Drunk on Saaremaa 2014 eli pyöräretki eteläiseen naapuriin

Kesän The Reissu suuntautui tällä kertaa Viroon. Omalla polkupyörällä, teltta tarakalla ja vailla sen suurempia suunnitelmia kuin että Saarenmaalle olisi päästävä maistamaan paikallista kotonapantua olutta. Viikko sitten, varhain sunnuntai-aamuna minä ja Lotta huristettiin pyörinemme Tallink Superstarin autokannelle. Tarakalle Ortliebeihin oli pakattuna lämmintä vaatetta, retkeilytavaraa ja muuta välttämätöntä vajaan viikon reissua varten, välittömänä suuntana Haapsalu. Matka alkoi kuitenkin huolellisella tankkauksella Tallinkin aamiaisbuffassa. Sen jälkeen käväisimme pikaisesti paikallisessa supermarketissa ostamassa pähkinöitä, suklaata ja pullon rommia, jonka jälkeen aloimme selvitellä tietä pois Tallinnasta ja kohti länttä.

Ensimmäisenä päivänä ajoimmekin reippaasti Haapsaluun, ja matkaa kertyi arviolta jopa 130 km (note to self: ensi reissulle osta vihdoin se ajotietokone). Alkumatkan poljimme rannikkoa seuraillen. Maisemat olivat somia, ja vasta ehkä 40 km jälkeen maltoimme pitää ensimmäisen jäätelötauon. Piipahdimme myös tutkailemassa Keila-Joan vesiputousta ja voimalaa, ja lounaalle huristelimme Paldiskin pikkukaupunkiin asti. Neuvostohenkinen betonikaupunki oli ihan hauska nähdä, mutta ehkä vielä hauskempi jättää taakseen. Padisen kylässä näimme huikean hienon raunioituneen luostarin ja olimme vielä oikein virkeitä. Se olikin hyvä, sillä Padisen ja Haapsalun välinen tieosuus oli lopulta matkamme tylsin. Kuutisenkymmentä kilometriä lähinnä metsikköä ja satunnaisia niittyjä ja ryteikköjä. Ei kyliä, kaupunkeja, ei edes lehmiä ihmeteltäväksi. Takapuoli alkoi puutua, mutta ihme kyllä polkeminen silti maittoi.

Tiivistettynä: pyöräilyä, laivoja, pousailua, jatkuvaa hupia viron
kielestä sekä vanhoja pytinkejä.

Lopulta kahdeksan tienoilla illalla saavuimme Haapsaluun ja selvitimme reitin ennalta katsottulle leirintäalueelle. Iskimme teltan pystyyn, kävimme suihkussa pesemässä matkan hiet ja hyönteiset nahasta ja jaksoimme kuin jaksoimmekin lähteä vielä fillareilla ihmettelemään Haapsalua ja etsimään murkinaa. Keskustasta löytyi nopeasti idyllinen ja edullinen pizzapaikka, ja vaikka olimme nälkäisiä kuin susilauma, emme silti jaksaneet syödä kokonaan paikan keskimmäisen kokoluokan pizzoja. Aterioinnin jälkeen kävimme ihmettelemässä Haapsalun hienoa piispanlinnoitusta (lue: häröilemässä ympäriinsä ja mm. seisomassa käsillä linnan seinää vasten). Sitten poljimme takaisin leirintään, joimme pienet kupilliset rommia ensimmäisen matkapäivän kunniaksi ja kömmimme makuupusseihin.

Aamuherätys olikin sitten melko hikinen. Jo edellisenä päivänä lämpötila oli pysytellyt mukavasti 25 asteen paremmalla puolella, ja toisesta matkapäivästä näytti tulevan vähintään yhtä lämmin. Menimme yhteiskeittiöön laatimaan sumpit ja syömään aamupalaa. Sitten pakkasimme teltan, lastasimme karavaanit ja hurautimme tielle, että ehtisimme puolen kymmenen lauttaan Rohukülasta Hiidenmaan saarelle. Olimme tässä vaiheessa jo pohtineet, että toisena päivänä ei ehkä olisi tarpeen ajaa yhtä massiivista päivämatkaa kuin ensimmäisenä, mutta tavoitteena oli kuitenkin ehtiä iltalautalla vielä Saarenmaan puolelle. Näin ollen päätimme skipata Hiidenmaan ”pääkaupungin” Kärdlan ja suunnistella suoraan kohti etelää. Ajelimme rauhallista tahtia ja kävimme mm. päiväkahveilla somalla lammastilalla. Sitten keksimme tehdä pienen tourin Kassarin saaren kautta: halusimme käydä uimassa ja Kassarille osoittavan kyltin yhteydessä sattui olemaan uimarannan symboli.

Pistoolikyykkyjä, karavaanit, maisema ja ruokaa. Tärkeää.

Matkan varrella törmäsimme mm. Aino ja Oskar Kallaksen kesämökkiin, jota täytyi tietenkin käydä ihmettelemässä (Aino Kallaksen ja Hiidenmaan yhteys oli ainakin allekirjoittaneelta päässyt unohtumaan, vaikka olin kyllä tietoinen siitä, että Sudenmorsian sijoittuu saarelle). Parahultaisesti nälän jo kurniessa päädyimme mainion Lest & Lammas -ravintolan pihaan. Ravintola tarjoili hyvin ”perusruokaa”, nimensä mukaisesti lestiä (suomeksi kampelaa) ja lammasta, jos kohta muutakin löytyi. Ainakin listan mukaan ravintola käytti mahdollisimman paljon paikallisia raaka-aineita ja kampelan sanottiin olevan aina paikallisten kalastajien saaren edustalta pyytämää. Näinpä tilasimme kumpainenkin annoksen paistettua kampelaa salaatin, perunan ja valkoisen kastikkeen kera. Lounaan jälkeen polkaisimme vielä läheiselle rannalle uimapuuhiin. Yllättävänkin puhtaan ja kirkkaan oloinen, matala ranta jaksoi huvittaa meitä virkistymisen verran, mutta auringonpalvontapuuhiin emme sentään ryhtyneet (aurinkoa kun tuntui saavan satulassa aivan kylliksi, joskaan rajattomasta rusketuksesta ei voida puhua).

Seuraavaksi suuntasimmekin kohti Sõrun satamaa, josta lähtisi yhteyslautta Saarenmaalle, joskin matkalla pidimme jäätelötauon pienellä kyläkaupalla. Oli jo alkuilta, kun lautta rantautui Triigin satamaan Saarenmaalla. Pysähdyimme pienessä Leisin kylässä täydentämässä ruokavarantoja ja tutkimassa majoitusvaihtoehtoja. Päädyimme soittamaan läheisessä Oitmen taajamassa sijaitsemaan majoituspalveluun, ja melkoisen sählingin ja epätietoisuuden jälkeen pääsimme pystyttämään telttaa ja käymään majaksi. Illan ohjelmassa oli jälleen primääristen tarpeiden täyttäminen suihkun ja ruoan muodossa. Kokkasimme majatalon keittiössä kasan pastaa. Kovin kauaa ei tarvinnut yöllä unta houkutella, ja päärakennuksen varjoon pystytetyssä teltassa uni maittoi makoisasti.

Reissun pääasiallinen ravinto saattoi koostua jäätelöstä,
oluesta ja kahvista. Etenkin ensimmäinen oli ihan ässää!

Aamupuuhat hoitelimme edellisaamua rauhallisemmin, sillä olimme päättäneet, että päivän tavoitteeksi riittäisi päästä Saarenmaan pääkaupunkiin Kuressaareen, vain hieman alle 60 km:n päähän. Pysähdyimme jälleen Leisin kylässä täydentämässä eväsvarantoja ja syömässä jäätelöt. Sitten aloitimme huristelun saaren läpi. Jo hetken ajettuamme saimme havaita polkevamme melkoisen navakassa vastatuulessa, josta tulikin pysyvä seuralainen miltei koko loppumatkan ajaksi. Tuuli hidasti vauhtia hieman. Onneksi maisema oli kuitenkin, ennakkotietojen mukaisesti, hyvin tasaista, joten liian raskaaksi tuuliolosuhteet eivät etenemistä tehneet. Päivän turismipysähdyksen päätimme tehdä muutaman kymmenen kilometrin päässä Kuressaaresta sijaisevalla Kaalin meteorikraaterilla. Pällistelimme kraateria tovin, jonka jälkeen vetäydyimme lounaalle paikalliseen trahteriin. Siellä tarjoutui myös tilaisuus maistaa saarenmaalaista koduõlua, siis paikallista tilaolutta.

Kraaterilta suunnistimme melko lailla suoraan, vain yhden  kahvipaussin kautta, Kuressaaren kaupunkiin, ja siellä oitis turisti-infoon kyselemään kohtuuhintaista majapaikkaa. Olimme etukäteen päättäneet, että Kuressaaressa yöpyisimme sisätiloissa, ja ihan keskustasta löytyikin Võõrastemaja Laura, josta saimme kohtuuhintaisen huoneen, jonka hintaan sisältyi aamupalakin. Polkupyörätkin pääsivät säilytykseen sisätiloihin. Tässä vaiheessa viimeistään allekirjoittanut joutui myös kaivelemaan muistinsa kätköistä kauan sitten käytyjen viron kurssien oppeja, sillä majatalon emäntä ei puhunut sen enempää englantia kuin suomeakaan.

Pyöräily ei riittänyt, vaan piti myös rehkiä lasten leikkipuiston
kiviennostelulaitteella, vähän.

Majoittumisen ja peseytymisen jälkeen vaihdoimme ylle jotain kaupunkikelpoisempaa vaatetta ja lähdimme tutustumaan Kuressaaren kaupunkiin: näimme niin paikallisen piispanlinnan kuin uimarannankin. Illalla söimme hyvin (mutta edullisesti: jaettu alkupala, oluet, kaksi pääruokaa ja kaksi mojitoa irtosi alle 40 eurolla). Yritimme myös etsiä Kuressaaresta kuppilaa, jossa seurata illan Saksa-Brasilia-ottelua, mutta satunnaisella harhailulla keskustasta ei juuri baareja löytynyt, eikä ainakaan sellaista, jossa olisi ollut vielä televisiokin. Hämmentyneenä tassuttelimme siis majataloomme, jossa huoneen pienestä matkatelevisiosta seurasimme, kuinka Saksa nöyryytti isäntämaata perinpohjaisesti.

Keskiviikkoaamu ja siis neljäs matkapäivä valkeni yhtä aurinkoisena kuin aikaisemmatkin päivät. Aamupalan jälkeen pakkailimme tavaroitamme ja totuttuun tapaan kuorrutimme itsemme aurinkorasvalla ennen kuin iskimme tietä. Päivän matkatavoitteena oli edetä Muhun saarelle, kokonaisuudessaan matkaa tulisi n. 70-80 kilometriä. Ensimmäiset kilometrin ajelimme samaa tietä, jota edellisenä päivänä olimme kaupunkiin saapuneet, mutta pian erkanimme seurailemaan rannikkoa myötäilevää tietä: toiveenamme oli löytää jostain matkan varrelta ranta tahi muu uimapaikka, jolla olisimme voineet pitää myös evästauon. Tällaista ei kuitenkaan tullut vastaan, joten päädyimme keittämään taukokahvit tyhjän ortodoksikirkon rappusille.

Alaoikealla takuuvarma keino houkutella meidät nähtävyyttä
katsomaan: baar!

Kahvitauon jälkeen polkeminen maistui taas, ja iltapäivällä kolmen tienoilla saavutimme Saarenmaan länsirannalla sijaitsevan Orissaaren kaupungin. Nautimme myöhäisen lounaan paikallisen kuppilan terassilla ja etsiskelimme valmiiksi majoitusvaihtoehtoja Muhun saarelta. Muhulle johtaa Saarenmaalta pengertie, joten tällä kertaa emme päässet matkustamaan lautalla.

Katsoimme valmiiksi, että voisimme majoittua leirintäalueella jokseenkin saaren keskellä, Liivan kylässä. Kylän kupeesta löytyikin leirintäalue, ja päätimme hurvitella ja sijoittaa 24 euroa pieneen mökkiin. Säästyisimme teltan pystytyksen ja purkamisen vaivalta sekä saisimme hieman lisää suojaa mahdolliselta lerintäalueen meteliltä. Heivasimme pyörälaukut pikku mökkimme suojiin, vaihdomme vaatteiden alle bikinit ja lähdimme tutustumaan Muhun saareen (luonnollisesti polkupyörillä, sillä päivän osalta jo alla olevat runsaat 70 km eivät selvästikään olleet kylliksi). Ajelimme saaren länsirantaa pohjoiseen: tavoitteenamme oli nähdä saaren kuuluisia kalkkikivijyrkänteitä sekä käydä uimassa. Iltaretki ei varsinaisesti ollut kaikin puolin onnistunut, sillä kuuluisat jyrkänteet olivat todella mitäänsanomattomat ja uimarannan löytäminen osoittautui jälleen melkoiseksi haasteeksi. Lopulta ranta kuitenkin löytyi ja pääsimme kuin pääsimmekin pulahtamaan Itämereen. Uinnin jälkeen oikaisimme saaren läpi hieman parempaa tietä majapaikkaamme. Kävimme supermarketin kautta, sillä koko saarella ei näyttänyt olevan auki olevaa ravitsemuspalvelua. Unet maittoivat pikku mökissämme kuitenkin taas varsin hyvin, ja seuraavana päivänä heräsimme kohtuullisen virkeinä matkamme viimeiseen varsinaiseen polkemispäivään.

Pistoolikyykkyjä tosiaan tehtiin. Maisemissa.

Viimeisen päivän tavoitteena oli polkea Pärnuun. Suunnitelmamme hieman muuttuivat matkan varrella: alun perin aikomuksena oli polkea Tallinnaan, mutta Pärnun näkeminen alkoi myös kiinnostaa. Koska matkaa Pärnusta Tallinnaan taas on jo melko paljon, päätimme tämän viimeisen etapin ajan säästämiseksi taittaa junalla (joissa pyörän kuljettaminen on Virossa ilmaista). Ensin tuumimme huristelevamme Pärnusta Tallinnaan jo torstaina: sitten kävikin ilmi, että eräs Lotan ystävä oli samaan aikaan Baltiassa ja sovimme tapaamisen Pärnuun. Meitä myös kiinnosti nähdä kaupunkia hieman, joten siirsimme paluun perjantaille.

Itse matkasta Muhulta Pärnuun ei juuri jäänyt jälkipolville kerrottavaa: lautta mantereelle kulki sujuvasti. Sen sijaan ajaessa sitkeänä seuralaisenamme oli jatkuva tuuli, suurimman osan aikaa vieläpä navakkana vastatuulena. Virtsun sataman ja Pärnun välissä ei ollut juuri mitään muuta kuin metsää, ryteikköä ja satunnaista peltoa. Jaksoimme kuitenkin tukevan aamiaisen ja tien poskessa nautitun lounaan voimin polkea ihan rivakasti, ja iltapäivällä saavuimmekin Pärnun kaupunkiin.

Tuttavamme järjesti meille majoituksen, ja heti joen rannalla nautittujen kaupunkiintulo-oluiden jälkeen hurautimme majapaikkaamme, hassuun pikkuiseen taloon melkein Pärnun keskustassa. Suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen olimme taas valmiita uusiin seikkailuihin, ja lähdimmekin kävellen (!) tutustumaan Pärnun rantaan ja vanhaan kaupunkiin.

Ja vähän vielä.

Ilta Pärnussa oli varsin riemukas, ja asunnolle saapuessamme päätimme vielä kerran muuttaa suunnitelmia ja aamujunan sijaan lähteäkin Tallinnaan vasta iltapäivän junalla (kaupunkien välillä kulkee vain kaksi päivittäistä junaa). Seuraavana päivänä nautimme aurinkoisesta Pärnusta ja teimme viimeiset kotiinpaluuvalmistelut: selvitimme, mistä juna Tallinnaan oikeastaan lähti (juna-asemaa oli nimittäin siirretty, eikä se ollut enää siellä, mihin se oli kartoissa merkitty) ja millä lautalla palaisimme Suomeen. Päädyimme Linda Linen nopeaan katamaraaniyhteyteen ja näin olisimme kotona jo ennen puolta yötä.

Koko reissu sujui kertakaikkiaan hämmästyttävän sujuvasti, ja vasta ihan viime hetkillä alkoi pakka hajota: junamatka Pärnusta Tallinnaan oli jokseenkin kaoottinen kokemus ja perillä Tallinnassa ehkä koko matkan suurimmaksi haasteeksi osoittautui Linda Linen terminaalin löytäminen. Saimme vääriä neuvoja, ja ajelimme ympäri Tallinnan satama-aluetta, kunnes jokseenkin viimeisellä mahdollisella hetkellä bongasimme pikkuisen tien päästä, alas veden partaalle kätketyn satamarakennuksen.

Paint-taiteilijan näkemys matkareitistä. Jotkut mutkat saattoivat
vähän suoristua, mutta noin pääpiirteissään.

Sikäli mahtava ja onnistunut matka oli, että jo ennen kotiin pääsyä aloimme suunnitella seuraavaa pyörämatkaa. Haaveenani olisi joskus polkea Välimerelle asti, mutta lyhyemmistä matkoista houkuttelisi esimerkiksi vähän syvällisempi Baltian kiertomatka tai pyörän pakkaaminen lentokoneeseen ja parin viikon pyöräseikkailu vaikkapa Italiassa, Portugalissa tai Kreikan saarilla. Viljati mahdollisuuksia!

Avainsanat: , ,

Miia Kirsi

Miia Kirsi

Miia on reilu kolmikymppinen pääkaupunkilaistunut humanisti ja tavoitteellisesti treenaava CrossFit-harrastaja.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *