Joulukalenteri #10

Olen aina ollut varsin pelokas ajamaan pyörällä, erityisesti pelokas ajamaan ryhmässä, pelokas ajamaan tiukkoja mutkia ja pelokas ajamaan maastossa. Pelko paheni entisestään 2010 vuoden polviepisodin jälkeen, kun alintajuntaisesti varoin kokoajan, etten vaan satuttaisi jalkaa uudestaan sen jälkeen, kun olin ensin mennyt kepeillä yli puolen vuoden ajan. Tuon jälkeen en ole käytännössä voinut yhtään ajaa ryhmässä. Pari kertaa olen käynyt kokeilemassa maantiekisoja kesinä 2011 ja 2012, jotka olen keskeyttänyt heti alussa mentyäni täysin paniikkiin pelon takia ja yhteislenkilläkään en ole juuri käynyt samasta syystä (hankalien työaikataulujen lisäksi). Pelon määrää ja sen lamauttavaa voimaa on vaikea selittää sellaisille henkilöille, jotka eivät ole kokeneet samaa. Hirvittävä, lamaannuttava pakokauhun tunne yhdistettynä astmasta tuttuun hengenahdistukseen kuvaa ehkä pelkoa parhaiten.

Kuten aikana ennen polven hajoamista, jolloin jotakuinkin pystyin ajamaan maantiekisoja, vaikken niistä juuri nauttinutkaan pelon vuoksi, huomasin että maastopyöräily auttaa pelon hallitsemiseen sen kautta, että ajotaito kohenee ja luottamus omaan pyöränkäsittelytaitoon paranee. Sama ilmiö on ollut havaittavissa tänä syksynä, kun olen koko kesän ja erityisesti syksyn ajanut maastossa. Nyt pyörivillä hallivuoroilla olenkin yhtäkkiä pystynyt taas ajamaan ryhmässä.

IMG_0820

Ensin lähdin liikkeelle hitaissa jonoissa pyörimisestä, sitten siirryin vähitellen nopeampiin letkoihin hännille ja vähitellen niiden keskelle. Tänään pystyin jo ajamaan hyvän treenin osana hallin kovavauhtisinta porukkaa ilman, että pelkäsin juuri yhtään lukuunottamatta niitä tilanteita, kun mutkissa tuntui välillä, että ajajaa on jokainen rata täynnä. Tänään toki pääsin peesailemaan niitä kahta harvinaista pyöräilijää, joiden ajamiseen luotan kuin kallioon ja tiedän, ettei tarvitse muuta kuin seurata takarengasta ja pyöritellä omia jalkojaan, ja näin tilanne tuntui huomattavasti helpommalta.

Samainen pelko on myös yksi syy siihen, että esimerkiksi kaikken suosituimmat ironman-sarjan kisat olisivat minulle kauhistus. Ajatus siitä, että ajaisin jossakin tuhansien etupainoisten triathlonpyörähirvitystensä kanssa heiluvien kuntoilijoiden seassa 180km, tuntuu mahdottomalta. Tästä syystä suuntaan ensimmäiseen täysmatkankisaani Tahkolle, jossa todennäköisesti ja toivottavasti saan ajella reittiä sen kuusi tuntia ympäri varsin omassa rauhassani ja turvallisesti. Ilman ikäsarjapeesiletkoja ja kohtuullisen vaativalla radalla ei ehkä pääse tasaisten ja isojen kisojen huippuaikoihin, mutta kun tavoitteena on vain selvitä reissusta maaliin, haluan tehdä sen paikassa ja tavalla, joka tuntuu omasta mielestä hyvältä.

Avainsanat: , , ,

Terhi Martikainen

Terhi Martikainen

Kirjoittaja on triathlonisti, moninkertainen pyöräilyn SM-mitalisti ja urheilukaupan ammattilainen.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *