Nuts Köykkyri

15129490_700888126733965_6900516684762090082_o

Olen siis ilmoittautunut toukokuun 2017 Nuts Karjunkierros polkujuoksun 53km matkalle. Ilmoittautumisen jälkeen olen vähän seuraillut enemmän mitä kaikkea muuta polkujuoksun saralla tapahtuu ja osuipa sitten silmiini tämä:

Nuts Köykkyri ”Pre X-max Uphill Race 19.11.2016

Ainutlaatuinen vuorijuoksusimulaattori Kempeleessä! Kirmaamme noin 400m kierrosta Köykkyrin laskettelurinteessä ja metsäpolulla. Lähes ainoastaan ylä- ja alamäkeä, noin +25 nousumetriä / kierros.

Aikarajoitteiset sarjat 1h, 4h ja 6h: juokse aikarajan puutteissa mahdollisimman monta kierrosta!

Olen juoksennellut nyt pääasiassa vain sellaisia yhden tunnin lenkkejä vaunujen kanssa ja kävellyt sitten vähän pidempiä. Toukokuussa pitäisi jaksaa sitten pidempään, joten ajattelin nyt sitten kokeilla tällaisen useamman tunnin mäkijuoksuversion. Ensin mietin osallistumista 4 tunnille, mutta kun nyt kerran oli tuo 6 tuntinenkin tarjolla, niin mikäs siinä.

Lähdin mukaan ajatuksella, että hölkyttelen menemään kevyesti peruskuntosykkeellä ja ylipäätään kokeillaan jaksanko nykykunnolla ylipäätään olla tuon 6 tuntia liikkeessä. Puitteet oli kohdallaan: oli kuuluttaja, lehmänkelloja, musiikit, kannustusta, tankkauspisteessä urheilujuomat ja kaikenlaisia herkkuja. Vaihtovaatteet ja muita omia varusteita ja eväitä sai alas huoltoteltalle ja tiesi että jos noutaja tulee, pääsee siihen huilaamaan. Olo oli startatessa turvallinen, kun tiesi että eksyä ei voi ja nyt vain kierros kerrallaan omaan tahtiin.

Ensimmäinen kierros ja reitin fiilikset:

Ylämäki lunta ja jäätä, onneksi olin laittanut nastakengät. Ymmärsin myös miksi lähes kaikilla oli sauvat mukana. Sehän todellakin oli nousua ja vaikka sykemittarini ei missään vaiheessa alkanut toimimaan, ymmärsin jo ensimmäisellä kierroksella, että ylämäkeä ei todellakaan juosta, vaan kävellään.

Rinteen päältä kaarrettiinkin sitten vasemmalle ja eikun alaspäin. Oli liukasta. Ensin jyrkkä pehmeä tieosuus, jossa uskalsin lasketella melko rentoa alamäkijuoksua turhaan vastustamatta. Se oli kivaa, ensimmäiseltä kierrokselta alkaen.  Siitä sitten kapeahko metsäpolku kantoineen ja kivineen. Loppuun vielä rinteen alaosa reipasta alamäkeä, joka päättyi monttuun, jossa taukoteltat sijaitsivat. Montussa oli kiitettävästi vettä, eli aivan nilkkoja myöten kahlattiin. Kukaan tuskin kuivin jaloin selvisi ensimmäistäkään kierrosta.  Teltoilta sitten kierrettiin kellottamaan kierrosaika ennen seuraavaa nousua.

Ensimmäinen kierros meni ehkä noin 4 minuutin pintaan.

Ensimmäinen tunti: tutustumista reittiin. Tuskastelua ylämäen raskaudesta ja sauvojen puuttumisesta. Innokkuutta ja onnistumisen iloa sujuvasta vauhdikkaasta alamäkijuoksusta ja siinä kehonhallinnasta. Puolen tunnin jälkeen pidin ensimmäisen tauon. Hörppäsin mukillisen urheilujuomaa , söin vähän rusinoita ja energiakarkin.

Päätin pitää tauon aina puolen tunnin välein.

Toinen tunti: totuttelua reittiin. Ylämäki oli aivan tuskaa. Miten voi jalat painaa niin paljon. Puolentoista tunnin kohdalla tuli pelastus. Sain lainaksi sauvat ihanalta naiselta, joka oli oman lyhyemmän urakkansa jo suorittanut. Sauvoista sai mukavasti rytmiä ja tahtia kiipeämiseen. Ne helpottivat huomattavasti.

Kolmas tunti: Ajattelin, että olisinpa ottanut vain neljä tuntia, niin nyt olisi jo puoli välissä. Jalat olivat aivan märät, varpaita alkoi palella ja toiseen akillesjänteeseen alkoi sattumaan. Tuntui, että märkä ja kylmä kangisti nilkat. Tunnustelin ylämäkeen vähän pienempiä askelia ja yritin lämmittää nilkkoja. Päätin pitää kolmannen tunnin jälkeen vähän pidemmän tauon ja vaihtaa samalla kuivat sukat ja kengät.

Minulla oli Icebugin Dts nastakengät, jotka on olleet itsellä tähän asti enemmänkin kävely- kuin juoksukäytössä. Juoksukengissä tykkään tossumaisista, ohutpohjaisuudesta, matalasta kannasta ja sitä kautta hyvästä tuntumasta alustaan. Näissä Icebugeissa kanta on korkea sekä pohjaa ja vaimennustakin on melko paljon. Tässä juoksussa kuitenkin nastojen pito painoi selkeästi vaakakupissa eniten ja sen vuoksi ne olivatkin selvä valinta. Minulla oli varakenkinä mukana myös Inovin race ultra 270 kengät, mutta olisi ollut melkoista liukastelua niillä. Siksipä otinkin kiitollisena testiin Salomonin teltalta Spikecrossit loppuajaksi. Speedcrossit minulta löytyykin itseltä, joten spicecrossit olivat hyvin samantuntuiset. Näissäkin on minun makuuni liian korkea kanta juoksemiseen, mutta pito oli hyvä.

Neljäs tunti: Kuivilla kengillä ja sukilla matkaan. Tauolla tuli tehtyä kuitenkin se virhe, että en pukenut lämmintä päälle siksi ajaksi kuin vaihdoin sukkia ja kenkiä. Tässä kesti kuitenkin sen verran kauan, että kylmä ehti tulla ja tauon jälkeinen ensimmäinen kierros paleli ihan kunnolla. Samalla alkoi myös sataa vähän vettä. Meninkin heti uudestaan taukoteltalle ja puin villakerrastopaidan ja ohuen softshell takin päälle ja jatkoin matkaa. Näillä sain itseni taas lämpimäksi ja riisuin takin parin kierroksen jälkeen.

Sitten alkoi homma painaa. Tähän asti oli alamäki ollut ylämäkeä huomattavasti helpompaa, mutta nyt alkoi tuskaisat alamäet. Jokainen askel sattui. Polviin ja nilkkoihin. Keskivartalo alkoi myös väsymään, en jaksanut pitää alamäessä hallintaa ja juoksusta tuli varovaisempaa ja se teki entistä kipeämpää. Sekä fyysisesti, että henkisesti.

Tähän asti energiat olivat riittäneet hyvin ja juodut nesteet imeytyneet hyvin. Nyt kuitenkin piti käydä bajamajassa pissalla ja pitää samalla vähän pidempi tauko.

Viides tunti: En muista oikein enää, miten nämä neljäs ja viides tunti menivät, mutta tiukkaa ne tekivät. Tuli vielä toinen vessatauko ja ihmettelen että pysyin alamäet pystyssä. En vaihtanut kävelyyn missään vaiheessa, kun tuntui että se tuska oli vain pahempi, mitä pidempään se kesti. Muistan, että otin aina ylhäällä hapet sisään ja keskityin ainoastaan keskivartalon hallintaan ja yritin ohittaa joka askeleella tulevan tuskan. Alaosan polkupätkä, joka alussa meni kevyesti loikkien, oli nyt onnetonta könyämistä kantojen yli.

Kuudes tunti: Kun viimeinen tunti alkoi, sain taas lisävirtaa. Tiesin, että selviäisin vielä sen yhden tunnin. Se tuntui siinä vaiheessa ihan lyhyeltä ajalta, lasten leikiltä. Siitä innostuneena vauhtia tuli vähän lisää, ainakin siltä se tuntui. Ehkä sitä tulikin sitten vähän liikaa, koska pitkähän siitä viimeisestä tunnista sitten tuli. Pystyin kuitenkin saamaan alamäkijuoksusta taas kiinni ja tsemppaamaan polkupätkille.

Ehtihän tuossa kuudessa tunnissa miettiä vaikka mitä syntyjä syviä, purkaa niitä tunteita juoksemisen kautta. Niitä ylä- ja alamäkiä, kirjaimellisesti. Onnellinen fyysinen rasitus purkautui lopulta alamäen kyyneleinä. En tiedä mistä ne tulivat. Muutamalla kuudennen tunnin kierroksella samassa kohdassa, metsän siimeksessä. Mietin minun perhettä. Että jos näkisin heidät tuolla kannustamassa, niin repeäisin sillä hetkellä kunnon itkuun. Ehkä siksi ihan hyvä, etteivät tulleet.

Nuts Köykkyri oli minun karkkipäivä. Söin suklaakeksejä, sipsejä ja karkkia. Oli siellä hattarakonekin. Ihan oikeasti. Ensi vuonna kruunaan viimeisen kierroksen juoksemalla sen hattara kädessä.

Kuuden tunnin aikana juoksin 69 kierrosta eli noin 28km. Nopein kierros oli 3:41, hitain 16:01 ja keskimääräinen kierrosaika 5:13

Avainsanat:

Hanna Uusitalo

Hanna Uusitalo, VOIMAHOTON

Hanna on oman elämänsä huippu-urheilija. Perhe-elämää, CrossFittiä, luontoliikuntaa ja valmennusta. Koulutukseltaan Hanna on liikunnanohjaaja (AMK) ja parhaillaan hän opiskelee luonto-ohjaajaksi.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *