Karjalan Kovimmasta ja CF-tuomaroinnista

11902449_417468055120681_3268882885632104293_n

Masters-naisten 50+-sarjan finaali ja juoksu kohti maaliviivaa.

Viime viikko meni niin hurjan kiireisissä merkeissä, etten edes ehtinyt laatia raporttia Karjalan Kovin -kisoista, joissa tänäkin vuonna olin tuomarina. Ajattelin nyt kuitenkin pari sanaa sanoa aiheesta vielä näin myöhässäkin. Samalla sivuan ylipäänsä kotimaisia CrossFit-kisoja, niiden järjestelyjä ja hieman tulevaakin (näin tuomarin näkökulmasta).

Tämän kesän KK oli tosiaan kolmas, jossa olin mukana ja toinen, jossa olin tuomarina (kesällä 2013 möin lippuja ovella, kisat olivat tuolloin vielä yksipäiväiset ja itse treenasin samana kesänä Lappeenrannan salilla). Viime vuonna lähdimme pienellä porukalla tuomaroimaan Hertsikasta ja koska kokemus oli järjestelyjen puolesta niin positiivinen, oli helppo päätös hypätä tänäkin kesänä judgemobiiliin.

Tänä vuonna kisat ulottuivat kolmelle päivälle: ensimmäisenä lajina ollut 12 km juoksu suoritettiin perjantai-iltana. Tuomareita kyseinen laji ei onneksi työllistänyt, vaan jäimme Kimpisen urheilukentälle tuomaribriiffiin urheilijoiden lähtiessä suorittamaan omaan osuuttaan. Briiffi saatiin päätökseen ja seuraavan päivän lajit käytyä läpi suht nopeasti, ja ehdimme vielä katsomaan urheilijoiden saapumista maaliin. Sen jälkeen lähdinkin syömään, saunomaan ja nukkumaan (hyviä puolia kisojen järjestämisessä kotikaupungissa on, että puitteet ovat yleensä kunnossa).

11846530_417470268453793_8906143906916091268_n

Hupsut pistoolit. Tosin HSPU:t eivät kyllä useimpia naurattaneet. Oma takapuoli keskimmäisenä.

Lauantai-aamuna oli herätys ei nyt epämiellyttävän aikaisin, mutta kuitenkin varhemmin kuin mitä mielelläni lauantaina herään (kello soi 6.30 ja Kimpisessä piti olla 7.30 ensimmäisen lajin alkaessa 8.30). Aamulla urheilijoille briiffattiin päivän lajit: ensimmäinen laji käsitti juoksua, hspu:ja ja pistoolikyykkyjä, toisena lajina haettiin etukyykyn kolmosmaksimi ja päivän päätteeksi otettiin mittaa Bar Amandasta eli tehtiin tempauksia ja bar muscle-upeja. Päivän päätteeksi masters-kilpailijat vetivät vielä finaalin, jonka jälkeen kisat olivat heidän osaltaan paketissa.

Ensimmäisen päivän lajit olivat tuomarin näkökulmasta varsin onnistuneita. Ensimmäinen laji mittasi taitoja: hspu:t (jossa yleisessä sarjassa punnerrukset tehtiin deficittinä) osoittautuivat useimmille kilpailijoille pistooleita suuremmaksi haasteeksi, mutta nähtiinpä kisoissa myös muutamien osallistujien ihkaensimmäisen pistoolikyyykyt. Liikkeiden standardit olivat selkeät, joskin monille haastavat. Tuomioita oli kuitenkin helppo jakaa.

Toinen laji pisti kilpailijoita järjestykseen voiman perusteella. Huikeimmat suoritukset vetivät Basementin Aleksi Vihonen ja Pietarin voimanpesä Artur Semenov 170 kilon etukyykkykolmosilla, ja varsin ihailtava oli myös naisten sarjan Elina Pohjosen 3RM 110 kg:lla. Tuomaroitavaksi laji oli helppo. Piti vain pysyä kärryillä oman urheilijan suoritusvuorosta ja katsoa, että etukyykky näytti siltä, miltä sen kuuluikin. Ja kyllähän tämän tason kisaajat kyykätä osaavat.

Kolmas laji versioi benchmark-treeniä: aikaa vastaan 9-7-5 tempausta ja bar-MU:a. Tempauspainona oli 60/45 kg, joka ainakin osalle kevyemmistä naiskilpailijoista oli haastava paino. Muutama kilpailija  teki myös aivan ihka ensimmäiset bar-muscle-upinsa lajin aikana.

Illalla miteltiin vielä masters-sarjan finaalilaji, joka koostui maastavedoista, STOH:eistä ja köysikiipeilyistä. 50-sarjan kärkikaksikko Auvinen ja Mustonen lähti finaaliin tasapisteissä, mutta lopulta Espoon Auvinen vei voiton kotiin niukalla erolla.

11885320_417777305089756_8522653504650061402_n

Naisten yleisen sarjan finaali.

Sen jälkeen olikin aika tuomareiden lähteä organisaation tarjoamalle iltaruoalle. Ennen dinneriä käytiin läpi seuraavan päivän lajit. Ruoan ja yhden oluen jälkeen olo alkoi olla aika sippi ja painuinkin nukkumaan jo kymmenen maissa illalla.

Sunnuntain lajit käytiin käpi taas aamulla kilpailijoiden kanssa: päivän ohjelmassa olisi erilaisten objektien kantamisesta koostuva ”kantosulkeiset”, masters-finaalia muistuttava pikasilppuri sekä grande finale 10 parhaalle miehelle ja naiselle.

Ensimmäinen laji oli todella hauska ja yleisöystävällinen (hauskuudesta kilpailijat saattavat toki olla eri mieltä), eikä tuomarin tarvinnut muuta kuin katsoa kellosta aika ja tarkkailla, etteivät kilpailijat tyri aikasakon arvoisesti (eli pudota objekteja maahan polven tason yläpuolelta). Pikasilppurissa legless köysikiipeilyt tekivät kilpailijoiden välille isoja eroja hieman edellispäivän hupsujen ja muscle-upien tapaan ja moni hyytyikin liukkaisiin nailonköysiin. Köysikiipeilyiden tuomarointi oli selvästi päivän hankalin osio: aurinko paistoi välillä suoraan vastapalloon ja oli melkoinen työ arvioida, tuliko suoritus tehtyä puhtaasti käsillä ja köyden merkkiä kosketettua ennen jalkojen viemistä köyteen. Toki monet myös selvittivät köydet puhtaalla tekniikalla ja ilman epäilyksen häivää.

Finaaleista päädyin tuomaroimaan kumpaakin. Finaali oli pitkä chipperi, jota kukaan kilpailija ei lopulta päässyt loppuun saakka. Etenkin monille (pienikätisille) naisille axle barin paksuus tuotti ongelmia. Lopulta kuitenkin palkintopallin jokaiselle sijalle saatiin kuin saatiinkin kilpailija. Voittoon selviytyivät tänä vuonna Sanna Venäläinen ja Tuomas Lintula hienoilla suorituksilla läpi koko kisan.

11037008_417776675089819_4388654550098905796_n

Maaliviivan ylitys toiseksi viimeisessä lajissa eli sunnuntain pikasilppurissa.

Tänä vuonna Kimpisen ulkopuolelle oli pystytetty kisakylä ruokakojuineen ja myyntipisteineen. Väkeä kisat vetivät varsin kiitettävästi ja välillä ilmassa oli sitä kuuluisaa suuren urheilujuhlan tuntua. Kilpailijoita kannustetttin äänekkäästi ja tunnelma, mitä sitä nyt kaiken tuomaroinnin keskellä ehti aistia, oli oikein hyvä.

Tuomarin näkökulmasta järjestelyt olivat muutenkin kokonaisuutena oikein toimivat: lajit oli hyvin suunniteltu, tuomaritiimit toimivat hyvin ja tuomarilinja piti (vaikka mukana oli paljon ensikertalaisia: mukava onkin saada uusia ihmisiä mukaan). Sekuntikelloja riitti melkein kaikille (en tiedä minne niitä aina katoaa tai häviää, mutta melkein kaikissa kisoissa, joissa olen ollut tuomarina, on laskettu kelloja riittävän kaikille ja lopulta niistä on aina pulaa. Mysteeri!), samoin kyniä ja kirjoitusalustoja. Urheilijakontrolli hoisi hommansa hyvin, samoin muonitus ja kahvinkeitto toimivat. Finaalilajiin tuli vielä vähän viime hetken muutoksia (joiden – ja mahdollisesti pitkän viikonlopun – johdosta aiheutui hieman sekaannusta kentällä tankojen siirtelyn flown kanssa), mutta muuten kaikki tuomarit ja kilpailijat tiesivät jokseenkin koko ajan, mitä olivat tekemässä.

11899762_417777135089773_3875886349710630527_n

Karjalan Kovin tuomaritiimi vuodelta 2015. Sinisissä housuissa ja lippis päässä kolmantena vasemmalta päätuomari Hirvi, jonka tuki, auktoriteetti ja huumorintaju tulivat viikonloppuna tarpeeseen. Mad respect!

Tästä päästäänkin viimeiseen aiheeseen, eli siihen, mikä sitten tekee CF-kisasta tuomarille hyvän. Kahvin riittävyydestä, muonituksesta tai sopivan suuresta tuomaritiimistä on toki aina apua, samoin kynistä, sekuntikelloista ja muista työvälineistä. Kaikista oleellisinta mielestäni on kuitenkin lajien suunnittelu ja niiden briiffaus urheilijoille:  kun lajien tekijöillä on selvä käsitys siitä, mitä lajissa mitataan ja miten, kun lajit kulkuineen ja liikestandardeineen briiffataan urheilijoille hyvin ja kun aikataulut ja suorituspaikat ovat koko ajan kaikille selvillä ja hanskassa, on tuomarointi ihanan helppoa ja mukavaa puuhaa (no ei se aina silti ole, mutta huomattavasti kivempaa kuitenkin). Olen nyt tuomaroinut jo useammat isot kotimaiset kisat, ja Karjalan Kovimmalle on pakko antaa iso käsi juuri näiden kaikkein oleellisimpien asioiden hoitamisesta pieteetillä.

Sen sijaan mikäli lajin kulku tai liikestandardit ovat jääneet urheilijalle epäselväksi, tai oman lähdön ajankohta tulee yllätyksenä, heijastuu tämä useimmiten suoritukseen: urheilija hermoilee, ottaa tarpeettomia no-reppejä ja turhautuu. Tuomari saattaa joutua kesken lähdön selittämään kilpailijalle vaadittua liikestandardia ja hyväksytyistä toistoista saattaa tulla erimielisyyttä. Näin äärimmäisiä tilanteita tulee onneksi vastaan harvoin jos koskaan (sen verran kokeneita ja fiksuja ovat ainakin tapaamani CF-kilpailijat olleet).

Seuraava iso tuomarointikeikka näyttää näillä näkymin olevan lokakuussa Helsingin jäähallissa järjestettävässä Helsinki Showdownissa. Kisoihin toivottavasti saadaan kovia kilpailijoita myös Suomen ulkopuolelta. Muuten kiinnostavaa nähdä, miten yllämainitut seikat on näissä kisoissa hoidettu ja miten kisaan vaikuttaa kokoluokka ja areena. Mutta siitä lisää sitten, kun se on ajankohtaista!

Kuvat © Eino Ansio/Karjalan Kovin

Avainsanat: , , , ,

Miia Kirsi

Miia Kirsi

Miia on reilu kolmikymppinen pääkaupunkilaistunut humanisti ja tavoitteellisesti treenaava CrossFit-harrastaja.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *