Mäkiä mäkien perään

Tänään olin huomaavani ilmassa hienoa säätä, auringon paistamista, lämmintä tuulen virettä ja selkeää taivasta. Nyt kuitenkin sataa kaatamalla. Asia ei kuitenkaan paljon häiritse, koska tänään on tv:n katselupäivä, eli lepopäivä. Aiheetta en kuitenkaan lepopäivää pidä, sillä eilen ja toissapäivänä olin Sipoon hienoissa maisemissa kisailemassa.

Lauantain aika-ajo meni kohtalaisen hyvin. N-18 sarjassa voitto tuli kotiin ja aika viime vuotisesta ajasta parantui minuutin verran. Aikaa 10 kilsalle meni 15.34. Aika ei kuitenkaan ollut niin hyvä, mitä se toivottavasti keskikesällä tulee olemaan. 20-30 sekuntia yritän vielä pyristellä ajasta. Tempo fiiliksien mukaan meni rennoissa merkeissä. Ensi lauantaina Porin prologissa kuitenkin rento ajaminen ei riitä vaan tarvitaan tiukkaa tiukempaa ajamista, koska viivalle on tulossa itseäni vanhempia tempotykkejä.;)

Eilen, sunnuntaina 6.5, olin innoissani. Ensi kertaa elämässäni olisin saanut ajaa kilpa-sarjan mukana 96 kilometriä, mutta into loppui lyhyeen, koska naisten kierros määrää lyhennettiin yhdellä. No määräksi jäi onneksi edes se 72.4 kilometriä miesten seurassa, kun se meinattiin lyhentää 48 kilometriin. Siitä olisin kyllä nostanut metelin, koska miten ihmeessä naiset tulevat pärjäämään kansainvälisissä kisoissa 130 kilometrin matkoilla, jos täällä ajetaan 40 kilometriä?! No mutta nyt kerron kisatunnelmista. Koska lähtijöitä oli yli 50, oli yllättävän helppoa pysyä porukassa, vaikka kerran minulle syntyi tippumisen tunne. Mutta en sitten kuitenkaan pudonnut, eli onneksi se oli vain tunne.:D Maasto oli hyvin mäkinen, mutta mäistä selvittiin kuitenkin kunnialla läpi. Loppusijoitus N-18 sarjassa oli 1. ja naisissa 2. Olen lopputulokseen hyvin tyytyväinen.

Lotta Lepistö

Lotta Lepistö

Lotta on 24-vuotias pyöräilijä ja sairaanhoitajaopiskelija. Tulevana vuonna Lotan on tarkoitus harjoitella monipuolisesti ja saada pyörä liikkumaan entistä kovempaa. Hän pääsee nyt kokeilemaan vuodeksi, millaista on elää todellista huippu-urheilijan elämää.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *