Joulukalenteri #23

Toisiksi viimeisen kalenteriluukun kimmokkeena toimii erääseen Facebook-ryhmään linkitetty Hesarin juoksublogin lievän provosoivastikin kirjoitettu teksti pakonomaisesta treenaamisesta. Alkuperäiset jutun pääset lukemaan tästä.

Kyseisessä Hesarin juoksublogissa oli listattu 6 kohtaa, joista voi tunnistaa itsensä ja jos näin käy, suositellaan jutussa pyrkimään kohti armollisempaa treeniasennetta. Kohdat ovat seuraavat:

1. Et pysty rentoutumaan ilman treeniä

2. Läheisiäsi ärsyttää lenkkisi joulunpyhinä

3. Mittaat jokaisen treenin

4. Olet ärtynyt ja vihainen, jos yksikin lenkki jää väliin

5. Pelkäät kuntosi romahtavan välittömästi

6. Ajattelet treeniä taukoamatta

Itseeni näistä pätee aika monikin kohta. Toki en allekirjoita täysin niitä kuvauksia, millä jokainen listan väittämistä oli avattu ja perusteltu lukijalle. Mutta kyllä, voin myöntää, että esimerkiksi keväällä viettämäni kaksi ”lepoviikkoa” olivat yhdet elämäni pisimmistä viikoista. Enkä edes muista sellaista päivää työelämään siirtymisen jälkeen, että olisin ollut vapaalla töistä enkä olisi tehnyt mitään urheilusuoritusta, jos en ole ollut kipeänä tai esim. matkustanut jonnekin koko päivää.

Ja mitä rentoutumiseen tulee, yksi parhaista tavoista viettää vapaapäivää etenkin nyt talviviikonloppuisin on se, että käyn ensin aamulla itse urheilemassa ja sitten makoilen tässä kotona sohvalla esimerkiksi katsomassa muiden urheilua telkkarista. Jos tuosta jätettäisiin tuo oman urheilun osuus pois, en oikein osaisi rentoutua tai nauttia siitä lopusta päivästä sohvalla vaan olisin listauksen kohdan 4 mukaisesti varsin kiukkuinen. Tiedän myös omalla kieroutuneella syömistaustallani olevan edelleen se vaikutus, että päivinä jolloin en treenaa, minun on kovin vaikea syödä mitään. Ja jos syön, olen todella todella vihainen. Itselleni.

Suorittajaluonne kun olen, ketään ei yllättäne se, että olen 17. ikävuoden jälkeen ollut kahdesti ylikunnossa, kärsinyt syömishäiriöstä, aiheuttanut itselleni vatsahaavan ja hajottanut jalkani monta kertaa liiallisella tekemisellä seisomatyöhön yhdistettynä. Karttuneiden ikävuosien myötä olen onneksi vähitellen oppinut myös kuuntelemaan itseäni. Saamani varsin hyvän ja yksinkertaisen ohjeen mukaan osaan nykyään jäädä kotiin lepäämään silloin, jos lenkillelähtö epäilyttää väsymyksen tai muun syyn vuoksi. Ohje nimittäin kuuluu kaikessa yksinkertaisuudessaan näin: Jos pitää yhtään miettiä onko järkeä lähteä lenkille, vastaus on ei. Tällä luonteenlaadulla epäilyksen pääseminen mieleen ei ole laiskuutta, se on silloin ihan oikeaa väsymystä tai sairastumisen oiretta. Ehkäpä siksi, että olen opetellut moisen ohjeen noudattamista, olen ollut myös viimeisten vuosien aikana erossa vuosikaudet piinanneesta sairastelukierteestä ja astmakin on pysytellyt varsin hyvässä kurissa.

Mutta kaikesta huolimatta, pakkomielteistä tai ei, aion käydä lenkillä jouluna ja vieläpä jokaisena kolmena joulun vapaapäivänäni. Aiotko sinä?

Avainsanat: , , ,

Terhi Martikainen

Terhi Martikainen

Kirjoittaja on triathlonisti, moninkertainen pyöräilyn SM-mitalisti ja urheilukaupan ammattilainen.

Kommentit (1)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

  • Kaimatyttö

    Aivan varmasti käyn lenkillä! Vieläpä ihanan pakkomielteisesti ;) Ihanaa joulua, ei se ole väärin olla vähän urheiluhullu! <3

    Vastaa

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *