Liikaa ja liian kovaa?
Jaetaan tämä nyt tännekin, kirjoittelin (hiihto)treeneistä minun ja Tommin yhteisessä blogissa tänään .
Hiihdon perusluonteeseen kuuluu mielestäni se, ettei vauhti ja teho ole peruslenkilläkään junnaavaa ja tasaista, vaan vaihtelee luonnollisesti maaston mukaan. Palauttavat, superkevyet treenit ovat asia erikseen, mutta peruslenkillä ainakin oman ajatusmallini mukaan ylämäet hiihdetään, ei kävellä sukset jalassa. Jos ja kun syke kipuaa veekoolle nousussa, se todennäköisesti laskee taas alas seuraavassa alamäessä ja tasaisella. Hysteerista sykemittarin tuijotusta ja mäkien kävelyä en ole koskaan ymmärtänyt. Minä ainakin olen vielä hengissä, vaikka peruslenkilläkin välillä puhalluttaa mäkien päällä. Huippu-urheilijaa minusta ei tosin koskaan tullut tällä metodilla, joten kannattaa ehkä kuunnella ohjeiden muodossa jotain viisaampaa :)
Yhtäkaikki, kasassa alkaa olla nyt 180 kilometriä ja 12,5 tuntia tykkilumen katselua neljään päivään. Vielä ennen huomista kotiinlähtöä ehtinen käydä pari kertaa menemässä ylämäkiä sykemittarin mukaan liian lujaa. Pikkuhiljaa alkaa väsy hiipiä puseroon ja erityisesti kädet ovat tyhjät. Se jos mikä on tosin positiivista, sillä olen tainnut siis alkaa käyttää käsiäni, ennen kuin näin ei ole koskaan käynyt.
Vielä siis yksikään treeni ei ole mennyt täysin överiksi täällä ollessa. Luulin jo tehneeni aika onnistuneen ylilyönnin keskiviikkona, kun vedellä ja yhdellä geelillä tehdyn reilun viisikymppisen jälkeen en meinannut jaksaa huoneeseen päästyäni ottaa edes monoja pois jalasta.. Mutta siitäkin selvittiin yhden illan syömisellä (suklaa auttaa kaikkeen) ja eilen ei ollut tietoakaan keskiviikon koomasta. Olen tainnut kasvaa vihdoin aikuiseksi, myös tässä suhteessa.