Kööpenhaminasta Berliiniin, osa 1

Niinhän siinä kävi, etten päässyt tien päältä mitään päivittelemään. Täällä pääkaupungin humussa tottuu ihminen ilmeisesti tietoyhteydellisesti liian hyvään, sillä jännittävä tosiasia on, että wlan-verkot eivät ole mitenkään erityisen laajalle levinnyttä arkipäivää Tanskan ja Itä-Saksan maaseudulla. Lisäksi kännykällä oli ihan tarpeeksi tuskallista naputella muutamat pakolliset sähköpostit, en jaksanut alkaa kikkailla vielä julkaisujenkin kanssa. Oli miten oli, hauskaa oli, vaikken siitä silloin kertonutkaan. Nytpä kerron! Katsotaan nyt, miten moniosainen eeppinen sankaritarina tästä muotoutuu. Jutun juoni oli siis hoidella itsemme polkupyörillä Köpiksestä Berliiniin n. viikossa. Ja myöhän hoideltiin!

Lauantai 16.6. 
Saapuminen Kööpenhaminaan


Edellisen illan kuumeinen pakkailu ja erittäin aikainen aamulento johtivat lyhyenpuoleisiin yöuniin. Koska pakaasimme olivat aika massiiviset (ajokäytössä suhteellisen näppäränkokoinen fillari vaatii yllättävän ison kuljetusboksin), tilasimme itsellemme farmarimallisen pirssin, jolla hurautimme Helsinki-Vantaalle laatikkoinemme kaikkinemme. Pyörät sun muut nyssäkät saatiin tsekattua sisään aika kivuttomasti, ja itse lentokin meni varmaan aika mukavasti (olin edelleen ilmeisen syvässä aamukoomassa, en muista matkasta mitään). Kastrupissa saimme odotella pyöriemme ilmaantumista ylikokoisten matkatavaroiden tiskille ja odotellessamme spottailimme hyvän paikan pyöränkokoamishommille. Menopelit saapuivat, ja pienen arpomisen jälkeen (siis miten päin tää lokasuoja tähän tulee?) putkikamelit olivat kasassa lukuunottamatta sellaista pientä mutta tarpeellista yksityiskohtaa kuin polkimia. Polkimien kiinnittämiseen tarkoitettu pienehkö jakoavain nimittäin oletettavasti odotteli edelleen mukaanpakkaamistaan olohuoneen lattialla (palattuamme totesimme asian olevan juuri näin). Kuormaa lastatatessamme huomasi matkatoveri myös toisen takalaukkunsa ottaneen epätoivottua hittiä lentokentän tavarankäsittelyn ei-niin-hellässä käsittelyssä. Lähtötohinoissa kumpikin oli unohtanut irrottaa Ortliebeistään kiinnikeosaset, ja niinpä yksi kappale oli päässyt murtumaan.

Korjaustoimenpiteitä kööpenhaminalaisella
pyöräparkkipaikalla.

Onneksemme olimme varanneet pari päivää aikaa Kööpenhaminaan tutustumiselle, ja mikäs sen parempi tapa tutustua uuteen kaupunkiin kuin kiertää sen fillari- ja urheilutarvikeliikkeitä varaosan toivossa! Ensimmäisessä, hotellimme välittömässä läheisyydessä olevassa pyöräliikkeessä kiinnitytimme polkimet ja pumppasimme lisää ilmaa renkaisiin. Liikkeen pyörittäjä oli melkoinen tumpelo, joten kiitimme itseämme, että hepun ei ollut tarvis suorittaa polkimien kiinnittämistä monimutkaisempia huoltotoimia.

Seuraavat tunnit vietimme sitten etsien varaosaa Ortliebin classic back-rolleriin (tässä kohtaa kiitimme itseämme puolestaan siitä, että hankimme merkkilaukut, joihin ylipäänsä saa varaosia!). Sattumalta kohdalle osunut Vesterbron A-H Cykler myi ei-oota, mutta opasti meidät isompaan Urania cykler -liikkeeseen. Sielläkään ei onnistanut, mutta saimme taas uuden kohteen. Tanskan Cyklistforbundetin liike tarjosi myös ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua, mutta heilläkin olisi ollut osia vain toisen mallin Ortliebiin. Myyjän suosituksesta tsekkasimme läheisen partioaittatyyppisen ratkaisun, Spejder Sport -ketjun myymälän. Sielläkin oli ystävällinen myyjä, mutta ei vieläkään tarvitsemaamme osaa. Tässä vaiheessa nälkä kurni ja usko alkoi mennä! Myyjä kehotti vielä käymään lähikorttelissa sijaitsevassa Fjeld & Fritid -myymälässä. Ensin löysimme ketjun vaatemyymiön, josta meidät opastettiin luottavaisten toivotusten myötä viereiseen yleispuotiin. Tiskillä yhyttämämme myyjäneitonen myi ensin ei-oota ja totesi, että osat olisi varmaan näppärintä tilata netistä (niin varmaan olisikin, mutta kun ne tarvitaan nyt!). Vaativan asiakkaan sitkeydellä kuitenkin esitimme, josko voisimme kuitenkin katsoa myymälän Ortlieb-valikoimaa (äärimmäisenä vaihtoehtona mielessä tässä vaiheessa uuden laukkuparin hankinta). Ja mitä, siellähän niitä varaosia nökötti! Siinä vaiheessa teki mieli pussata myyjätärtä! (ei pussattu) Sen sijaan pulitimme iloisesti vaaditut vajaat sata Tanskan kruunua osista.

Oikeat osat hallussamme päätimme palkita itsemme viereisen Rømersgaden Hachén gourmet-burgereilla ja perinteisillä maahantulo-oluilla (oli muuten todella hyvä portobello-vuohenjuustoburgeri eikä olutkaan hullumpaa!). Aterioinnin jälkeen suoritimme pyöräparkissa korjaustoimia, ja niin olimme periaatteessa vihdoin valmiita iskemään tietä. 


Loppupäivä Köpiksessä sujui leppoisan helpottuneissa merkeissä Vesterbrossa kävellen ja ihmetellen. Ilta-ateriaksi nautimme keskinkertaista meksikolaista ja päädyimme lopulta väijymään illan EM-futisottelua vesterbrolaiseen, symppikseen, Sankt Paulin kannattamiseen erikoistuneeseen pubiin (jotka ikkunassaan totesivat kyllä näyttävänsä näitä EM-matseja, mutta pyysivät ihmisiä pidättäytymään typeristä hatuista, naamamaalauksista, laulamisesta ja muista nationalismin osoituksista. Asiaa.)


Sunnuntai 17.6. 
Kööpenhamina

Reitin suunnittelua, aiheena ”miten täältä Köpiksestä
oikein pääsee pois?”

Toinen matkapäivä valkeni sateisenharmaana. Ei se mitään, meillä on fillarit ja olemme Köpiksessä, todellisessa fillarikaupungissa! Sunnuntaina siis lähinnä poljeskelimme ympäri kaupunkia, kävimme kurkkaamassa (etäältä) sen merenneitopatsaan ja (läheltä) Kunstforeningen Gl Strandin Jørgen Leth -näyttelyn. Piipahdimme myös Christianissa sekä ajelimme hieman Christianshavnin kaupunginosassa. Aurinkokin välillä jo paisteli. Illalla söimme eri hyvää pizzaa Høkerbodernen Motherissa. Kävimme ehkä jäätelölläkin, ja illalla katsoimme tylsässä irkkupubissa Tanska–Saksa-ottelun. Seuraavan päivänä alkaisi matkan varsinainen polkemisosuus, jännää!


Maanantai 18.6.
Kööpenhamina -> Sølrod Strand –> Køge, 56 km


Ensimmäinen pyöräilypäivä oli iloksemme puolipilvinen ja lämpötilakin mukavassa n. parisskymmenessä asteessa. Olimme päättäneet aloittaa keveästi, tavoitteena oli päästä reilun 50 km päähän Køgeen. Motaria pitkin kyseinen Køge on itseasiassa vain n. 30 km päässä Köpiksestä, kun taas ”virallisen pyöräreitin” (Kööpenhamina–Berliini-reitti noudattelee Tanskassa kansallista pyöräreitti nro 9:ä) pituus tuolla välillä on kai n. 70 km. Tästä syystä päätimme skipata virallisen reitin siinä vaiheessa, kun tiemerkinnät alkoivat olla sekavia ja reittikin kulki jossain pusikossa ja ajaa loppumatkan rannikkoa seurailevaa Gammel Køge landevejtä. Maisemat olivat ehkä virallista reittiä yksipuolisemmat, mutta pienessä tihkusateessa hyväkuntoinen ja suora pyörätie ei tuntunut hullummalta vaihtoehdolta.

Allekirjoittanut valmiina iskemään tietä hotellin pihalla.

Lounaan nautimme Sølrod Strandin pikkukaupungin kävelykadulla. Tuolla saimmekin ensimmäisen kosketuksen tanskalaisten pikkukaupunkien ruokakulttuuriin: tarjolla oli lähinnä pizzaa ja pihvejä. Haimmekin lounaaksi paikallisesta supermarketista salaattia ja mansikoita. Puolivälissä lounasta sade muistutteli taas olemassaolostaan, joten pelastauduimme vielä kahville paikalliseen kahvilaan miettimään reittivaihtoehtoja.


Verrattain lyhyen matkan johdosta ja pitkäksi venyneestä lounastauosta huolimatta olimme Køgessä hyvissä ajoin iltapäivällä. Tihkusateessa kaupungin asemalla harkitsimme jo hetken jatkamista híeman etäämmäs, Store Heddingen kaupunkiin. Paikalliseen hostelliin ei kuitenkaan saanut puhelimitse yhteyttä, joten päätimme unohtaa ajatuksen ja jäädä tutkailemaan Køgen keskiaikaista kaupunkia. Vuonna 1288 perustetun kaupungin keskustassa oli säilynyt hämmentävä määrä toinen toistaan vanhempia taloja (merkittävä osa ilmeisesti 1500-luvulta), joten n. 35 000 asukkaan Køge ei varsinaisesti muistuttanut samankokoisia suomalaisia pikkukaupunkeja. 

Putkikameli lasteineen reissun ensimmäisellä evästauolla
Hundigessa.

Kaupungin turisti-info oli suljettu, ja majapaikan etsiskely vaatikin internetin. Onneksi saimme wlanin käyttöömme keskusaukion kahvilassa ja parin puhelinsoiton jälkeen meille järjestyikin b&b-majoitus läheltä keskustaa ja vielä menosuunnassamme. Saimme käyttöömme omakotitalon alimman kerroksen ja haimme aamupalatarpeita paikallisesta marketista (nimestään huolimatta moniin tanskalaisiin bed&breakfasteihin ei itseasiassa kuulu jälkimmäinen). Valitettavasti kaupungin ruokatarjonta ei vakuuttanut. Suurin osa ruokapaikoista oli maanantaina suljettu, joten päädyimme syömään erittäin keskinkertaista (ja sitä paitsi ylikypsää) pastaa jo aiemmin nettisurffailuun käyttämässämme kahvilassa. Illalla etsimme satamasta pubin, jossa katsoa illan ottelua. Siellä sai hanasta paikallisen Bryghuset Braunsteinin olutta. Uni alkoi kuitenkin houkutella ensimmäisen tuopin ja puoliajan jälkeen, joten päätimme silmäillä loput pelistä majapaikkamme pienestä telkkarista (taisin nukahtaa ennen ottelun loppumista).


Seuraavana päivänä tavoitteenamme olisi luultavasti Præstøn pikkukaupunki Sjellannin kaakkoiskulmalla. Jatkamme siitä siis seuraavassa osassa.

Avainsanat:

Miia Kirsi

Miia Kirsi

Miia on reilu kolmikymppinen pääkaupunkilaistunut humanisti ja tavoitteellisesti treenaava CrossFit-harrastaja.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *