Pitkästä aikaa..

Kesän kunnon romahtamisesta on nyt toettu saamalla kroppaan riittävästi lepoa ja mieleen riittävästi rauhaa.

Kaikenmoista on ehtinyt tapahtua tuon viimeisimmän kirjoituksen jälkeen.. Käsi, se on yhä matkassa mukana ja voi mainiosti. Ihan ennallaan liikeradat ei ole vieläkään mutta eiköhän se siitä vielä, lisäksi siihen on hyvä vedota kun ei halua/jaksa/viitsi nostaa tai kantaa jotain.. ;)

Uudessa kodissa on jo tovi ehditty asustamaan ja alue on pyöräilijän elämään loistava; lentokentälle alle 10km ja fillarilenkin voi aloittaa heti ovelta, eikä tavitse zumbata kelvejä pitkin ensiksi. Pakkoliikunnan määrä pysyy hyvänä kun käynnistää itsensä aamuisin fillarilla kohti Helsingin keskustaa ja liikehtii sen 18km. Ja kun lupaa itselleen että iltapäivällä voi sitten tulla junalla takas jos väsyttää…noh, enpä enää ole ottanut edes matkakorttia mukaani. Samoin etukäteen mietin että täytyy olla itselleen armollinen ja järkevä säiden suhteen, enpä ole kertaakaan sääennustetta katsonut. Ainoastaan aamulla katsonut että laitetaankos lokaria, kuinka monta aluspaitaa ja kuinka paksut hanskat. Tänään aamulla myötätuuleen rullaillessa kauden työmatkatempo ennätykseni, mietin taas että talvella jos oikein on lunta tullut niin sitten ainakin otan junan. Tiedän että pakkasraja ei pidä..ja luulenpa että ainoa mikä estää työmatkatempoilun on kun vesi-jääkeli ja metrihanki yön aikana. Katsotaan. Nyt nautiskelen pimeistä aamuista ja ruskan värittämästä työmatkastani muiden valitellessa harmautta ja pimeyttä. Tarkennettakoon vielä että työmatkatemponi starttaa klo 6-6.30, joten muun kevyenliikenteen joukossa en kaahota menemään, lisäksi muuten keveään fillariini olen ripustanut etu- ja takavalot ja heijastimia on vaatteissani siellä sun täällä. Että turvallisuus ennen kaikkea siellä tien päällä!

Mitäpäs muuta.. Niin fillari liikkuu taas hyvää vauhtia treeneissä ja muutamat rataskabat tässä syyskauden puolella on tarkoitus käydä testaamassa. Ja ensi vuodelle on taas opittu kuuntelemaan itseäni ja kroppaani paremmin. Harmillisesti kun tässä lajissa tarvitaan sitä henkistä puolta kovasti paljon mutta kroppaa pitää myös pystyä työvälineenä käyttämään. Henkinen puoli on ollut kasassa koko ajan,eikä ihme kyllä saanut kuin vahvistusta, tämän takaiskun myötä. Tiedättekö kuinka vaikeaa on ottaa pakkolepoa kun mieli huutaa ajamaan? Nyt kun pääsee, muistelen tuota fiilistä ja ajan vielä hiukan kovempaa.

Pia Pensaari

Pia Pensaari

Kirjoittaja on naispyöräilijä, joka on voittanut yli 20 SM-mitalia ja omistaa kautta aikojen Suomen 2. nopeimman ajan 3km takaa-ajossa.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *