Paluu kirjoittamisen makuun..
Moni kavereista on kehoittanut kirjoittamaaan aika monta kertaa blogiin viimeisten kuukausien aikana. Olisiko nyt aika valoittaa elämääni Sveitsissä? Kyllä.
Elän siis Hunenbergissä, Zugin kanttoonissa. Nimestä voikin päätellä että pienen mäen päältä löytyy majapaikkani ja joka kerta treenin jälkeen joudun tänne kipuamaan jos suihkua tai ruokaa mielin. Joka kerta se on yhtä raskas (henkisesti), oli treeni ollut tehollinen tai ei.
–
Maisemakuviakin ehditty ottamaan..
Vaikka täällä mäen päällä asustelenkin niin muuten minä saan treenata erilaisissa maastoissa. Löytyy sekä tasaista että mäkistä seutua. Vuorten välissä voin ajaa tasaista mielin määrin ja lähin neljän kilometrin mäki 10% keskijyrkkyydellä löytyy alle 10 kilometrin päästä kotoa. Mäen nimi on Michaelskreuz. Siellä ajellessani tuntuu, että olen valvovan silmän alla…….. Jos mieli tekee ajaa pidempiä, lähemmäs 30km, mäkiä, ”täytyy” matkustaa noin tunti autolla. Tällä hetkellä ei itsellä ole intressejä tai edes suositeltavaa ajaa neljä tuntia pidempiä lenkkejä. Naisten kisat, kun ovat maksimissaan 140 km pituisia.
–
Ehtii sitä näköjään kisoissa hymyilemänkin.. Ehkä ekalla kolmella kilometrillä.
Treenailen täällä aika lailla 50% treeneistä yksin ja 50% porukassa. Viikolla on vähän vaikeampi saada sopimaan kaikille samaa ajankohtaa treenille. Tällä viikolla taas on esimerkiksi ollut pakko vahdata ikkunasta, että koska sade on kohtuullisesti putoilevaa eikä kuin saavista kaatamalla. Kilpailu- leirimatkat ovat treenin suhteen poikkeuksellia, kun koko joukkue on koossa ja voi treenata yhdessä.
Tässä on ehditty jo reiluun puoleen väliin värikkäintä pyöräilykautta. Olen viihtynyt täällä hyvin, vaikka niitä todellisia kesäkelejä vielä odotankin.. Tuntuu, että matkustaessa sade seuraa perässäni kuin hai laivaa. Sormet ovat ristissä ensi viikon sääennusteita katsoen.
–
(Okei, ei täällä ihan koko aikaa ole satanut… )
Kauteni on sujunut tähän asti ihan kohtuullisesti. Ei nyt mitään ”Marianne Vos vauhtia” tässä vielä mennä, vaikka vauhtia vuosi vuodelta jalkoihin on tullutkin. Tasaisella kuulemma kulkee jo ihan kohtalaisesti ;). Eli muutamamia podiumeja on saatu. Paras UCI alaisen kilpailun sijoitus on ollut ”harmittavasti” vain neljäs. SM-kilpailut sujuivat kesäkuun lopulla, kun voitin tuplamestaruuden eli aika- ja maantieajon molemmat Suomenmestarin paidat. Ei tarvitse miettiä, että mitä väriä käyttää kisaamaan tai treenaamaan lähtiessä ;).
–
Tosi toimissa. ( Kuvaaja Kai Patjas)
Voittajaa hymyilyttää.
Äidin tekemä ”pieni” synttäri- ja SM-mitali kakku.
Tuleva ohjelmani on jokseenkin seuraavanlainen, että ensi viikonloppuna BeNe ladies tourin, joka sisältää kolme etappia Belgia/Hollanti akselilla. 27.7 taas pääsen kurvaamaan Pariisin Chamos-Elyseelle ennen kuin väsyneet kolmen viikkoa kisanneet ammattilaismiehet päättävät viimeisen etappinsa. La Course by Le Tour de France on 90 kilometrin mittainen 1.1 UCI:n gategorian kilpailu, johon on tulossa kaikki maailman naisten kärkinimet, varmasti. Tunnelma siellä tulee olemaan varmasti aivan mahtava ja väkeä kuin pipoa. Elokuussa matkustankin Biglan tyttöjen kanssa kisailemaan Norjaan ja Ruotsiin. Norjassa on kolmen päivän etappikilpailu ja Ruotsissa maailmancupin osakilpailut, joukkueaika- ja maantieajo. Aion myös ajaa joitain kansallisia kilpailuja, mutta en ihan varma vielä, että mitkä niistä.
Palaillaan
Lotta :)
–
Elämä ei oo pelkkää ajamista. Eiku…
