Kisaraportti: Iltarastit, Kauppi, ma 12.5.2014

Meitä Terhi-nimisiä ei ihan mahdottomasti ole, mutta jokainen tapaamani Terhi (erityisesti minä itse, tietysti) on ollut harvinaisen mukava ja fiksu tyyppi. Poikkeusta ei tee myöskään yksi hiihtävä kaimani, johon törmäsin viime tiistaina trail cupissa. Siispä hänen ehdotuksensa iltarasteille lähtemisestä jäi pyörimään päähäni, heti tiistai-iltana olin katsonut, milloin niitä järjestetään. Viimeistään keskiviikkona olin jo päättänyt, että lähden kokeilemaan rastien etsintää seuraavana maanantaina, kun ne kerran olisivat tutussa paikassa Kaupin maastoissa. Perjantaina ostin itselleni kompassin, joskin sitä tuijoteltuani tajusin, etten enää muista, miten kompassia käytetään. Karttamerkkien muistamisesta puhumattakaan.

Pienessä jännityksessä siis lähdin eilen töiden jälkeen juoksemaan kohti Kauppia kompassi ja muutamia euroja taskussani. Muiden lajien harrastajalle iltarastien edullisuus on mukava yllätys – 6 euroa karttamaksua (= osallistumismaksu) ja halutessaan voi vuokrata 3 eurolla emit-kortin, jolla siis suunnistajalle saadaan aika. Olin päättänyt osallistua helpolle 3km matkalle ja perille päästyäni kävinkin heti ostamassa kartan kyseiselle radalle ja vuokrasin myös emit-kortin. Karttaa ihmetellessäni minua alkoi hymyilyttää. Olin kuin ummikko vierailla mailla ja karttamerkit olisivat puolestani voineet olla vaikka kiinalaisia kirjaimia, niin vähän niistä nytkään ymmärsin. Rastimääritteet onneksi olivat helpon radan kartoissa avattu sanoiksi merkkien lisäksi. Ensimmäinen suunnistuksellinen ongelma muodostuikin lähtöpaikan löytämisestä. Se oli kyllä selkeästi merkattu kartaan, mutta ongelma olikin siinä, etten hahmottanut aluksi yhtään, missä sillä hetkellä olin kartalla. Kysyä en kehdannut, olisivat vielä luulleet, etten osaa suunnistaa ;)

Lähtöpaikka löytyi lopulta ja pääsin matkaan. Iltarastiensikertalaisena seurasin lähtöpaikalla muiden toimintaa ja matkin sitä – siis omalla sopivalla hetkellä emit –  leimauslaitteeseen hetkeksi ja sitten matkaan. Koska tarkoitukseni oli harjoitella suunnistamisen lisäksi myös poluilla etenemistä valitsin muutamalla rastivälillä hidaskulkuisempia polkuja nopeasti juostavan latupohjan sijaan, sillä halusin kokeilla löydänkö rastit ns. itselleni vaikeamman kautta, mutta suorinta linjaa edeten. Ja löytyiväthän ne, välillä uskomattoman helposti. Tosin samalla löytyivät myös pienet suot ja muut yllätykset, kun en niitä ollut tajunnut kartasta huomioida.

3km helpolla radalla oli yhdeksän rastia, joista seitsemälle löysin ilman ongelmia. Kutosrastille suunnatessa olen ilmeisesti tuijottanut karttaa silmät kierossa tai väärinpäin, kun kiersin vinttikoiraradalle sen väärää puolta enkä vieläkään ymmärrä miksi. Kun tajusin olevani väärällä puolella, ei ollut enää järkeä kääntyä takaisin ja itselleni vihaisena rämmin pusikossa ja katselin radan toiselle puolelle, missä järkevät suunnistajat juoksivat suoraan kohti rastia. Kumma kyllä, kilpailuvietti heräsi iltarasteillakin, vaikka tarkoituksenani oli vain käydä kokeilemassa löydänkö ulos metsästä kaikilla rasteilla käyneenä ennen maalin sulkeutumista. Myös viimeisellä rastilla tein pienen lisälenkin, juostuani innolla rastin ohi, mutta tästä kiepistä ei kertynyt kuin ehkä puolisen minuuttia ylimääräistä aikaa toisin kuin vinttikoiraradan kiertelystä.

Maalissa yllätyin iloisesti. Olin selvinnyt 3km radastani hieman alle 31 minuutin ajassa. Vielä ylpeämpi olin itsestäni, kun kävin purkamassa tiedot emit-kortiltani ja setä tietokoneen takana totesi lyhyesti, että ”kolmonen ok” – toisin sanottuna, olin onnistunut käymään oikeilla rasteilla oikeassa järjestyksessä ja suoritukseni oli hyväksytty. Edellisen ja ainoan kerran eilistä ennen olen käynyt iltarasteilla 14 tai 15 vuotta sitten Paraisilla suunnistusperheestä olleen ystäväni kanssa. Silloin käytin, muistaakseni, 2km rataan lähes puolitoista tuntia aikaa, vaikka olevinaan olin harjoitellut karttamerkkejä ja kaikkea. Kompassia en tarvinnut eilisellä rastikierroksella kertaakaan, kiitos tuttujen hiihtolatujen, mutta aion rohkeasti mennä myös iltarasteille jonnekin vieraampaan paikkaan, jolloin kompassillekin saattaa tulla tarvetta.

Tuloksissa näyn olleen 3km radan kiertäneistä 20. nopein. Kaikkein nopein radan kiertänyt on tosin tehnyt sen yli 9 minuuttia minua nopeammin. Suoranaiseksi suunnistuslahjakkuudeksi minua ei siis voi kutsua ja suvun suunnistusgeeni, kuten myös mm. ammuntageeni on todella mennyt isän puolen pikkuserkkujen suuntaan. Väliajoista huomaa selvästi tekemäni lisälenkin rastivälillä 5-6, kun taas suunnistuksellisesti erittäin helpolla välillä 2-3 olen ollut parhaimmillani. Tuloksia on hauska ihmetellä ja vertailla niitä omiin tuntemuksiin ja havaintoihin reitin varrella – muuta merkitystähän niillä ei ainakaan minulle ole ja suurimman riemuni otin siitä, että ylipäätään pääsin radan läpi kunnialla.

Hetken päästä pitäisikin mennä samoihin maisemiin ja osittain samoille poluille taas juoksemaan – onneksi tällä kertaa ilman karttaa ja rastien etsintää. Edessä on nimittäin trail cupin toinen osakilpailu, jipii :)

Avainsanat: , , , ,

Terhi Martikainen

Terhi Martikainen

Kirjoittaja on triathlonisti, moninkertainen pyöräilyn SM-mitalisti ja urheilukaupan ammattilainen.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *