Pikku hiljaa kohti HCRää
Olen 31-vuotias neljän lapsen äiti Espoosta. Urheilu on aina kuulunut jollain tasolla elämääni mutta jostain kumman syystä viimeiset 10 vuotta on ollut aikamoista pyöritystä. Neljä lasta, talon rakennus ja oma yritys on pitänyt elämän suhteellisen kiireisenä, joten urheilu on ollut kausiluontoista.
Nyt nuorimmaisen ollessa kohta neljä vuotias, huomaan että on aika taas tehdä enempi niitä asioita mistä nautin. Niihin asioihin kuuluu muun muassa juoksu, pyöräily sekä kuntosalitreenaaminen. Juoksemista on viimeiset pari vuotta varjostanut juoksijanpolvi. Ensimmäisen kilometrin jälkeen polvi on ollut niin kipeä että ei ole auttanut muu kuin lopettaa juoksu ja niellä kyyneleet. Olen ajatellut, että ehkä juoksu ei ole minun laji ja yrittänyt löytää tilalle jotain yhtä ihanaa.
–
–
Viime syksynä aloittelin juoksemisen varovaisesti,ensin kilometrin lenkillä ja siitä pikkuhiljaa olen pidentänyt lenkkejä. Hain juoksukouluun pienellä riskillä, mutta ajattelin että ehkä sieltä saisin jotain ohjeita ja oppeja millä polvea voisi lähteä kuntouttaan. Hyviä venyttelyohjeita ja tiettyjen lihasten vahvistamisohjeita olenkin Jussilta saanut ja nyt minulla on hyvin toiveikais olo että muutaman viikon päässä siintävällä hcr.llä pääsen maaliin juoksemalla!
Lähtöviivalla minut ainakin nähdään, se on varma!
Niin ja löysinkö juoksun tilalle mitään yhtä ihanaa? Löysin, maantiepyöräilyn! Se on aikalailla samalla viivalla juoksun kanssa. :) Onneksi nykyään saan nauttia niistä molemmista.
Maria
