Kisaraportti: Alpo Korhosen XX muistohiihdot 6.2.2013

Eilen illalla kävin tekemässä kauden kolmannen numerolapullisen hiihtolenkin. Matka vaan näemmä lyhenee kerta kerralta ja nyt olikin tarjolla naisten sarjalle vain 3 kilometrin pituinen kierros. Siinä missä harmittelin Kangasalan kisan jälkeen, että tasonmittaus jäi tekemättä kansalliseen kärkeen nähden, niin eilen oli sitten tarjolla kaikenlaista vastusta mittariksi. Oli A-maajoukkuenaista, joka on kotiinjäävän varanaisen roolissa MM-hiihdoissa, oli maailman cupissa esiintyneitä tyttöjä, oli entisiä ja nykyisiä juniorimenestyjiä ja lähtölistaa lukiessani olin varma, että jään viimeiseksi. Myös miesten lähtö oli kerännyt hiihtäjiä maajoukkueesta asti, joten toinenkin meidän perheen jäsenistä pääsi aika kovaan kyytiin. Voittajien palkintoina olleet Nokia talvirengassarjat tekivät siis tehtävänsä ja houkuttelivat Nokian iltaan paljon menijöitä.

Kisareittinä toimi TT226:n harjoitustriathloneista tuttu juoksulenkki Sarpatin ulkoilureiteillä, siis hieman reilut 3km kivoja pieniä nyppylöitä ylös ja alas. Harkkatriathloneissa kisanneille tiedoksi, että vähän oli kyllä erimoista koittaa hiihtää täysillä kuin juosta täysillä uinnin ja pyöräilyn jälkeen tuota kierrosta. Jos saa valita, niin noin miljoona kertaa mieluummin etenen ko. reitillä sukset jalassa, kun mäet tuntuivat monta kertaa matalammilta ja loivemmilta kuin lenkkareilla mennen!
Kisa käytiin harvinaisella tavalla, vain 10s lähtöväleillä, joten säpinää riitti ladulla ihan kiitettävästi. Mukavasti kuitenkin sain tehtyä oman hiihtoni, vaikka välillä hieman latumerkkimäinen olo olikin. Neljä tyttöä taisi suhahtaa ohitseni, mutta itsekin pääsin sentään ohittamaan yhden sarjani hiihtäjistä. Esimerkiksi kisan voittanut Maija Hakala lähti 30s perääni ja kiisi ohitseni jo n.1km kohdalla jyrkässä nousussa. Nousukohdassa vauhtiin pystyi vielä edes hieman vastaamaan, mutta kun mäen loiventuessa olisi pitänyt lähteä wassuttelemaan, niin selkä katosi aika tehokkaasti kauas ja näkymättömiin. 
Lopulta hävisin hieman alle puolitoista minuuttia kisan voittaneelle Maija Hakalalle ja 1.24 maajoukkuenaiselle, Laura Ahervolle. Onhan moinen aikaero 3km matkalla paljon, mutta kuitenkin selvästi vähemmän kuin ajattelin eroa tulevan. Enkä muuten ollut viimeinen, lähellekään. Olenkin tyytyväinen eiliseen suoritukseeni ja varsinkin siihen, että kokonaisuudessaan treenipäivästä muodostui varsin onnistunut aamun uintitreenin ja kisan jälkeen vielä tehdyn juoksulenkin myötä. Jos ei muuta, niin ainakin omaa mieltä piristäviä harjoituksia näistä hiihtokisoista saa ja meno itseasiassa ole lainkaan huonoa edes verrattuna niihin vuosiin, kun vielä puhuin itsestäni kilpahiihtäjänä.
Eilen hiihto olikin jo parempaa kuin aiemmissa kisoissa itsestään irti saamisen kannalta. Mutta silti oli taas maalissa hauska katsella, kun oikeita hiihtäjiä makoili joka puolella maassa hengästyneinä ja itse vain nappasin sukset pois jalasta ja kävelin pukemaan vaatteita. Samanlaista pahanolontunnetta ei vaan saa aikaan, kuin joskus aikanaan, kun oikeasti hiihdin vielä kilpaa ja myös panostin siihen tosissani. Eilisen syketiedostoa katsellessa huomaa hyvin, miten syke kyllä nousee tehokkaasti ylämäissä, mutta tasaisella tipahtaa välittömästi anaerobisen kynnyksen alapuolelle, vaikka kuinka yrittäisi huitoa menemään. Treeni on toki nykyisin suuntautunutkin ”hieman” pidempiin suorituksiin, kuin 10-15min täysillä painamiseen. Veikkaan tosin, että kysymys on myös siitä, että tekninen osaaminen ja kädet eivät ole lähelläkään sitä tasoa, millä ”kone” tällä hetkellä on ja tämä näkyy erityisesti tasaisissa maastonkohdissa, kun mäkiä voi kivuta tehokkaasti pelkillä jaloillakin. 
Kisan tulokset ovat nähtävissä täällä.

Avainsanat: , , ,

Terhi Martikainen

Terhi Martikainen

Kirjoittaja on triathlonisti, moninkertainen pyöräilyn SM-mitalisti ja urheilukaupan ammattilainen.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *