Nimmaripaita pelissä

Olen nyt toiminut Villen treenikaverina ja valmentajana vajaat 10 kuukautta. Kuluneet kuukaudet ovat antaneet ennen kaikkea iloa ja opettaneet taas kerran elämän asioiden tärkeysjärjestyksestä paljon. Olen aina lähtökohtaisesti pyrkinyt olemaan ihminen, josta joku pitäisi sellaisten luonteenpiirteiden vuoksi, joita toinen ihminen voi arvostaa. Ja olen myös pyrkinyt valitsemaan lähelleni sellaisia ihmisiä, joista löytyy niitä luonteenpiirteitä, joita itse arvostan – en suinkaan ihmisiä, joiden paras ominaisuus on upea ulkonäkö, paksu lompakko tai nimekäs kaveripiiri. Siksi viimeisten 10 kuukauden itselleni ehdottomasti tärkein anti on ollut se suora palaute, jonka Villeltä olen saanut. Jaksan väsyneenäkin mennä yhteisiin treeneihin paikalle, kun kuulen lähes joka kerta sanat: ”Olet kiva valmentaja” tai ”Kiitos, oli kivat treenit. Milloin nähdään seuraavan kerran?”.

Koska elämän tai valmentamisen ei tarvitse eikä pidä pyöriä pelkän hiihtämisen ympärillä, kävimme eilen Villen kanssa vaihteeksi penkkiurheilemassa ja katsomassa yhdessä Ilves – KUPS Veikkausliigapeliä Tammelassa. En ole erityisen suuri jalkapallon ystävä tai minkään joukkueen superfani, mutta työolosuhteiden pakosta (hymiö) Ilveksestä on tämän kuudetta vuotta etenevän asteittaisen tamperelaistumisen lomassa muotoutunut se jonkinlainen suosikkijoukkue jalkapallon osalta.

 

Ville ja Ipan nimmaripaita.

Ville ja se nimmaripaita.

Erityisesti Ilveksen edustusjoukkueen pisteitä silmissäni nosti viime viikon huippuhieno toiminta, kun peliin viemisen lisäksi halusin järjestää Villelle ylläriksi pelipaidan nimmareilla varustettuna. Varovainen pyyntöni sai kapteeniston tulemaan nimmarin kirjoitukseen paidan luo, eikä päinvastoin, keskellä viikkoa. Pieni juttu, mutta minusta yksi osoitus siitä, että joukkue on kannattamisen arvoinen. Iso kiitos vielä, jos tämä jonkun asianosaisen silmiin sattuu osumaan! Ylläri osui aika nappiin.

Itse pelissä oli varsin hyvä meininki. Täytyy myöntää, että yllätyin positiivisesti katsojamäärästä ja siitä tunnelmasta, minkä yleisö sai pelissä aikaan kannustuksella. Minusta on aina hauskaa, kun möllit suomalaiset (miehet) innostuvat jostain niin kovasti, että unohtavat olla niitä yksitavuisia äänteitä murahtelevia jurottajia ja kerrankin näyttävät tunteitaan. Onneksi voittokin tuli ansaitusti kotijoukkueelle, niin tunteiden näyttäminen pysyi lähes 4000 katsojan joukolla loppuun asti suupielet ylöspäin olevana. Sen verran hyvä maku jäi koko episodista paitoineen ja peleineen, että taidanpa käydä katsomassa seuraavankin kotiottelun paikan päällä.

Avainsanat: , , , , , ,

Terhi Martikainen

Terhi Martikainen

Kirjoittaja on triathlonisti, moninkertainen pyöräilyn SM-mitalisti ja urheilukaupan ammattilainen.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *