Kisaraportti: pm-hiihdot (V), Hämeenlinna 23.2.2014

Nyt seuraa toinen osio luvatusta viime viikonlopun pm-hiihtojen kisaraportista. Lehdistä tai muualta kenties hiihto- tai muita urheilujuttuja lukeneille tiedoksi ja kaikenlaisten sekaannusten välttämiseksi, että näissä kisoissa p ja m kirjoitetaan nimenomaisesti pienellä, sillä niillä tarkoitetaan piirinmestaruuskisoja. Piirit ovat siis maantieteellisiä alueita, joita Suomessa on… no aika monta, ja lempääläläisseuraa nykyisin edustavana kuulun siis Hämeen piiriin. Piirinmestaruuksista kisataan aktiivisesti ainakin hiihdossa ja yleisurheilussa, mutta esimerkiksi pienemmissä lajeissa, kuten triathlonissa tai pyöräilyssä tällaista virallisen kilpailukalenterin alaista kilpailutasoa ei ole – joskin alueittain kilpaillaan erityisesti pyöräilyssä aluekisoja ja -cupeja, joihin myös lisenssittömät kuntoilijat voivat osallistua. Isolla P:llä ja M:llä viitataan sitten vähän isompiin karkeloihin, eli Pohjoismaiden Mestaruus -kisoihin, jollaisiin tarvittavasta vauhdista erityisesti hiihtovauhtini on kaukana ja ikääkin taitaa olla n. 10 vuotta liikaa :)

Itselleni mennyt viikonloppu oli yksi talven ns. tärkeimmistä kisaviikonlopuista. Siinä missä kansallisen tason kärkinaiset ja -miehet odottavat SM-hiihtoja ja valmistautuvat niihin kauden ykköskisoinaan samalla tavalla kuin maajoukkuehiihtäjät arvokisoihinsa, on tällaiselle piirikunnallisen tason menijälle pm-viikonloppu yksi kauden kivoimmista kisoista, kun paikalla on usein monet piirin parhaista hiihtäjistä ja pääsee mittaamaan eroaan näihin. Lauantain hiihtoon olen oikein tyytyväinen ja sunnuntainakin hiihto sujui ihan hyvin – viimeiset vajaat kaksi kilometriä vitosen kisasta.

Sunnuntaiaamun tekstissä nopeasti viittaamani alamäet nimittäin jännittivät nytkin tätä hiihtäjää ihan yhtä paljon kuin viimeksi Ahvenistolla sukset jalassa käydessäni. Jos jollekin ei vielä ole selvinnyt, olen varmasti yksi pelokkaimmista tyypeistä, mitä tulee mm. mäkien laskemiseen sukset jalassa, pyöräilyyn ryhmässä, pyöräilyyn mutkissa, pyöräilyyn liikenteen seassa tai ylipäätään mihinkään näennäisesti vaaralliseen, jossa voi kaatua tai loukata. Ylämäistä pidän hyvin kovasti, alamäet ja mutkat saisi puolestani kieltää vaikka laissa.

Sunnuntain kisassa tällainen minusta erittäin pelottava (muissa lähinnä hieman kunnioitusta herättävä) alamäki oli sijoitettu hieman kisan puolivälin jälkeen. Siihen saapumista jännitin koko alkukisan, enkä päässyt kauhultani oikein mihinkään. Kun olin tästä alamäestä selvinnyt erittäin hitaasti mutta varmasti hengissä ja pystyssä, alkoi hiihtokin kulkea ihan eri lailla. Loppumatkan hiihdinkin oikeasti kilpaa minut puoliminuuttia kiinni hiihtäneen naisen kanssa ja otimme vielä loppusuoralle tullessa oikein kunnon loppukirikamppailunkin, niin että viimeisessä mutkassa molemmat meinasivat kaatua. Hauskinta tässä loppukirissämme oli toki se, että sijoituimme kisassa naisten sarjan toiseksi viimeiseksi ja viimeiseksi (minä), mutta sepä tämän tason kisoissa onkin parasta, että jokainen saa rauhassa kisata omalla tasollaan ja iloita siitä yhtä paljon kuin kovemmatkin menijät :)

Tuloksellisesti siis sunnuntain hiihto ei ollut yhtään niin hyvää kuin lauantainen hiihto, mutta kisat olivat silti mukavat ja pelottavasta alamäestäkin jäi sen verran hampaankoloon, että tulevana lauantaina pakkaan taas sukset autoon ja suuntaan uudelleen kohti samaista Hämeenlinnan Ahvenistoa ja hiihtokisoja. Toivottavasti samainen mäki on jälleen kisareitillä ja pääsen kokeilemaan uskallustani sen kanssa uudelleen. Tuloksia sunnuntailta voi ihmetellä täältä seuraavaa kisaraporttia odotellessa.

Avainsanat: , , ,

Terhi Martikainen

Terhi Martikainen

Kirjoittaja on triathlonisti, moninkertainen pyöräilyn SM-mitalisti ja urheilukaupan ammattilainen.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *