Parisuhdeterapiaa

Etelän lämmöstä kotiutunutta Samu-Setää tuli lauantaina ulkoilutettua cyclon päällä. Omat jalat tuntuivat torstaina suhteellisen kankeilta (hieman epäselvästä syystä), mutta lauantaina jalat olivat leikkisällä tuulella ja pyörä kulki kuin vahingossa. Hieman ahdisti lähteä ukon kanssa kahdestaan lenkille koska parin viikon kuntokuurin jälkeen kaksi lepopäivää olivat saaneet väsyneet jalat jo kivasti palautumaan. Tarkoituksena oli nautiskella kiireettömästä lauantaista ja yhdessäolosta. Peekoo-lenkkiä ja matkalla piipahdettiin isänpäivä-aatto kahveille minun vanhempieni luokse. Muutamaan pikku mäen nyppylään hiukan painoa kammelle ja pari pikkuisen teknisempää polkua, siitä on hyvä peruslenkki tehty. Ja mukavaa oli, koska kuten sanottu, oma pyöräni kulki kuin itsestään, keli oli raikas ja kuivahko ja tietenkin seura perushyvää.

Etelässä Samu keksi että tukilihaksisto kaipaa nyt hieman tiukempaa reeniä, joten sunnuntaina suuntasimme salille, hiukan ehkä sadettakin pakoon. Samun historiaan kuuluu jossain vaiheessa hivenen tiukempaakin ja tavoitteellisempaa punttijumppaa, joten helposti salilla oleilu on mennyt notkumiseksi ja rautapalojen heilutteluksi. Nyt sain pyynnön ohjata häntä. Tilannekuvia tästä olisi tietenkin pitänyt saada mutta katsotaan niitä sitten ensi kerralla jos onnistun salakuljettamaan puhelimen mukanani. :) Ohjasin jäljittelemään omaa ohjelmaani, höystettynä extra vatsoilla. Samu sai osakseen sääliviä katseita muilta salilla heiluvilta miehiltä ja minä taas mulkoilua. Eli nopeaa ja tehokasta. Varmaa hikeä ja kipua. Itse tietenkin tein samaa ohjelmaa mutta otin vielä hieman ekstraa vatsoille naurun muodossa. Muistan kyllä tasan tarkkaan miltä tuntui kun ensimmäisen kerran tein vastaavan ohjelman jaloille, joten otin oikeuden nauraa toisen kärsimykselle.Treenattavakin oli tyytyväinen kun aika salilla vierähti nopeaan ja lupasi alkaa tekemään ohjelmaa pari kertaa viikossa. Katsotaan nyt miten kävely onnistuu huomenna… Mutta tätä on meidän parisuhdeterapia; Hyötyä ja huvia, tekniikkaa ja tekemistä.

Avainsanat:

Pia Pensaari

Pia Pensaari

Kirjoittaja on naispyöräilijä, joka on voittanut yli 20 SM-mitalia ja omistaa kautta aikojen Suomen 2. nopeimman ajan 3km takaa-ajossa.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *