Joulukuun Kahdeskymmenesensimmäinen

Tänään on joulukuun 21.päivä ja kolme yötä jouluun on. Tänään oli ihana päivä kun ei ole tarvinnut liikahtaa kotoa mihinkään, saanut vain olla. Ehdin ottamaan muutamia kuvia keittiöstä ja tämän 21. päivän kunniaksi vastapäisen hallin seinässäkin komeilee numero 21.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKeittiöstä ja sen ruokapöydästä on tullut kyllä yksi kodin lempipaikoista. Tässä syödään, luetaan, kirjoitetaan, tehdään läksyt, pelataan pelejä ja tutkitaan jäkiskortteja. Tai sitten vain istutaan ja ihmetellään. Pojat pelaa sählyä heti ikkunan takana terassilla. Katsotaan mitä kesällä tapahtuu kun pelikaukalon tilalle taitaa tulla grilli ja terassikalusteet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Keittiön kaapit ovat tammea ja taso mustaa kiveä. Lasku- ja kaappitilaa ei ole kovin paljon, mutta yksi kaappi on vielä tulossa onneksi tuohon vasemmalle seinustalle. Kaapit ovat tällä hetkellä aivan täynnä, vaikka kaikki turhat kipot ja kupit on todella karsittu muuton yhdeydessä. Vetolaatikkotilaa esim. aterimille oli todella vähän, joten laitettiin haarukat, veitset ja lusikat valmiiksi pöytään omissa pöntöissään. Aivan kuin ravintolassa. Miehetkin voi keksiä joitain hyviä sisustusideoita :)

Tykkään, että sisustuksessa pitää olla aina jotain hauskaa ja persoonallista. Siksi keittiön hyllyn päältä löytyy Miikan isän lahjaksi saama Burton Performer, itse Jake Burtonin nimmarilla varustettuna. Sopii kivasti karuun betoniseinään ja punaisiin lamppuihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Avainsanat: ,

Hanna Uusitalo

Hanna Uusitalo, VOIMAHOTON

Hanna on oman elämänsä huippu-urheilija. Perhe-elämää, CrossFittiä, luontoliikuntaa ja valmennusta. Koulutukseltaan Hanna on liikunnanohjaaja (AMK) ja parhaillaan hän opiskelee luonto-ohjaajaksi.

Kommentit (2)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

  • Mari

    Ai että, betoni on sitten hyvännäköistä.
    Itselleni tuottaisi tuskaa karsia astiakaappeja, vaikka ehkä tekis välillä hyvää ja saisi taas ostaa uutta?

    Vastaa
    • Hanna Uusitalo Kirjoittaja

      Katsotaan miten käy kun tuo yksi kaappi tulee, että tuleeko yllättävä tarve hankkia jotain pieniä kippoja ja kuppeja, vaikka pärjää loistavasti nykyisilläkin.

      Vastaa

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *