Kisakuulumisia Tampereelta (Winter War ja painonnostoa)

2015-02-07 08.55.31

Rivillinen judgea valmiina lähtöön

Jo kahtena helmikuisena viikonloppuna olen ollut Tampereella urheiluvaikutteisissa merkeissä. 6. ja 7.2. Pirkka-hallissa järjestettiin Winter War 2015 eli CrossFitin epäviralliset SM-kisat. Nyt vastikään eli 21. ja 22.2. puolestaan samassa paikassa oli painonnoston suomenmestaruuskilpailut. Ensinmainitussa paahdoin kaksi päivää tuomarin ominaisuudessa (CrossFit-tuomaroinnista on muuten juttu tekeillä, stay tuned!) kun taas jälkimmäiseen lähdin melko lailla hetken mielijohteesta kannustamaan ja katsomaan.

2015-02-06 21.29.28Vaikka painonnosto on hieno ja perinteikäs laji, taitaa CrossFit viedä tällä hetkellä mediaseksikkyydessä ja suosiossa voiton: Winter War järjestettiin isossa hallissa ja katsojiakin oli jokunen tuhat, kun taas painoja nostettiin pienessä D-hallissa ja katsomokin oli aika lailla pienempi. Siitä huolimatta jälkimmäisessäkin oli kuulemma ennätysyleisö ja varovaisen arvioni mukaan tämä johtuu pitkälti juurikin toiminnallisen harjoittelun aiheuttamasta nosteesta: CrossFit-salit ovat melko varmasti tuoneet lajille kasapäin uusia harrastajia ja innokkaita katsojia (perustan arvioni mm. siihen, että niin lavalla kuin kisakatsomossa näkyi nytkin monia CF-porukoista tuttuja naamoja).

Millaisia kisat sitten olivat? Winter Warista minulla on toki vähän behind the scenes -kokemus, koska pääsääntöisesti heiluin joko stagella tuomaroimassa tai lämmittelyalueella valmistautumassa seuraavan lähdön tuomarointiin. Sanoisin kuitenkin, että vaikka alkupään lajeissa korostui aerobisen kunnon mittaaminen, olivat kisalajit pääsääntöisesti kiinnostavia. Ensimmäisenä, yleisöltä suljettuna päivänä tehtävänä oli 10 minuutin aikana soutaa 1500/1250 metriä ja tehdä loppuaika burpeita soutulaitteen yli. Kahden minuutin tauonj jälkeen tuli päälle suorittaa toinen laji eli 3000 m juoksu.

Varsinaisena yleisöpäivänä tarjolla oli monenlaista ristiinkuntoilua: assault bikea, leuanvetoa, tuplanaruhyppyjä, käsilläkävelyä ja myös perinteistä painonnostoa (joskin liikestandardit hieman poikkeavat perinteisistä painonnoston säännöistä). Kisat oli tuomarin vinkkelistä organisoitu hyvin, yleisö eli hyvin mukana ja kilpailijoilla oli ihan mieletön tsemppi, joten pienestä univelkaisuudesta huolimatta kisat olivat erittäin kiva kokemus.

2015-02-21 14.59.39

Painonnoston suomenmestaruutta ratkottaessa olin puolestaan yksinomaan katsomon puolella. Ehdin paikalle vain lauantaiksi, jolloin nostivat miehet. CF-kisoihin verrattuna meno oli astetta formaalimpaa ja taatusti perinteikkäämpää: tuomarit olivat pukumiehiä ja kilpailijat sporttasivat toinen toistaan perinteisempiä urheiluverkkereita. Yleisön kannatushuudot olivat CF-kisoja harvemmassa, mutta sitäkin jylhempiä (Nyt tiukkana! Ota se! Munat selkään!). Nostolavalla nähtiin hienoja onnistumisia, harmittavia täpäriä epäonnistumisia, vaiteliasta puurtamista ja räiskyvää uhoa. Ja palkintojen jakoa, kasapäin palkintojenjakoa: jokaisesta sarjasta palkittiin niin sekä tempaus- että työntötulos kuin yhteistuloskin. Lisäksi liitto palkitsi kisojen yhteydessä niin parhaat nuoret nostajat, valmentajat kuin seuratkin.

2015-02-21 16.03.48

Oma tulosuuntani painonnoston pariin on tietysti CrossFitin puolelta, ja ehkä osittain tämän vuoksi meno tuntui toisinaan vähän vieraalta; ihan kuin olisi ollut kuokkavieraana jonkun kunnianarvoisan herran syntymäpäivillä. Tästä huolimatta kisat olivat erinomaisen viihdyttävät ja jännittävät, vaikka kovista nostajista ulos omasta sarjastaan jättäytyi ainakin väkivahva Miika Antti-Roiko.

2015-02-21 18.20.45Vaikka en olekaan ajatellut tyystin painonnoston pariin heittäytyä, minue kieltämättä kiinnostaa tällä hetkellä aika kovastikin kehittyä juuri siinä. Kunhan CrrossFit Openit ovat puolentoista kuukauden kuluttua ohi, olen ajatellut jonkin aikaa painottaa omassa treenissäni voimaa ja painonnostotekniikkaa: sekä tempauksessa että työnnössä on korotusvaraa ja olisi mukava katsoa, miten pitkälle näissä voi päästä. Mutta siitä lisää tuonnempana, sillä ensin tosiaan on edessä tällaiselle amatööri-crossfittaajalle kämmenten hikoamista, jännitystä, viime hetken paniikkia ja varmasti myös onnistumisen elämyksiä tarjovat CrossFit Openit, jotka alkavat tällä viikolla. Iik!

Avainsanat: , , , ,

Miia Kirsi

Miia Kirsi

Miia on reilu kolmikymppinen pääkaupunkilaistunut humanisti ja tavoitteellisesti treenaava CrossFit-harrastaja.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *