Peruskuntokauden perustreeniä

Parin vähän nihkeämmän harjoituskauden aloitteluviikon jälkeen olen päässyt viime viikkoina taas urheilijan pyörään pyörimään tai surffilaudalle surffailemaan, miten sen nyt sanoisi. Joka tapauksessa kahden treenin päiviä on mielestäni helpompi tehdä, kun niitä on ensin tehnyt jo vähän alle. :) Opiskelut jatkuvat höyryten vielä pari viikkoa, mutta enää ei kattila tunnu kiehuvan yli niin helposti. Myös suunnitelmat ensi talvelle ovat edenneet jo konkretiaan tai ainakin virtuaaliseen konkretiaan, sillä lentolippuja löytyy nyt sähköpostista jos vaikka minne.

Ensimmäinen sulanmaan jakso on samalla korkean paikan harjoitusjakso 28.12.-25.1. Etelä-Afrikan Dullstroomissa. En ole aikaisemmin muutamien lyhyiden vuoden 2011 Ranskan MM-leirien lisäksi korkealla harjoitellut, joten tämä tulee olemaan mielenkiintoista! Pääsimme mukaan myös KIHU:n tutkimusprojektiin, mitä kautta saamme huomattavasti tarkempaa ja luotettavampaa tietoa yksilöllisistä kehon muutoksista. Samalla pääsen korkkaamaan itselleni uuden mantereen, jee! Eiköhän tuolta matkalta löydy taas ihmeteltävää ja muisteltavaa sekä kirjoiteltavaa tänne blogiinkin.

Myös seuraavan reissun liput on kotiutettu, toisin kuin minut. 4.2. alkaen olen nimittäin leikkimässä kotia ja treenaamassa Espanjan etelärannikon Huelvassa siihen asti, että on aika siirtyä Turkkiin juoksemaan maailman cupin ensimmäinen osakilpailu 1.3. Cupin aikainen aloitus pakottaa ainakin pohjoismaalaiset suunnistajat hakemaan edes vähän tuntumaa sulan maan suunnistukseen ennen tuota, jos mielii pärjätä. Itsellä on onneksi tähän mahdollisuus.

Jottei nyt aivan mene tulevan fiilistelyksi, niin pistän tähän yksinkertaistettuna tämän viikon harjoitteluni, josta näkee tätä meikäläisen ihan perusarjen rullaamista:

Ma a: Hieronta 45min

Ma ip: vesijuoksu 40min

Ti a: Porrastreeni nopeusvoimatyyppisesti eli terävästi ja pitkillä (hölkkä-)palautuksilla.

Ti i: Sprinttiviivasuunnistus VK:lla 7*n.800m = n.3.30min. Kartalle on siis piirretty viiva mutkittelemaan talojen, pensaiden ja muiden kohteiden kautta tai ympäri, ja tätä viivaa pitkin tulee juosta maastossa (tässä tapauksessa kerrostalojen pihoilla). Tähän harjoitukseen ei tarvitse viedä rasteja.

Ke a: juoksu + kuntopiiri

Ke i: PK-lenkki kiihtyen loppua kohti PK2:lle ja aerobiselle kynnykselle 1.25h.

To ip: Mäkiveto- ja alamäkisuunnistustreeni. 5*mäki polkua ylös ja suunnistaen eri ratoja alas, palautus alhaalla sen verran, että porukka on koolla yhteislähtöön. Harvinaisen hyvin on pystynyt näin pitkälle syksyyn suunnistamaan, kun lumi ei ota tullakseen. Vaikka suunnistus on kivaa ja taidon ylläpito hyödyllistä, niin ihan mielelläni silti hiihtäisinkin.

Pe i: kuntopiiri

La ap: Kiihtyvä VK1->VK2 45min Pyynikillä mäkistä reittiä (Pyynikin testijuoksu).

La i: verryttelylenkki

Su ap: Pitkä lenkki Kaupissa pääosin poluilla ja mäkiä keräillen + muutaman kilometrin suunnistus käyräkartalla välissä, yht. 2h.

Loppuun laitan vielä linkin huikeaan suunnistusvideoon, jonka pääosissa ovat sveitsiläiset Hubmannin veljekset:

 

 

Siinä on fiilis kohdillaan!

Avainsanat: , , , , ,

Venla Niemi

Venla Niemi

Venla on 23-vuotias suunnistajatar Tampereelta. Lajiinsa hän on tutustunut jo 6-vuotiaana, mutta tavoitteellisempi urheileminen alkoi 14-sarjassa nuorten SM-kisojen tullessa ohjelmaan. Tämän jälkeen harjoittelu on ollut nousujohteista sekä määrien että vauhtien suhteen ja päämääränä on aikuisten sarjan menestys.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *