuuntelee sitä valmentajaa.

5892363715_54c48be63a_z

Photo credit: Flickr CrossFit Fever via Creative Commons

Koska olen sillä tavalla vipsahtanut, että pidän listoista, käyn nyt vielä listamuodossa tässä läpi CrossFitin mielestäni suurimmat vaaran paikat ja muutenkin omia näkemyksiäni aiheesta.

1. Vaaralliset liikkeet. On joitain liikkeitä, joita itse välttelen treeneissä (mahdolliset kisa- tai karsintatilanteet ovat sitten toinen juttu). En mielelläni tee ns. sumo deadlift high pull -liikettä, sillä se on mielestäni turhan vaarallinen olkapäille, ilman että liike tarjoaisi mitään järjellistä siirtovaikutusta johonkin muuhun (esim. painonnosto-) liikkeeseen. Näin ollen esimerkiksi eilisen treenin 20 SDHP:a korvasin samalla määrällä raakoja rinnallevetoja. Samoin metconeissa yleensä astun alas boksihypyt enkä hyppää ns. bounce backilla takaisin, vaikka jälkimmäinen tyyli on kieltämättä nopeampi (mutta myös vaarallisempi akillesjänteille). Hieman karsaasti suhtauduin myös korkeisiin toistomäärin painonnostoliikkeitä tai vaikkapa maastavetoa: nämä liikkeet eivät minusta kovin hyvin sovellu kovatahtisiin metconeihin, eikä meillä onneksi kovin usein näitä tehdäkään kelloa vastaan. (Tähän voisi tai ehkä pitäisi kirjoittaa myös kippileuoista, mutta ajattelin laatia ihan oman postauksen leuanvedosta, joten laitetaan kippaus, puolesta vai vastaan sinne sitten.)

2. Liian rankat treenit. Täällä vaanii se ”uncle Rhabdo”. Paitsi että useimmille ei vaani. Mitä nyt olen pari vuotta seurannut treenejä eri CrossFit-saleilla, voisin turvallisin mielin todeta, että tavallisessa treenissä useimmat näyttävät suosiolla pysyttelevän järkevässä ja itselle sopivassa raskaudessa. En ihmettele, sillä epämukavuusalueella on nimensä mukaisesti aika epämukavaa. Olen myös ihan oikeasti sitä mieltä, että suurin osa tavallisista treeneistä kannattaa tehdä järjellisellä intensiteetillä ja kohtuullisilla painoilla. Välillä on toki hyvä kokeilla  rajoja ja mennä ns. all out, mutta jokaisen treenin tekeminen täysillä nyt vaan on vähän tyhmää. Itse teen ainakin 90% tavallisista metconeista niin, että varastoon jää vielä toistoja enkä ole henkihieverissä tai huonovointinen treenin jälkeen.

5892929468_205cf1f24a_z

Photo credit: Flickr CrossFit Fever via Creative Commons

3. Kokonaisrasitus ja palautuminen. Tässäpä myös aihe, josta voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen postaussarjan. Lyhyestä virsi kaunis: liian suuri kokonaisrasitus vie metsään, tulee ylikunto ja siihen loppuu CrossFit (ainakin joksin aikaa). Lisäksi ymmärtääkseni väsyneenä myös vammariski kasvaa. Yritän siis muistaa syödä riittävästi (ja kun sanon riittävästi, tarkoitan, että ihan hitosti), nukkua kahdeksisen tuntia yössä ja jättää treenit väliin jos olo on kovin väsynyt. Kiireisimpinäkin työhetkinä käyn mielelläni salilla tuulettamassa päätä, mutta yritän muistaa tehdä treenit suht kevyenä. Vähintään joka kolmas päivä on lepopäivä. Lisäksi pidän muutaman viikon välein kevyemmän viikon ja toisinaan myös ihan täyslepoa. Lihashuoltoa laiminlyön kyllä, ja tunnen asiasta jatkuvaa huonoa omaatuntoa.

4. Valmennuksen laatu. Tämä on oikeasti hieman hankala juttu. Ei ehkä voida olettaa, että satunnainen harrastuksen aloittaja olisi oikein perillä siitä, millainen ohjelmointi on järkevää tai ovatko valmentajat asiantuntevia ja osaavatko nämä esimerkiksi opettaa vaativat liikkeet oikein. Näin ollen olisi tietysti kauhean hyvä, jos CrossFit-affilioinnin myötä tulisi jonkinlainen laatutakuu. Kuitenkin CF-salin avaamiseen riittää se, että on käynyt viikonlopun kestävän Level 1 -koulutuksen ja pulittanut tukun taaloja headquarterille. Vaikka useimmilla CF-coacheilla on kokemukseni mukaan pitkä urheilutausta ja aito intohimo mahdollisimman hyvään valmennukseen ja ohjelmointiin, mahtuu maailman tuhansien ja tuhansien boksien joukkoon epäilemättä huonosti vedettyjä saleja joilla on päätön ohjelmointi, heikkotasoista valmennusta ja puutteellinen ymmärrys omasta alasta ja ihmiskehon toiminnasta. Moisesta huithapeloinnista seuraa takuulla loukkaantumisia ja muuta ikävää. Onneksi ainakin Suomessa asiat tuntuvat olevan hyvällä tolalla ja ainakin käymilläni saleilla valmennus on ollut asiallista ja oikeisiin tekniikoihin ja sopiviin skaalauksiin ja oikeiden painojen valintaan keskitytään.

5. Oma pää. Syyllinen suurimpaan osaan onnettomuuksia, loukkaantumisia ja muita mökellyksiä niin CF-maailmassa kuin muualla. Toki valmennus, ohjelmointi ja niiden myötä tietyt liikkeet tai huonosti opetetut suoritustekniikat varmasti ovat usein osasyyllisiä CrossFitin vaarallisuuteen. Myös huono tuuri aiheuttaa onnettomuuksia (salillamme erän nainen satutti vuosi sitten akillesjänteensä juoksusprintissä, koska asfaltissa oli monttu, jota hän ei huomannut). Ns. kuntoilijatasolla kokemukseni mukaan isoin syyllinen löytyy kuitenkin usein peilistä. Tiedän itsekin hyvin tunteen, jossa tekee mieli lisätä painoa, jotta saisi uuden PR:n, vaikka voimatasot eivät ehkä sinä päivänä riittäisi tai tehdä päivän treeni skaalaamatta, vaikka olkapäissä tuntuukin vähän ikävältä, tai mennä treeneihin, vaikka olo on puolikuntoinen tai epäilee olevansa tulossa kipeäksi.

Loppuun täytynee vielä mainita, että satunnaisia lihaskipuja ja ajoittain vihoittelevaa olkapäätä lukuun ottamatta en ole itse koskaan loukannut itseäni CrossFitin parissa. Toki jalkani ovat kroonisesti mustelmilla ja naarmuilla, kämmenissä on kovettumia, joskus tulee verta ja kirpaisee, mutta kaikista pikku ruhjeista nyt toipuu ihan hujauksessa.

Sellaisia mietteitä tällä kertaa. Tarpeetonta varmaan sanoakaan, että vaikka vietän lepopäivää, tämä treenaamisesta kirjoittamisen välitön vaikutus on jälleen se, että haluaisin kovasti treenaamaan.

Kuvat: Flickristä Creative Commons -lisenssillä, muokkaukset omiani.

Avainsanat: , , ,

Miia Kirsi

Miia Kirsi

Miia on reilu kolmikymppinen pääkaupunkilaistunut humanisti ja tavoitteellisesti treenaava CrossFit-harrastaja.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *