Hallintaa

Jesh! Pääsin tänään autokoulun teoriakokeesta läpi. Askel taas eteenpäin kohti korttia, jonka saatan saada ensi viikolla. En voisi ikinä kuvitellekkaan itseäni auton ratissa, mutta ei nyt kannata kuvitellekkaan, sillä voi olla hiuskarvankin varassa, että pääsenkö inssistä lävitse. Voin kertoa, että kaupungin liikennesäännöt eivät kuitenkaan ole täysin hallinnassa.

Tässä olen koittanut hipsiä lenkille, mutta keksin kokoajan jotain ”parempaa” tekemistä, kuten blogiin kirjoittaminen. Kyllähän tämä kirjoittaminen nyt aika tärkeää on! Vai mitä? Noh, meen salkkareitten jälkeen autotalliin ajamaan rullilla isän seuraksi, kun sen tarvii huoltomiehenä fixata pyöriä. Tai jos kuitenkin ajasin 1,5h.. Sitten tulisi päivälle 3.15 treeniä. Sen näkee kohtapian.

Huomen aamulla tarvitsisi herätä kello 5.00 ja lähteä Pajulahteen leirille.

Lotta Lepistö

Lotta Lepistö

Lotta on 24-vuotias pyöräilijä ja sairaanhoitajaopiskelija. Tulevana vuonna Lotan on tarkoitus harjoitella monipuolisesti ja saada pyörä liikkumaan entistä kovempaa. Hän pääsee nyt kokeilemaan vuodeksi, millaista on elää todellista huippu-urheilijan elämää.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *