Haaste

Sain mun ensimmäisen blogihaasteen toiselta fitlandian bloggaajalta, Essiltä. Tässä tulee vastaukseni:

SÄÄNNÖT

1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 faktaa itsestään.
2. Hänen tulee myös vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun täytyy keksiä 11 uutta kysymystä uusille haastetuille.
4. Pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 300 lukijaa.
5. Haasteessa tulee lukea kenet on haastanut ja kertoa se haastetuille.
6. Itseään haastanutta ei saa haastaa uudelleen.

11 Faktaa minusta:

1. Asun Tampereella, olen aina asunut.

2. Olen suunnistanut 6-vuotiaasta alkaen Tampereen Pyrinnössä.

3. Olen ainut lapsi.

4. Vanhempani ovat alkaneet suunnistaa minun harrastukseni myötä ja ovat nykyään aktiivisia kisoissa kävijöitä. (Suunnistus on mahtava laji perheille, sillä se on mielenkiintoista myös vanhemmalla iällä fysiikan vähän heikennyttyäkin..) Olen saanut heiltä paljon kyyditys- ja muuta tukea vuosien aikana.

5. Opiskelen bioteknologiaa Tampereen Yliopistossa, painottuen syyslukukausille.

6. Pidän opinnoistani ja uuden oppimisesta ylipäätään!

7. Olen lapsena harrastanut suunnistuksen lisäksi partiota, hieman teline- ja rytmistä voimistelua sekä hiihtoa ja muuta ulkoilua vanhempieni kanssa.

8. Avomieheni on myös valmentajani.

9. Olen 168 cm pitkä ja kengänkokoni on noin 39.

10. Rentoudun katselemalla televisiota. Olen melko kaikkiohjelmainen. Samalla on kätevää hoitaa venyttelyt.

11. Olen kaikkiruokainen.

 

Vastaukset Essin kysymyksiin:

1. Mikä on mieluisin treeni sinulle?

Yksi parhaista on kova mäkiveto-viimeistelyharjoitus, johon mennessä hieman jännittää, mutta viimeisen vedon jälkeen on aivan huippufiilis ja loppupäivän olo on raato. Myös kaikki muut kovat harjoitukset, joissa aikaa/vauhtia on mahdollista parantaa edelliskertaan nähden, ovat erittäin motivoivia. Samoin piiitkä hiihto/juoksu/vaellus Lapissa ja sen jälkeinen olo on mahtavaa. Suunnistusharjoituksista pidän ehkä eniten yhteislähtönä toteutetuista vedoista, joissa välillä näkee muita, mutta välillä saa suunnistaa yksin.
2. Mitä tykkäät tehdä treenien ulkopuolella?

Syödä, nukkua, katsoa televisiota, olla läheisten kanssa, lueskella.
3. Lempiruokasi?

Jos minulta kysyy mielipidettä ruuasta, vastaan sen olevan hyvää. :) Pidän siis suunnilleen kaikesta, mutta italialaiset pastat, lohi, kunnon pihvi, uunibataatit ja kasvissosekeitot ovat parhaimmistoa.
4. Mitä syöt ”herkkupäivänä”?

En varsinaisesti pidä herkkupäiviä, vaan syön tasaisen herkuttomasti tai herkullisesti. Ehkä juhlatilaisuudet ovat niitä herkkupäiviä, jolloin syön kyllä tarjolla olevia herkkuja vapaasti. Keväällä kisakautta kohti näitä tilaisuuksia on vähemmän ja kotona herkkuina toimivat hedelmät tms.
5. Mitä paheita sinulla on?

Kännykän katsominen turhan usein, vaikka omistan kellonkin. Onneksi lenkillä sitä ei tarvitse kantaa mukana.

6. Mitkä ovat kolme parasta luonteenpiirrettäsi?

Ymmärtäväisyys, rauhallisuus, tunnollisuus
7. Entä ne kolme huonointa?

Päättämättömyys, tunnollisuus, etukäteishuolehtiminen
8. Jos saisit yhden matkan aikakoneella mihin tahansa, mitä tekisit?

Menisin katsomaan, miten alkuräjähdys käynnistyi.
9. Jos saisit olla päivän kuka tahansa ihminen, kuka olisit ja miksi?

Usain Bolt, koska haluaisin kokea sen vauhdin hurman. Kokeilisin myös miltä tuntuu hypätä pitkälle.
10. Mitä tekisit jos voittaisit lotossa pääpotin?

Ostaisin omakotitalon, laittaisin osan säästöön ja osan lahjoittaisin hyväntekeväisyyteen. Palkkaisin muutaman valmentajan ja tukisin Pyrintöä muutenkin.
11. Kerro jotakin mitä emme vielä tiedä sinusta :)

Olen aika tarkka kierrätyksen suhteen, enkä heitä syömäkelpoista ruokaa ikinä roskiin.

Omat kysymykseni haastamilleni suunnistajabloggaajille:

  1. Mikä suunnistuksessa koukuttaa?
  2. Mitä muita lajeja harrastat/olet harrastanut?
  3. Onko sinulla suunnistukseen liittyviä tavoitteita ensi kaudelle? Mitä?
  4. Missä maissa olet suunnistanut?
  5. Peukalo- vai levykompassi?
  6. Mikä on lempparitreenisi?
  7. Mikä on lempimaastosi? Maastotyyppi, paikkakunta tai jopa lempikartta?
  8. Onko sinulla joku erityistaito tai -kyky?
  9. Mikä on lempikirjasi? Miksi?
  10. Jos voisit lahjoittaa miljoonan jollekin taholle, mikä se olisi?
  11. Jos voisit asua missä tahansa, missä asuisit?

Haastan tähän muutaman nuoren suunnistajan:

Outi: http://outiojanen.blogspot.fi/

Kirsi: http://nurmikirsi.wordpress.com/blogi/

Suvi: http://suvistinen.blogspot.fi/

Heini: http://heinipapinsaari.blogspot.fi/

Elias: http://eliaskuukka.blogspot.fi/

Aleksi: http://www.anttolainen.com/

Fredric & Daniel: http://endorfiini.blogspot.fi/

Mukavia haastehetkiä sekä intoa ja malttia harjoituskauden alkuun!

 

Avainsanat: , , ,

Venla Niemi

Venla Niemi

Venla on 23-vuotias suunnistajatar Tampereelta. Lajiinsa hän on tutustunut jo 6-vuotiaana, mutta tavoitteellisempi urheileminen alkoi 14-sarjassa nuorten SM-kisojen tullessa ohjelmaan. Tämän jälkeen harjoittelu on ollut nousujohteista sekä määrien että vauhtien suhteen ja päämääränä on aikuisten sarjan menestys.

Kommentit (3)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

  • Terhi Martikainen

    Olitko tänään muutaman lenkkikaverin kanssa juoksemassa Pyynikillä? Me oltiin tri-porukalla lähdössä siitä näkötornilta klo 11 Pispalan portaisiin ja ainakin joku kovasti sinun näköinen siitä juoksi ohi kovin kevyellä askeleella, kun itse hytisin autossa puolijäässä odottamassa treenin alkua :)

    Vastaa
    • Venla

      Kyllä olin! Huomasinkin siinä joukon urheilijoita kokoontumassa. Meillä on sellainen perinteinen mäkinen testilenkki Pyynikillä, jota olimme juoksemassa tällä kertaa kiihtyvällä VK:lla kaverini Sailan (treeni-, seura- ja maajoukkuekaveri) sekä valmentajamme Antin kanssa. Tampereen pisimpien ja pitävimpien mäkien hyödyntämistä siis. Melkoinen tuuli kävi kyllä järveltä!

      Vastaa

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *