Ruokaa, ystäviä ja jalkapalloa.

Kun työrytmi on sellainen, että arki ja viikonloppu sekoittuvat iloisesti, jää monesti paitsi kaikesta toimistotyöaikaisten järkkäämästä menosta. Ja kun elämäntavasta on vuosien myötä muodostunut varsin urheilupainotteinen, tuntuu välillä, etten oikeastikaan tee mitään muuta kuin käy töissä, lenkillä ja huolto- tai valmennuspuuhissa katsomassa, kun joku muu urheilee. Mennyt viikonloppu oli tervetullut, ihana poikkeus muuten niin tasaiseen ja itsessään kyllä mukavaan arkiseen menoon. 

Ensin lauantaina lähdettiin työpäivän jälkeen työporukan kanssa syömään uudehkoon tamperelaisravintolaan, tai oikeastaan bistroon, eli Fabriciin. Olin kuullut paikasta ennakkoon paljon hyvää, enkä onneksi joutunut pettymään. Sijaintihan on hieno, vanhassa Finlaysonin tehdasmiljöössä ja paikka itsessään melko pieni ja viihtyisä. Suosittelen. Ja jos et muuten vielä kiinnostunut, katso alla olevat kuvat.

IMG_20150829_205321

Alkuruoka, Toast Skagen. Olisin voinut syödä näitä vaikka viisi, se riittäköön kommentiksi.

Pääruoka, Päivän kalaa. Lauantain kalana oli nieriää, jota en ollut koskaan ennen syönyt, vaikka kalaruokien suuri ystävä olenkin. Kiva yksityiskohta annoksessa olivat uudet perunat, sopivat tähän ihan nappiin.

Pääruoka, Päivän kalaa. Lauantain kalana oli nieriää, jota en ollut koskaan ennen syönyt, vaikka kalaruokien suuri ystävä olenkin. Kiva yksityiskohta annoksessa olivat uudet perunat, sopivat tähän ihan nappiin.

Jälkiruoka, Suklaa fondant. Juuri niin hyvää, kuin miltä kuvassa näyttää.

Jälkiruoka, Suklaafondant. Juuri niin hyvää, kuin miltä kuvassa näyttää.

Syömästä jatkoimme osalla porukkaa vielä iltaa eteenpäin. Varsin harvinaista sekin nykyään, kun sen lisäksi että olen tullut vanhaksi (enää vuosi ja 7kk kolmenkympin rajapyykkiin), olen myös erittäin hyvä buukkaamaan kaikki vapaapäivät täyteen ohjelmaa aamusta iltaan. Mukavuudenhaluisena ja kaikenlaisia epäilyttäviä yöbussimatkustajia karsastaen ajoin yön pimeydessä taksilla kotiin ja totesin samalla mittarin raksuttaessa, että ihan oikeasti asun aika kaukana :)

Tänään kävin toki aamulla lenkillä katselemassa maalaismaisemia maastopyörän selästä, mutta sen jälkeen unohdin kerrankin suorittamisen. Käytiin pari viikkoa sitten ystäväni Johannan kanssa katsomassa Ilves-Jaro -peliä Tammelassa ja koska todettiin molemmat olevamme katsomossa yhtä lähellä sydänkohtauksia, päätettiin lähteä myös nyt sunnuntaiseen Ilves-HJK -peliin yhdessä. Koska molemmat, harvinaista kyllä, oltiin vuorotyöläisinä vapaalla, käytiin vieläpä syömässä ennen peliin suuntaamista. 

Pancho Villan hamppareiden jälkeen ei tarvinnut varsinaisesti nähdä nälkää pelissä. Eikä muuten tarvinnut myöskään tylsistyä. Jos joku olisi sanonut keväällä, että olen jalkapallokatsomossa taputtamassa ihan innoissani, olisin pitänyt sanojaa vähän pöhkönä. Mutta siellä sitä oltiin kämmenet punaisina taputtaen, jännittäen ja riemuiten täpötäydellä loppuunmyydyllä Tammelan stadionilla. Tunnelma oli erittäin epäsuomalainen, jossa möykkä ja kannustus täytti koko katsomon tasaisin väliajoin koko 90 -minuuttisen ajan. Minusta on hienoa, kun ihmiset innostuvat, näyttävät tunteitaan ja lähtevät mukaan rohkeimpien aloittamaan menoon. Harvoin on tullut urheilutapahtumissa koettua samanlaista ihmismassan sekoamista kuin tänään. Vaikka pelin tasosta tai hienoista jutuista en niin ymmärräkään, on tämän kesän Ilves-peleissä ollut niin kiva tunnelma, että olen mennyt lähinnä nauttimaan siitä paikan päälle.

En voi mennä kenenkään päähän, mutta itsekin (entisenä) urheilijana voin kuvitella, miten hienoa kotijoukkueen on toivottavasti tänäänkin ollut pelata. Oman urheilu-uran tähtihetki on ehdottomasti ollut se neliminuuttinen, jonka aikana voitin ensimmäisen ja ainoan henkilökohtaisen Suomen mestaruuteni. Helsingin velon pääsuora täyttyi kannustuksesta joka kerta kun ajoin katsomon ohi. Vaikka ihmismäärä oli korkeintaan ehkä sadasosan tämän päivän Tammelan stadionin katsojamäärästä (5050), oli parasta tietää, että nuo ihmiset huusivat katsomossa juuri minua eteenpäin siivittääkseen. Muuta en tuosta ajosta muista kuin kahdeksan kertaa toistuneen äänimeren ja sitä miettiessä hymyilen vielä näin kuuden vuoden kuluttuakin.

Avainsanat: , , , , ,

Terhi Martikainen

Terhi Martikainen

Kirjoittaja on triathlonisti, moninkertainen pyöräilyn SM-mitalisti ja urheilukaupan ammattilainen.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *