”Helvetin” hullunmylly!

Juu, ”ystäväni puolesta” täällä kirjoitan. Mitenkäs tässä kävi taas niin että yhtäkkiä tuli kiire julkaista tämäkin blogiteksti? Edellisestä postauksestani on n. kuukausi aikaa, ei pitäisi olla ongelmaa vai mitä?

Jotenkin sitä tuntuu, että aina on vaan kiire kiire kiire: aamulla on kiire nousta ja mennä töihin. Päivät saattaa alkaa jo kello kuudelta tai hyvällä tuurilla seitsemältä ensimmäisen asiakkaan kanssa. Ns. aamutöiden jälkeen on kiire toimistolle tai kotitoimistolle eli toiseen työhön jonka jälkeen myöhemmin iltapäivällä pitäisi jatkaa kolmanteen paikkaan eli kolmanteen työhön missä menee iltaan asti. Työpäivät venyy 12-14 tuntisiksi ja viikonloppujakaan ei aina ole, koska on töitä tai täydennyskoulutuksia tms! Välissä pitäisi hoitaa hallinnolliset pienyrittäjän elämään kuuluvat tehtävät sekä jokaiseen työhön ns. paikan päällä tehtävien töiden lisäksi olevat back office – eli nämä näkymättömät työtehtävät.  Jossakin välissä sitä pitäisi olla läsnä perheelle, pitää jopa itsestäänkin huolta ja saada aikaa omaan palautumiseen. Illalla kun on kotona siinä puoli kymmenen maissa ja tietää että aamuherätys on klo. 04.45, silti haluaa viettää edes pari tuntia ns. omaa aikaa…. hmm….

Kuulostaako järkevältä? EI! Ei todellakaan? Mutta kuulostaako tutulta? Veikkaan, että hyvin moni elää samanlaista suorittamisvaihetta kuin tämä ”ystäväni” joka tässä tätä teksti näpyttelee. Ainakin jos blogitekstin lukija on pienyrittäjä ja melko uusi sellainen, hän tietää että aika moneen mahdollisuuteen eli melkein kaikkeen täytyy tarttua, kokeilla, koittaa, miettiä mitä, missä ja miten. Mikä on järkevää ja mikä ei ole järkevää. Missä vaiheessa tulee vastaan se raja kun ei enää pysty? Harvoin on varaa sanoa ei, sillä se RAHA –> ne laskut, tulot ja kaikki kokonaismenot. Elänkö tehdäkseni töitä ja maksaakseni laskuja vai teenkö töitä elääkseni ja nauttiakseni siitä?

Usein sitä miettii, että kaikilla on kiire, joskus kun on jopa ottanut sen ajan ja soittanut jollekin, että hei tavataanko… niin ei onnistu, kun on just sinä iltana varattu. No, kalentereita kun sitten siinä puhelimessa samaan aikaa katsotaan, tulee todettua, että tavataanko sinä ja sinä päivänä n. puolentoista kuukauden päästä, siihen asti on valitettavasti kaikki mahdolliset ajat syystä tai toisesta huonoja tai varattuja.

Tekemisen priorisointi. Täytyykö kodin aina kiiltää vai onko ok, että siinä näkyy elämisen jälkiä kun illalla työpäivän jälkeen ei ole enää yksinkertaisesti puhtia alkaa pesemään ikkunoita, lattiaa tai alkaa imuroimaan ja keräämään niitä lasten kamoja pois eteisen lattialta. Veikkaan, että ehkä hieman yleistäenkin naisten käsitys kodin siisteydestä on hieman eri kuin miesten, sitä itse henkilökohtaisesti joutuu vaan nielemään sen ja hyväksymään, ettei koti ole kuin ”Kodin Kuvalehdestä” revitty. Kellarissa oli kissan karvapuklu… juu.. se saa odottaa seuraavaan päivään, kyllä mä sen siivoan, heti kun jaksan…. kun ei sitä kukaan muu tässä taloudessa kuitenkaan huomaa tai jos huomaa, ei välttämättä siitä sen kummemmin välitä kun on se yks ”näkymätön keijukainen” joka sen jossakin vaiheessa maagisesti kuitenkin siivoaa😊

Tätä hullunmyllyä jaksaa jokainen, mutta jossakin vaiheessa tulee raja, jolloin sitä alkaa miettimään onko tässä mitään järkeä. Tai sitten pimahtaa ja saa totaalisen burnoutin, kuten monelle käy. Itse tein päätöksen, että ei enää viikonlopputöitä, ainoastaan koulutukset. Vaikka maailma kaatuisi päälleni, kuukauden HUOM!!! Kuukauden) päästä alkaa kalenterini olla viikonloppuisin vapaa töistä eikä siihen tulee enää yhtään mitään lisää. Haluan viettää pitkän perjantai-illan rauhassa kotona, lauantai-aamuna paistaa lapsilleni lettuja ja tehdä perheen kanssa yhdessä jotakin kivaa, vaikka ihan vain pihatöitä omalla kotipihalla!

Kunhan ei ole aikatauluja! EI AIKATAULUJA!!! Vaan saa olla vaan! Ja välillä repäistä ja lähteä koko perheen voimin vaikkapa ihan vain Yks-Kaks – Ruotsin risteilylle!

Kodin suursiivouksetkin saa luvan odottaa sitä inspiraatiota… ja kun se sitten tule, niin sittenhän kaikki tapahtuu nopeasti ja hyvällä fiiliksellä, mutta ei sitä pakkofiilistä… ei ei ei!!

Rintamamiestalomme ns. kylmäeteisessä on vielä lätkämailat, viimeinen lumi on just sulannut, mihin ne nyt siitä olisi vielä siirtynyt…. kohta on jo talvi, voi olla, että se eteinen onkin lätkämailoille ihan ookoo säilytyspaikka… jos tänä vuonna sitä kesää edes tulee, viime vuonnahan se jäi välistä.

Pikkuhiljaa omassa ”uudessa elämässäni” koitan saada järjestettyä näitä tärkeitä hetkiä perheen kanssa ja olla läsnä. Perhe on se kaikki kaikessa, se vaan on! He vaan ovat, mun ihania, rakkaista rakkaimpia!! Haluaisin olla enemmän yhteydessä ihmisiin, jota ovat minulle tärkeitä ja pitkästä aikaa haluaisin itsekin päästä palautumaan, tehdä sitä, josta itse paasaan aamusta iltaan, mutta en ”kiireiden takia” pysty elämään niin kuin  muita neuvon.

Olen ollut koko tämän viikonlopun yksin kotona. MIes on Ukrainassa, lähti tutustumaan Chernobyliin. Lapset mummolassa Virossa. Siitä innostuneena, itse yksin Suomessa, kävin eilen, lauantai-aamuna treenaamassa, ajatelkaa, joku muu käskytti minua! Kerrankin! Ihan mahtavaa!

 

Kotimatkalla piipahdinkin hetken mielijohteesta parin puutarhaliikkeen kautta, lopputuloksena muutama kukkapensas ja 4 isoa ja 4 pientä säkkiä multaa auton takakontissa, läjä kukkia sinne sun tänne jne… ja päälle vielä 5 tuntia puutarhahommia. Ihanaa! Mitään en ollut suunnitellut etukäteen, nautin –tekemisestä, aurinko paistoi, kukaan ei häirinnyt…. se oli minun aikaa itseni kanssa! Mahtava lauantai!

”Rakas päiväkirjani, ystäväni puolesta” lupaan, että pian ovat viikonloput vapaita, jolloin teen ainoastaan niitä juttuja mitä tulee mieleen tehdä just sillä hetkellä kun niitä haluan tehdä. Työviikon kalenteri on täynnä tunneittain ja jopa vartin välein erilaisia taskeja, mutta viikonloput… ne tulevat pian olemaan täysin tyhjää täynnä!

Panostan enemmän itseeni ja perheeseeni! He ovat tämän ansainneet! Se on lupaukseni tälle kesälle, toukokuusta alkaen! Onko tämä jotakin, jota voisit myös miettiä ja ajatella pistää tähän hieman lisää paukkuja? Nyt kun on jo valoisaakin! :)

Niin joo… ”Ystävän puolesta” kirjoittelin… <3

 

Ketlin Tackman

Ketlin Tackman, FitKit Training

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *