Projekti Täysmatka – marraskuun tilannepäivitys.

Projekti täysmatkakuntoon elokuuksi etenee varsin mukavasti ja leppoisasti niinkuin olin ajatellutkin. Toistaiseksi jalat ovat ehjät, olen voinut juosta/jalkalenkkeillä seisomatyön lisäksi jo 20-30km viikossa. Joskin vielä on turha haaveilla siitä, että voisin juosta aina kun haluan, sillä juoksupäivän jälkeen jalka vaatii edelleen ainakin yhden, mielellään kaksi juoksematonta päivää.

Maastopyöräkaatumisesta seurannut lähes 2kk mittainen ajoittain lähes toimintakyvyttömäksi vienyt kipu rintalihaksessa (?) aiheutti sen, että suunnitelmistani poiketen, en ole voinut käytännössä rullahiihtää tai hiihtää yhtään syyskuun alusta tähän hetkeen asti ja uidessakin on pitänyt kättä vähän kuulostella ihan viime viikkoihin asti. Pari viikkoa sitten pystyin tekemään taas ekat etunojapunnerrukset, viime viikolla penkkiä ja huomenna ajattelin korkata hiihtokauden Lempäälän tykkiladulla ja testata, josko käsi kestäisi jo hiihtämistäkin.

Onni kaikissa onnettomuuksissa oli lämmin ja kuiva lokakuu. Nautiskelin maastopyörällä aurinkoisista päivistä ja harjoituspäiväkirjaa kurkkiessa näyttää siltä, että olen tänä vuonna yli tuplannut edellisten vuosien pyöräkilometrit. Niissä ei tosin ihan kauheasti ole ollut tuplaamista, jos ihan rehellisiä ollaan. Nyt kun pimeys ja märkyys tuntuu vallanneen ainakin Tampereen seudun, ei ulkona ajaminen ole enää huvituttanut. Koska olen itselleni pari vuotta sitten vatsahaavan jälkeen tehnyt lupauksen, että urheilu on jatkossa asia, joka pitää nimenomaan huvittaa eikä olla pakkopullaa, en ole siis käynyt ajamassa ulkona.

Sen sijaan olen yllättävän innoissani ajanut 1-2 treeniä viikossa sisällä. Sisäistettyäni ajatuksen siitä, että ihan oikeasti olen ilmoittautunut ensi kesäksi tapahtumaan, jossa minun pitää kyetä istumaan pyörän päällä 180km ajan, tajusin että ehkä minun pitää talven aikana yrittää edes vähän pitää yllä pyöräilytuntumaa. Siispä ostin itselleni Bkoolin, eli sisäpyöräilyyn tarkoitetun ”simulaattorin”, jolla pääsen virtuaalisesti ajamaan vaikkapa kisoja radalla, kipuamaan klassikkomäkiä ja osallistumaan erilaisiin liigoihin, joissa lasketaan etappikisamaisia yhteistuloksia erilaisista ajopätkistä. Ja on muuten kerrankin hauskaa, kun sisällä ajaessa ei tulekaan tuijotettua kelloa minuutin välein ja laskettua tylsistyneenä sekunteja treenin loppumiseen. Suosittelen.

Uintikunto on lähtenyt kipuamaan syyskuun lähtötilanteesta mukavasti ylöspäin. Olen päässyt uimaan pari hyvää treeniä Kaitsun ja Tommin kanssa, joissa on löytynyt jotain jäänteitä siitä vanhasta uimisesta. Ei tässä vielä kannata henkseleitä kauheasti paukutella, mutta enää ei tarvitse jokaisessa uintitreenissä taistella hukkumiskuolemaa vastaan.

Eli aikataulussa ollaan. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että jos vain pysyn ehjänä niin selviän ihan varmasti Tahkolla uinnista ja juoksusta, vaikka toki olen vielä autuaan tietämätön siitä, millaista tuskaa täysmatkan juoksuosuus todellisuudessa luultavasti on. Entisenä pyöräilijä hyvin epäloogisesti eniten pelottaa pyöräily. Minä en ole koskaan tykännyt ajaa pitkiä lenkkejä, tylsistyn kuoliaaksi yleensä noin tunnin ajamisen jälkeen. Edellisen yli satasen olen ajanut vuonna 2010 ennen polven hajoamista ja ”uudella polvella” pisimmät lenkkini ovat pari läpiajettua puolimatkan 90km pyöräosuutta. Pelottaa, miten kestän pyörän selässä monta tuntia. Kunto varmasti on ”helppo” saada matkan edellyttämälle tasolle, enemmän epäilyttääkin vielä toistaiseksi pään kestäminen. Vaan onneksi sitäkin on vielä yli 8kk aikaa treenata :)

Avainsanat: , , , , ,

Terhi Martikainen

Terhi Martikainen

Kirjoittaja on triathlonisti, moninkertainen pyöräilyn SM-mitalisti ja urheilukaupan ammattilainen.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *