Karjalan Kovin 2016 karsinta

Karjalan Kovin on CrossFit Lappeenrannan järjestämä kilpailu 12-14.8.2016

Kilpailuun järjestetään karsinta 27.6-9.7. välisenä aikana.

Karsintalaji suoritetaan omalla salilla ja se on kolmiosainen:

Tänä vuonna on ensimmäistä kertaa ohjelmassa myös masters +35 sarja eli vaikka oma kunto ei vielä mitään kisakuntoa lähentele, niin innokkaana kilpailuhenkisenä harrastajana ilmoittauduin ilman muuta mukaan. Masters +35 -sarjassa liikkeet, painot ja standardit ovat samat kuin yleisessä sarjassa, eli niiden osalta ei ikä-helpotusta ole. Karsintaan on ilmoittautunut 28 naista ja kisapaikan saa 10 parasta. Lisäksi jonkinverran yli 35 -vuotiaita karsii yleiseen sarjaan, mutta heillä on mahdollisuus vaihtaa vielä masters-sarjaan karsinnan aikana.

Kesäkuun treenailut jäivät vähän vaisuiksi. Loukkasin nilkkaa flowpark seikkailuissa, joten juoksut ja kyykkäilyt jäi vähäisiksi seuraavalla viikolla enkä oikein innostunut tekemään mitään korvaavia treenejä. Kävin salilla kesäkuussa keskimäärin vain 3 kertaa viikossa. Tällä viikolla pääsin kuitenkin taas hyvään treenifiilikseen, mikä nosti jopa vähän karsintajännitystä lauantaina kohti mentäessä.

Muutamilta lajin suorittaneilta saikin jo vähän vihiä, että melkoisen tuskainen 28minuuttia kestävä suoritus olisi tulossa. En ehtinyt siinä kyllä sitten loppujen lopuksi ihmeitä jännittämään, enkä edes liikoja lämmittelemään. Miika sanoikin hyvin, että tämähän on tällainen perus wod:

1 laji: warm-up, lämmittely

2 laji: strenght, painonnostoa ja voimaa

3 laji: metcon, kaikki irti mitä lähtee

Niin no. Nyt ne vedettäisiin vain tunnin sijasta kaikki kahteenkymmeneenkahdeksaan minuuttiin.

Näin ne sitten menivät:

1 laji: Soudussa ajattelin että pidän sellaisen tasaisen kevyen 2:10-2:15min/500m tahdin eli 2000m saisi mennä enintään 9minuuttia. Tämä suunnitelma piti hyvin ja sain soudun valmiiksi ajassa 8:45 eli reilu minuutti jäi aikaa vetää chest-to-bareja. Sain tehtyä hyvin ensin 7 putkeen ja sitten lyhyemmissä seteissä vielä pari lisää eli yhteensä 15 toistoa. Veikkaan, että tuo soutuvauhti tulee olemaan yksi karsinnan hitaimpia, mutta jos olisin vetänyt kovempaa, ei leuoista olisi tullut kyllä mitään. Tuo 15 on minulle erittäin hyvä suoritus.

Lähdin siis soutulaitteelta tosi jees fiiliksissä ja hyvissä voimissa ja leuat meni mallikkaasti. Ja ihan helkkarin sykettä nostattavasti. Siitä se tuska sitten alkoi, hah.

IMG_5576

2 laji: 40kg tein vaaditut 10 toistoa vaihtelevasti squat clean+ split jerk yhdistelmällä, sitten squat clean + push jerkillä ja muutaman vielä thrusterinakin. Hitaastihan ne tulivat, mutta paino ei ollut vielä mitenkään ylivoimainen. 50kg olikin sitten jo todella paha. En meinannut päästä kyykystä ylös ja jerkkikin haparoi. Tuli yksi feili ja loppui sekä voimat että usko. Sain tällä vain kolme toistoa. Aikaakin olisi vielä ollut puolisen minuuttia, mutta taisin piru vie luovuttaa kun en edes enää yrittänyt. Toisaalta olen tehnyt raskaampia clean&jerkkejä viimeksi toukokuun alussa. Silloin sain ykkösen 60kg eli tuo 50kg on tähän kuntoon kyllä aika painava.

IMG_5582 IMG_5580

3.laji: Tempaukset 35kg tuntuivat yllättävän kevyiltä. Jokaiseen nostoon piti kyllä keskittyä huolella, mutta hitaasti ja varmasti ykkösinä ne tulivat. Bar over burbeissa tein askeltamalla kaikki ja niissä alkoi jo olla mamma melkoisen pihalla. Tuplanarut kuitenkin kulki kuin unelma ja kun pääsin toisen kierroksen tempauksiin, alkoi jo vähän hymyilyttää. Pienetkin ilon hetket paskan keskellä tuo lisää tsemppiä. Sieltä ne tuli tempaukset yksitellen taistellen ja burbeet ja vielä tokan kiekan tuplatkin komeasti putkeen. Kolmannelta kierrokselta tempaisin vielä 9 kertaa. Ja se oli sitten siinä.

IMG_5581

Nautin joka ikisestä minuutista. Nautin siitä hetkestä, joka alkoi kun kiduttavan ihanat 28 minuuttia päättyivät. Nautin siitä jälkipuinnista mieheni ja treenikavereiden kanssa: mikä meni putkeen, missä jäi parannettavaa, pitäisikö tehdä uudestaan, hullu! Nautin vaunuista heräilevästä Voima-vauvasta, joka reippaan tyytyväisenä antoi äitin ja isin jumppailla. Nautin suihkusta ja kuivista vaatteista. Banaanista ja Puhtikaura -palkkarista. Kauppareissusta. Grillailusta ja ruuanlaitosta. Täydellisestä poronpihvistä. Huikeasta chorizo-mansikka-halloumi-basilika-makuyhdistelmästä. Roseviinistä. Vuorikiipeilijöitä leikkivistä Armaksesta ja Kyöstistä. Oulun Pyrinnön miesten 4x100m SM-viesti pronssista.

Oli hyvä päivä!

Leaderboard tulosten seurantaan löytyy täältä.

IMG_5575

Voima oli ylituomari hirvi-potkupuvussaan. Koska Karjalan Kovin päätuomari Hirvi.

Annelle kiitos karsintakuvista.

Avainsanat: ,

Hanna Uusitalo

Hanna Uusitalo, VOIMAHOTON

Hanna on oman elämänsä huippu-urheilija. Perhe-elämää, CrossFittiä, luontoliikuntaa ja valmennusta. Koulutukseltaan Hanna on liikunnanohjaaja (AMK) ja parhaillaan hän opiskelee luonto-ohjaajaksi.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *