Joulukalenteri #11

Tämän täysmatkaprojektini alussa kirjoitin, miten olen lähdössä tähän melkein vuoden mittaiseen matkaan siinä mielessä yksin, että en noudata mitään ohjelmaa tai ole missään valmennuksessa. Samassa kirjoituksessa kerroin, että tiedän kyllä mihin suuntaan kääntyä, jos ja kun apua tarvitsen. Toistaiseksi nämä ensimmäiset kuukaudet ovat sujuneet mukavan perustekemisen parissa hyvin, mutta henkisesti helpottavaa on se, että asioista on voinut keskustella säännöllisesti myös sen ihmisen kanssa, joka tietää viime vuosien urheilutekemisestäni hyvin paljon. Kiitos Kaitsu.

Olen mennyt suurimmaksi osaksi samalla tavalla kuin viimeiset pari vuotta: päättänyt päivän treenit aamulla sään ja olotilan mukaan, joskin pientä suunnitelmallisuutta olen harrastanut esim. sen suhteen, että uintipäivät olen miettinyt valmiiksi. Mukavaa pikkuväriä perustekemisen keskelle ovat tuoneet ne muutamat treenit, joissa olen päässyt (joutunut) menemään kovempaa muiden siivellä.

image

Hilpeyttä kanssauimareissa ja itsessäni herättävä uintivarustus.

Syksyn mittaan olen päässyt uimaan muutamia treenejä Tommin ja Kaitsun mukana, kuten jokunen viikko sitten inhokkisetti 10*200m ja tänään huomattavasti kivammalta tuntuneen 40*50m. Pirkkahallissa olen nyt ajellut fiiliksen mukaan hieman reippaanlaisia vk-vetoja käyttämällä Tommia sekä eilen myös Jarkkoa hyväksi henkilökohtaisena skootterimaisen peesin tarjoajana. Jalkaisin muutamia kovempia juttuja on tullut tehtyä pääosin Villen syystreenien sparraajana, sillä juoksuun ja etenkin kovempaan juoksuun suhtaudun jalan puolesta edelleen hyvin suurella varauksella.

Perusmättö on saanut tämänhetkisen treenituntuman varsin hyväksi. Tuntuu hienolta, että voin taas uida sellaista vauhtia, etten kauho ihan paikallani altaassa. Pyöräily tuntuu tällä hetkellä hyvältä ja helpolta. Ilmeisesti jalkavammaisen tuntikausien pk-pyöräilyt näkyvät jossain ja jalka pyörii ihan eri tavalla kuin viimeiseen puoleentoista vuoteen. Juoksukin on yllättävän helppoa siihen nähden kuinka minimaalista juokseminen on ollut sitten heinäkuun lopun, samoin ne muutamat hiihtolenkit, mitä ehdin tämän talven tykkilumilla tehdä, tuntuivat jotenkin omituisen vahvalta.

Treenin jälkeen palautumassa Pispalan portaiden kaiteella.

Treenin jälkeen palautumassa Pispalan portaiden kaiteella.

Luulen siis, että olen nyt harjoitellut itseni siihen kuntoon, että voisin mahdollisesti alkaa ihan oikeasti harjoitella. Jos haluaisin. Vaan koska tiedän, että sen ns. oikean treenin aloittaminen tarkoittaisi todennäköisesti elokuun täysmatkan ristiinnaulitsemista viimeistään huhtikuussa, en aio muuttaa tekemistä radikaalisti mihinkään suuntaan. Toki se, että olen päässyt entiselle urheilijalle rapakunnolta tuntuneesta lähtötilanteesta seuraavaan ruutuun, tarkoittaa sitä että perustreenivauhti nousee ihan itsestään ja pitää tehdä hippusen kovempia treenejä saman harjoitusvaikutuksen saavuttamiseksi. Vaan milloin ja miten niitä harjoitusvaikutuksia etsin, selviää jatkossakin vatsa kunakin aamuna silmäni avatessani tai välillä jopa vasta ekan puolen tunnin treenaamisen jälkeen, kun olo alkaakin salaperäisesti tuntua hyvältä.

Avainsanat: , , ,

Terhi Martikainen

Terhi Martikainen

Kirjoittaja on triathlonisti, moninkertainen pyöräilyn SM-mitalisti ja urheilukaupan ammattilainen.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *