Näkymiä vuoteen 2013

Viime vuosi oli varsin onnistunut oikeastaan kaikilla elämän osasilla: sain edelleen jakaa arjen sen tärkeimmän ihmisen kanssa ja vuosi päättyi siihen, että lain edessäkin olemme nyt virallisesti perhe, työsuhteeni hyvässä työpaikassa vakinaistui, vaikka opintoni ovat vielä kesken, opinnot edistyivät työnteosta ja urheilusta huolimatta niin, että valmistuminen häämöttää jo hyvin lähellä, urheilijana kehityin paljon ja myös sain kesän kilpailuissa aikaan oivia suorituksia…

Mutta tämä alkanut vuosi tuo muassaan toivottavasti vielä edes hieman enemmän kuin mennyt vuosi. Luotan siihen ajatukseen, että kun asettaa tavoitteita ja jopa haaveita, on myös niiden toteutuminen huomattavasti todennäköisempää kuin päämäärättömästi kohtaloon luottaen edetessä. Siksipä ajattelinkin listata erilaisia tavoitteita ja näkymiä vuodelle 2013. Jos ei muuta, niin onpahan ainakin jotain konkreettista, mitä sitten vuoden päästä tarkastella ja pohtia, mikä meni vikaan ja mikä onnistui.

Viime kesän huippuhetkiä Kuopio triathlonissa (kuva: Paavo Hiltunen).

Urheiluun liittyvät tavoitteet vuodelle 2013

  • Kuulostaa ehkä suurpiirteiseltä, mutta urheilullinen ykköstavoitteeni tänäkin vuonna on kehittyä edelleen. Vaikka yksittäisillä kisoilla ja niissä saavutetuilla tuloksilla on merkitystä, olen yhä siinä vaiheessa triathlonuraani, että ennemmin kuin yksittäistä supersuoritusta jossakin kisassa, toivon tältä vuodelta tasaista tason nousua pykälä pykälältä korkeammalle ja erityisesti juoksuvauhdin kehittyminen olisi suotavaa. 
  • Kisojen puolesta ensi kesä sujuu edelleen pääosin Suomen kisoja kiertäen, jolloin tietysti pääkisoiksi muotoutuvat SM-kisat. Näistä osallistuminen on varmaa ainakin triathlonin sprinttimatkalle ja perusmatkalle, sekä pyöräilyssä SM-tempoon. Joroisten kisaa varten on jo hotellihuone varattu varmuuden vuoksi monta kuukautta sitten, mutta vielä pitää menon parantua huomattavasti ennen kuin nimeni ilmestyy Finntriathlonin listoille.
  • Tilastonikkareiden iloksi asetan myös muutaman melko varovaisen numeroina muotoiltavan tavoitteen:
    • perusmatkan triathlon alle 2h 20min  (ennätys 2.24 Kuopiossa v.2012)
    • puolimatkan triathlon alle 4h 50min (ennätys 5.06 Lappajärvellä v.2012)
    • 10km juoksu 43min (ennätys 44.45 Porissa v.2012)
    • puolimaraton 1h 35min (ennätys 1.40.28 Kankaanpäässä v.2012)
Ammatilliset tavoiteet vuodelle 2013
  • Tässä luokassa ykköstavoitteena on poistua Tampereen Yliopistosta hallintotieteen maisterin paperit kainalossa vuoden 2013 aikana.
  • Edelliseen liittyen tavoitteenani on saada gradun varsinaisesta tutkimusosasta mahdollisimman paljon irti, sillä tässä yhteydessä sanonta ”ei vain koulua vaan myös elämää varten” oppimisesta pätee melkoisen hyvin. 
  • Töissä tavoitteeni on parantaa edelleen omaa työntekoani ja osaamistani kaikilla mahdollisilla tavoilla. Toisin kuin monilla valmistuvilla, minulla ei ole valmistumisen jälkeen edessä suurta työnhakupaniikkia, vaan voin keskittyä suoraan ammatillisen haaveeni ja tavoitteena toteuttamiseen ja edistämiseen työssä, joten teen jo nyt. 
Muut tavoitteet vuodelle 2013
  • Syön edelleen liikaa herkkuja ja päivän kalorivaje on kovin helppo täyttää vaikka karkilla. Vuoden 2013 tavoitteeni syömisen osalta onkin pitää viikossa vain yksi herkkupäivä eikä napsia jotain pieniä hyvyyksiä lähes joka päivä.
  • Syömiseen liittyen, aion tänä vuonna tehdä järjestelmällisesti töihin itse eväät mukaan sen sijaan, että kävisin joka päivä hakemassa mukaan jotain ruokaa jostain. Paitsi että tietää mitä syö ja välttää ainakin einekset, säästää näin myös mukavan summan rahaa.
  • Tavoitteeni vuonna 2013 on myös pitää säännöllinen siivouspäivä kerran viikossa nykyisen ”kunhan ehtii”-rytmin sijaan.
  • Lukea ainakin 20 kirjaa (muuta kuin opintoihin liittyvää), kunhan viimeiset tentit ja niihin luettavat kirjaset vain saa alta pois. Jotta pysyn laskuissa mukana, voisin vaikka kirjoittaa lukemistani opuksista jonkinlaiset arviot vaikka tänne blogiin.
  • Vähentää tietokoneen näytön edessä möllöttämiseen menevää aikaa ja tyhjänpäiväistä nettisurffailua. Ylijäävän ajan voi käyttää vaikkapa edellä mainittujen tavoitteiden toteuttamiseen tekemällä ruokaa, siivoamalla, lukemalla kirjoja tai ihan vaikka lepäämällä ja nukkumalla enemmän.

Avainsanat: ,

Terhi Martikainen

Terhi Martikainen

Kirjoittaja on triathlonisti, moninkertainen pyöräilyn SM-mitalisti ja urheilukaupan ammattilainen.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *