Kööpenhaminasta Berliiniin, osa 2

Pitemmittä puheitta:

Tiistai 19.6.
Køge -> Rødvig -> Præstø, n. 70 km

Tiistaiaamuna sää näytti taas mitä sopivimmalta pyöräilyyn, puolipilvistä ja vajaa parikymmentä lämpöastetta. Kiskoimme itsemme jalkeille verrattain varhain ja aamukahvin sekä pienten pyöränhuollollisten toimenpiteiden jälkeen iskimme tietä joskus kymmenen jälkeen. Edellisenä iltana olimme myös pesseet hiukan nyrkkipyykkiä, joka oli onneksemme ehtinyt kuivaksi lämmitetyllä pyyhetelineellä.

Vasemmalla meri, edessä matkatoveri. Jossain Kogen ja
Rodvigin välimaastossa.

Aamupäivän reitti kulki aluksi idyllistä rantareittiä. Suurinta hupia oli tutkailla paikallisen arkkitehtuurin ihmeitä (melkein kaikilla oli meren suuntaan seinänlevyinen maisemaikkuna ja muutenkin melko päheitä sisustusratkaisuja). Lyhyin reitti Præstøøn olisi kulkenut Sjellannin läpi, mutta maisemallis-viihtyvyydellisistä syistä päätimme ajella rantaa seuraillen. Kävimme ihmettelemässä Stevns Klintiä, siis rannikon kalkkikivijyrkänteitä. Näimme myös kosolti erilaista eläinmaatalouden harjoitusta (lehmiä, lampaita, hevosia ja jopa laamoja) ja hehtaaritolkulla peltoja. Lounasajaksi ehdimme Rødvigiin, jossa oli ihan soma satama, mutta joka noin muuten oli melko lailla pystyynkuollut pikkupaikka. Lounastarjontakaan ei huimannut päätä, päädyimme lopulta kalaan ja ranskalaisiin remouladen kera – tämä tuntui olevan pihvin ja pizzan lisäksi kolmas Tanskan suosikkiannos. Ei mikään makuelämys, mutta kyllä sillä päivän loput kilometrit polkisi. Lounaan jälkeen varmemmaksi vakuudeksi laadimme kuitenkin juomapulloihin urheilujuomaa.

Tanskalainen oli jännästi rakentanut näköalapaikan viereen
tehtaan. Kaukana siintää Stevs klint.

Rødvigin jälkeen pysähdyimme vielä kahville ja jäätelölle Faxe Ladepladsin vähintään yhtä tylsään pikkukaupunkiin (kylään?). Siitä olikin sitten enää parisenkymmentä kilometriä Præstøøn, jonne posottelimme melko lailla suorinta tietä. Saavuimme taas melko varhain paikalle, ja harkitsimme hetken matkan jatkamista. Päätimme kuitenkin lopulta etsiä majoituksen Præstøstä, sillä seuraava reitin varrelle osuva yhtään minkään kokoinen paikka tulisi vastaan vasta Mønin saarella. Löysimme ihan mukavan B&B:n, ja tällä kertaa paikkaa pyörittävä eläkeläisrouva tarjosi mahdollisuutta aamiaiseenkin. Iltaruokapaikan etsintä meinasi sen sijaan taas osoittautua haasteeksi. Satamasta löytyi kuitenkin ilmeisen suosittu, vaikkakin ulkoasultaan silmiäsärkevä Kafe Mocca (tjsp). Suosio selittyi merinäköalan lisäksi –luojan kiitos! – myös ruoan laadulla, ja nauttimani lohipasta oli maukas, raikas ja kaikinpuolin kelpo annos. Illan Ruotsi–Ranska(?)-ottelua katsoimme majapaikan vuoteessa pötkötellen.

Päivän kilometrisaldo jäi vähän arvailujen varaan, kun ajotietokonevastaava unohti aluksi nollata laskurin. Jotain runsaat 70 km kuitenkin.

Keskiviikko 20.6.
Præstø -> Møn -> Stubbekøbing -> Nykøbing Falster, 110 km

Keskiviikkoaamuna pääsimme liikkeelle ennätysmäisen varhain, jo ennen yhdeksää olimme jättäneet Praeston taaksemme (toim. huom. tästä eteenpäin tanskalaiset paikannimet esiintyvät ilman paikallisia aakkosia, sillä jostain käsittämättömästä syystä komento alt gr + ä/ö lakkasi tuottamasta kyseisiä kirjaimia, enkä jaksa etsiä niiden näppäilykoodeja). Masun pohjalla lämmitti eläkeläistädin majoittujilleen tarjoama, varsin makoisa aamiainen, mutta polkeminen sujui aluksi vähän jähmeähkösti. Ajelimme loputtoman tuntuisen, pienten kylien ja asutuskeskittymien täplittämän maalaismaisen läpi kohti Monin saarta.

Päivän siihenastinen kohokohta oli varsin massiivinen silta, joka johti Sjellannista Monille. Maisemat olivat aika hienot, joskin tuuliset (josta syystä en ryhtynytkään kaivamaan kameraa, tai siis puhelinta, esiin). Päätimme skipata saaren isoimman kaupungin Stegen. Kyseessä pitäisi olla sangen viehättävä vanha kauppakaupunki. Järkeilimme kuitenkin, että vanhoja kaupunkeja on jo nähty ja varmasti tultaisiin vielä reissulla näkemäänkin, ja lounaankin nauttisimme mielellämme vasta Stubbekobingissa, joten emme jaksaneet tehdä ylimääräistä lenkkiä vaan yritimme päästä jokseenkin suorinta tietä Bogon saarelle ja siitä lautalla yli Stubbekobingiin. Pyöräreittimerkinnät Monilla olivat kuitenkin paikoin aika hatusta vedettyjä (saarella risteilee lukuisia reittejä, ja suurin osa niistä kierrättää polkijan katsomassa joka ainoan kiven ja kepin), joten hieman ylimääräistä poljeskeluahan siitä seurasi. Maisemat saarella olivat aika sympaattiset, mutta ei siellä kyllä juuri mitään ollut. Jos sää olisi suosinut enemmän, olisimme varmaan käyneet vaikka uimasilla, mutta nyt lämpötila pysytteli kahdenkymmenen alapuolella ja taivaaalla pyöri uhkaavannäköisiä pilviä. Hrr.

Tervetuloa Stubbekobingiin. Ei kauaa viihdytty.

Viimein yhytimme Bogon saarelle vievän tien. Pitkällä saaret yhdistävällä kaistaleella matkatoverista meinasi loppua virta. Lennosta syötetty myslipatukka auttoi kuitenkin sen verran, että polkaisimme suht rivakasti satamaan. Kannatti, sillä ehdimme juuri sopivasti kerran tunnissa liikennöivään Stubbekobingin lauttaan. Lauttamatka kesti ehkä varttitunnin ja lauttakin muistutti ulkonäöltään enemmän lossia kuin vaikkapa Suokin lauttaa. Karua, mutta kivaa.

Stubbekobing puolestaan kuului pystyynkuolleiden pikkukaupunkien sarjaan. Pääkadulta löysimme yhden ruokaa tarjoilevan ravintolan, paikallisen pizza-kebab-syöttölän (tai löysimme kyllä suljettuja, siis tyhjentyneitä hotelleja tai ravintoloita kyllä, mikä lie konkurssiaalto iskenyt kylään), jossa nautimme ihan kelvollisia, ei mitenkään mieleenjääviä antimia. Naapurikahvilassa vielä isot mukilliset maitokahvia ja vähän soittelua, jolla järjestimme majapaikan päivän kohdekaupungistamme, Nykobing Falsterista (olimme siis saapuneet Falsterin saarelle), jonka jälkeen olimme valmiita jatkamaan matkaa. Mittariin oli jo ennen lounasta kertynyt yli 60 km, ja luvassa olisi vielä Falsterin saaren kiertäminen (no, puolen saaren), ainakin nelisenkymmentä lisää.

No oli siellä joku rantakin. Jossa varpaidenlepuutusta.

Valitsimme rannikkoa kiertävän reitin ja maisemat olivat tälläkin kertaa enimmäkseen aika somia. Tosin yhdessä kohdassa pyörätie muuttui onnettomaksi hiekkaisaksi kinttupoluksi, joka aiheutti hieman kiroilua etenkin kapeammilla renkailla varustautuneessa matkailijassa. Polkeminen kuitenkin sujui vauhdikkaasti ja niinpä ehdimme hyvissä ajoin myös Nykobingiin. Perillä vuorossa olivat jo rutiiniksi muodostuneet rituaalit: majapaikan paikantaminen ja majoittuminen, suihku, vaatteiden vaihto ja ruokapaikan etsintä. Nykobing on Falsterin saaren suurin kaupunki. Ei mitenkään järin suuri tämäkään, mutta ruokapaikoissa olisi kuitenkin ollut ihan valinnan varaa. Päädyimme ihan symppikseen ja kohtuuhintaiseen pikkuravintolaan, jossa – tanskalaiseen tapaan – oli pihvilista pidempi kuin loput ruokalistasta yhteensä. Pihvirajoittuneetkin henkilöt löysivät kuitenkin syötävää, joten loppu hyvin jne. Illallisen päälle popsimme vielä jäätelöt paikallisella keskusaukiolla.

Torstai 21.6.
Nykobing Falster -> Gedser -> Rostock, 42 km

Torstain agendalla oli siirtää itsemme Tanskasta Saksaan lautan välityksellä. Lautta lähtisi Gedserin pikkukaupungista, n. 30 kilometrin päästä Nykobingista. Rostockista olin jo etukäteen varannut majoituksen, joten luvassa olisi edellisen päivän ennätyskilometrien vastapainoksi sangen kevyt päivä, siis polkemisen suhteen.

Taakse jää juuttien maa. Huomaa erityisesti
lokki oikealla.

Aamiaiseksi nautimme tällä kertaa edellisenä iltana marketista ostamiamme antimia. Aamiaisseuraksi saimme samaan B&B:n majoittuneita tanskalaisia. Eläkeläispariskunta oli oikein sympaattinen. On jokseenkin hämmentävää, miten juuttien maassa eläkeikäisetkin puhuvat oikein hyvää englantia, joten siltä osin joriseminen sujui aivan hyvin (toinen juttu on sitten se, että seurueemme kumpikaan osapuoli ei ole aamuisin erityisen juttutuulella). Pakkasimme itsemme kasaan, ja yhdeksän ja kymmenen välillä olimmekin jo satulassa kohti Gedseriä. Matka sujui nopeasti ja tiekin oli oikein kelvollisessa kunnossa. Gedseriin saavuimme ennen yhtätoista ja etsiydyimme ensimmäiseksi satamaan. Siellä huomasimme, että lautta Rostockiin lähtisi klo 11, joten päätimme unohtaa Gedseriin tutustumisen ja vaihtaa sen sijaan maata. Liput sai näppärästi automaatista, sen sijaan polkupyörien kanssa sisäänpääsy olikin hankalampi systeemi, ja jouduimme ajamaan autojen tsekkausportille leimaamaan itsemme kyytiin. Pienen vekslauksen jälkeen löysimme kuitenkin itsemme lautasta.Viritimme pyörät kiinnikkeisiin ja menimme ihmettelemään lautan tarjontaa (ei ihmeellistä). Tuhlasimme viimeiset kruunut laivan kaupassa, kaljalavan sijaan ostimme purkillisen pähkinöitä, mehua ja Faxe kond -limun.

Rostockissa rostockeria, tietty.

Rostockin päässä pyöriä irroitellessamme päädyimme juttusille kanssapolkijan kanssa. Heppu oli lähtenyt matkaan Tukholmasta, ja kaavaili päätyvänsä jossain vaiheessa Budapestiin. Päätimme yhdessä koossa selvitellä tiemme Roctockin satamasta keskustaan. Saimme heti huomata poistuneemme pyöräystävällisestä Tanskasta, sillä pyörille ei juuri satamassa opasteita näkynyt. Pienen manöveröinnin päätteeksi löysimme kuitenkin oikean tien ja suunnan, ja auringon lämmittäessä mukavasti ajelimme Roctockiin satunnaistoverin kanssa jutustellen. Tiemme erkanivat Rostockin keskustassa, sillä ruotsalaisheppu ajeli vaatimattomia 120 tai jopa 140 km päivämatkoja ja yöpyi teltassa. Hieman eri meno kuin meillä laiskanpulskeilla mukavuusmatkailijoilla! Me puolestamme paikansimme turisti-infon, saimme kartan, ja etsimme valmiiksi varaamamme hotellin (Hotel Garni am Hopfenmarkt, joka oli aivan hyvä ja kelpo). Majoituimme, ja koska olimmekin päivän päätepisteessä poikkeuksellisen aikaisin, pienen nyrkkipyykkituokion jälkeen suuntasimme tutustumaan Rostockin keskustaan. Tutustuminen alkoi luonnollisesti maahantulo-oluilla. Lounaaksi nappasimme snack-tyyppistä ratkaisua ja pööpöilimme ympäriinsä. Totesimme, että Rostockin keskusta on nopeasti nähty, ja vaikkakin ihan kiva, ei mitenkään erityisen sykähdyttävä. Vanhoja taloja sun muita kirkkoja oli kasapäin, mutta niitä tuntui näillä kulmilla muutenkin piisaavan. Illallisen nautimme mielikuvituksettomasti raatihuoneenaukion Vapianossa, ja jaksoimmepa vielä katsoa illan puolivälieräottelun Portugali-Tsekki. Tai ainakin ensimmäisen puoliajan siitä.

Seuraavana päivänä alkaisi uusi etappi polkemishommissa, mutta siitä lisää seuraavassa osassa.

Avainsanat:

Miia Kirsi

Miia Kirsi

Miia on reilu kolmikymppinen pääkaupunkilaistunut humanisti ja tavoitteellisesti treenaava CrossFit-harrastaja.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *