Kevyttä ja raskasta

Aloitan otsikon kevyellä. Tämä on nimittäin historiallinen postaus. Alla näette yhden ainoista (vai ensimmäisen?) ei-urheilullisen kuvan minusta. Eipä sillä, että niitä kovin montaa minulla ylipäätään olisi, kun pidän lähtökohtaisesti huomattavan paljon enemmän kuvien ottamisesta kuin niiden kohteena olemisesta. Erityisen harvinaisen otoksesta tekee se, että minua harvemmin nähdään missään hiukset auki. Kärsin siitä perinteisestä kiharatukkaisen syndroomasta, että näytän mielestäni lähinnä pieneltä takkutukkaiselta peikolta hiukset auki :)

image

Kyseinen kuva on napattu eilen illalla kahden hyvän ystävän ja ihanan työkaverin läksiäisissä. Toinen heistä on lähdössä määrittelemättömäksi ajaksi rinkkansa kanssa maailmalle, toinen sentään vain Turkuun opiskelemaan. Yksi tiiviin ja huikean työyhteisön huonoista puolista on tämä hurja haikeus, kun joku lähtee ja tämänkertaiset lähtijät olivat työkavereita ja ihmisiä parhaasta päästä.

Jos ei läksiäishaikeudessa ollut riittävästi suupieliä alaspäin vetävää, tuli eilen vielä erittäin huonoja uutisia Atlantin takaa. Eilen oli Jampan ja Tommin parapyöräilyn MM aika-ajon kisapäivä. Tuo päivä päättyi niin eri tavalla kuin kukaan olisi toivonut tai voinut edes kuvitella. Odotin tekstaria, tietoja siitä kuinka kisa olisi mennyt. Sen sijaan sain viestin, jonka pääasiallinen sisältö oli seuraava: ”Heivattiin. Jampalla rytmihäiriö. Ootetaan ambulanssia.”

Harmituksen tunne oli ja on vieläkin musertava. Ensimmäisenä pinnassa on huoli, mutta tilanne on vakaa ja Jamppa voi olosuhteisiin hyvin. Ei oikein ole sanoja tilanteeseen, illalla onneksi olin niin väsynyt, että läksiäisistä saavuttuani sain varsinaisen nuijanukutuksen. Pahinta on ollut tämä aamupäivä, siis Jenkkilän yö, kun ei ole voinut kysyä, mikä on tilanne. Aamun lenkillä etenin kuin pieni zombi eikä paljon vieläkään hymyilytä. Vähän ehkä kuitenkin jo, kun viimeisin viesti oli, että ”pojat” jo suunnittelevat ensi kauden kujeita.

Onneksi olen junassa matkalla Kuopioon. Kun näkee maailman parhaat 5- ja 2-vuotiaat, ei paljoa ehdi murehtia muuta.

Avainsanat: ,

Terhi Martikainen

Terhi Martikainen

Kirjoittaja on triathlonisti, moninkertainen pyöräilyn SM-mitalisti ja urheilukaupan ammattilainen.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *