Pyöräilypainotteinen viikko 28, tai fillarilla Helsingistä Lappeenrantaan

Viime viikolla lähinnä ajoin polkupyörällä. Ja silloinkin vain alkuviikon. Visioin jo Madridissa, polkupyörääni ikävöidessäni, kuinka voisin oikeastaan polkea fillarini Lappeenrantaan sen sijaan, että veisin sen kaupunkiin junalla. Mainitsin tuumasta täällä blogissakin nykyään verrattain usein esiintyvälle ystävälleni Pumpui-Lotalle, joka innostui ajatuksesta. Noin kuuden sekunnin kuluttua olimmekin päättäneet polkea matkan yhdessä. Sitä vartenhan ystävät ovat! (muunmuassa) Lotta kävi ostamassa Itä-Suomen pyöräilyreittikartan ja perjantaina pidimme pienen, mansikkamargaritojen höystämän reittisuunnittelupalaverin. Maanantaina iskettäisiin tietä!

Reittimme kulkisi Porvoon, Loviisan, Kotkan ja Haminan kautta. Matkaa tulisi yhteensä hieman alle 300 kilometriä enimmäkseen ns. Kuninkaantietä seuraillen ja reissusta olisi tarkoitus selvitä kahdella yöpymisellä.

Viikko 28, 8.–14.7.2013
maanantai: pyöräily, n. 100 km
tiistai: pyöräily, n. 130 km
keskiviikko: pyöräily, n. 65 km
torstai: –
perjantai: –
lauantai: –
sunnuntai: –

Ensimmäisenä päivänä poljimme ensin Porvooseen. Matka sujui nopeasti, joskin Söderkullassa täytyi pitää reissun ensimmäinen jäätelötauko. Porvoossa söimme lounaan ja kävimme vielä rantaterassilla nauttimassa oluet, sitten matka jatkui kohti Loviisaa. Sinne ehdimme sopivasti hiukan ennen Alkon sulkeutumista, joten kipaisimme pullon Cavaa ja aamiaistarvikkeita (ne tosin ruokakaupasta, ei Alkosta). Tutkailimme hiukan Loviisaa (pieni, ihan soma, kivoja puutaloja, ei juuri ihmisiä eikä mitään muutakaan) ja kävimme tutustumassa paikalliseen ravintoelämään (eli pizzalla paikallisessa kebab-pizzeriassa). Polkaisimme hiukan kaupungin ulkopuolelle ja iskimme teltan pydeen pusikkoon paikallisen matonpesulaiturin viereen.

Teltan pystytyksen ja iltauinnin jälkeen ihmettelimme hiukan kaukaisuudessa kajastavaa ydinvoimalaa ja avasimme skumpan allekirjoittaneen 30-vuotispäivän kunniaksi. Sitten alkoikin jo ramaista, joten kömmimme telttaan ja ummistimme silmät.

Cava maistuu yllättävän hyvälle luonnon helmassa,
muovimukista nautittuna.

Aamiaiseksi nautittujen murukahvin, pikapuuron ja karjalanpiirakoiden jälkeen panimme teltan kokoon ja palasimme tielle. Oltuani erossa fillaristani koko kevään en ollut juurikaan ehtinyt kuluttaa aikaa satulassa, ja toisen reissupäivän aamuna sen kyllä huomasi nivusissa. Ai saakeli!

Poljeskelimme Kuninkaantietä/valtatie 7:ä kohti Kotkaa nähden ohimennen esimerkiksi Pyhtään. Pyhtään kohdilla minua alkoi vaivata mystinen pahoinvointi, joka olisikin riesanani koko loppumatkan ja melkein koko loppuviikon. En vieläkään tiedä, mahtoiko kyseessä olla ruokamyrkytys vai joku muu pöpö, mutta kuvotuksen tunne ja voimattomuus kuitenkin vaivasivat.

Kotkan kohdalle saapuessamme päätimme skipata kaupungin keskustan. Sen sijaan piipahdimme marketissa ostamassa evästarpeet ja pidimme tunnin mittaisen lounastauon luonnon helmassa. Sen jälkeen matka jatkui Haminaan, jossa tutustuimme lyhyesti Rytmikatin terassiin ja lepäilimme. Päätimme jatkaa matkaa vielä jonkin verran ja lähdimme ns. Museotietä kohti Virolahtea. Mikä reissu! Museotie koostui toinen toistaan jyrkemmistä mäistä ja vaikka pituutta matkalla oli vain 35 kilometriä, tuntui se suoraan sanottuna sadoilta.

Koska olin syönytkin pahoinvoinnin takia vain hyvin vähän, elimistöltä alkoi olla polttoaine pahan kerran finaalissa. Ajoimme sitkeinä sisseinä Virolahdelle, tarkemmin ottaen Vaalimaa Campingille asti, sillä ajatus saunasta, juoksevasta vedestä ja vesivessoista tuntui aivan liian houkuttelevalta. Loppuillasta olin jo aika huonoa seuraa, sikäli äärirajoille tuli kokeiltua oman inhimillisen suorituskyvyn venymistä. Saunoin, pakotin itseni syömään vähän vesimelonia ja kävin nukkumaan. Onneks Lotta oli mukana ja hiukan paremmissa voimissa, niinpä saimme esimerkiksi teltan pystyyn (jos olisin joutunut pystyttämään sen yksin, noh, olisin varmaan vaan kääriytynyt telttakankaaseen).

Aamulla valkeni matkan kolmas ja viimeinen fillarointipäivä. Koska olimme edellisenä päivävä painelleet menemään laskujemme mukaan lähemmäs 130 kilometriä, jäi viimeiselle etapille mittaa alle 70 km, käytännössä Vaalimaalta Lappeenrantaan yhtä ja samaa tietä pitkin. Lähdimme matkaan joskus klo 11 tienoilla. Ylämaalla pidimme jäätelötauon ja yritimme myös tuloksetta löytää sopivaa uintipaikkaa. Maalissa olimmekin sitten jo iltapäivästä kolmen aikoihin. Puuh!

Pahoinvoinnista huolimatta melkein 300 kilometrin ponnistus sujui suhteellisen tuskattomasti, joten olen alkanut jo suunnitella seuraavaa fillariretkeä loppukesälle (siitä sitten tarkemmin, jos ja kun idea pääsee toteuttamisasteelle).

Muuten viime viikko menikin sitten mystisestä pöpöstä toipuessa. Perjantaina tosin jo uskaltauduin fillarin selkään ja lauantaina kävin vähän uimassa, mutta mitään mitattavaa urheilusuoritusta en edes yrittänyt viikkoon mahduttaa.

Avainsanat: , , ,

Miia Kirsi

Miia Kirsi

Miia on reilu kolmikymppinen pääkaupunkilaistunut humanisti ja tavoitteellisesti treenaava CrossFit-harrastaja.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *