Kauan odotettu paluu raudan pariin, tai rakkaudentunnustus lajille

Eilen vihdoin raivasin kalenteriin tilaa, otin itseäni niskasta kiinni, lopetin vätystelyn ja polkaisin CrossFit Herttoniemen salille. Juokseminen on ihan mukavaa puuhaa (ainakin nyt, kun ei vielä tule räntää vaakasuoraan päin lärviä) ja kyllä minä uima-altaassakin viihdyn, mutta kyllä se vaan taitaa niin olla, että rauta on naisen(kin) paras ystävä.

Leikittelin hetken ajatuksella, että olisin ottanut yo-liikunnalle kausikortin ja kasannut itselleni oikein perinteisen saliohjelman, mutta niinhän siinä kävi, että crossfit-puuhien veto oli liian kova. Tuleehan se toki huomattavasti yo-liikuntaa kalliimmaksi, mutta tosiasia on myös se, että yksin salilla pusatessani en kertakaikkiaan saa itsestäni kaikkea irti. Arvossa arvaamattomassa ovat myös koutsien tekniikkaneuvot, itsen monipuolinen fyysinen haastaminen sekä treenitoverit. Joka ikinen kerta olen myös lähtenyt treenin jälkeen boksilta paremmalla tuulella kuin mitä olen sinne mennessäni ollut. Riippumatta maasta tai salista.

Eilen pääsinkin sitten heti tukevasti epämukavuusalueelle, kun ohjelmassa oli floor pressiä, siis vähänniinku penkkipunnerrusta lattialla. En todellakaan ole kaksinen penkkaaja, edellisestä penkkauksesta oli vierähtänyt hyvinkin kuukausia, enkä ollut tätä lattiapenkkiä koskaan edes kokeillut. Nostelin lopulta 32,5 kilolla, joskin viimeisessä sarjassa jokin tekniikkaoivallus napsahti aivoissa kohdalleen ja se tuntui huomattavasti aiempia sarjoja kevyemmältä. Penkin päälle päästiin tekemään toista harvoin ohjelmassa näkynyttä liikettä, kulmasoutua. Metconina oli sitten käsinseisontaa, rengaslaskeutumisia (lower from inverted hang) ja tuplanaruhyppyjä, minuutti kutakin 15 sekunnin vaihdolla, yhteensä kolme kierrosta. Treeninä luokkaa ”ihajjees”, mutta olin silti melko liekeissä.

Itseasiassa olin niin liekeissä, että poljin tänään kymmenen kilometriä suuntaansa (ja eksyin matkalla pariin otteeseen) vain päästäkseni Konalaan kyykkäämään. Hertsikan sali järjesti tänään juoksukoulua, mutta koska Herttoniemen, Espoon ja Konalan jäsenet saavat treenata ristiin saleilla (käytössä sama ohjelmointi myös), otin kuin otinkin suunnakseni Konalan, niin kovaksi kävi kyykyn kutsu. Ohjelmassa oli 3×5, ja kuukauden treenitauon jäljiltä päädyin vähän hannailemaan ja tein sarjat 50 kilolla, joka tuntui kyllä turhan kevyeltä. Voi kyllä olla, että koivet kiittävät huomenna tästä nössöilystä, etenkin kun tuli poljettuakin se parikymmentä kilometriä. Metcon-osuudessa oli lystiä hauskaa 21-15-9 toistoa kalorisoutua, boksille nousua (lisäpainoin) ja kahvakuulaheilautuksia. Alussa tuhlasin aikaa sähläten sekä soutulaitteen että boksinousujen kanssa, mutta loppua kohti vauhti kiihtyi. Kyllä se siis siitä!

Tänään pitäisi mennä ainakin kaverin 30-vuotispäiville ja ehkä sen jälkeen vielä jatkaa juhlaa Suvilahdessa, joten huomenna onkin sitten jälkitilojen vakavuudesta riippuen joko lepopäivä tai sitten rauhallista mobilityvirittelyä tai ehkä jopa uintia.

Avainsanat: , , ,

Miia Kirsi

Miia Kirsi

Miia on reilu kolmikymppinen pääkaupunkilaistunut humanisti ja tavoitteellisesti treenaava CrossFit-harrastaja.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *