Söinpäs bullan.

Olen seurannut kavereitani kirjoitusten alla. Monet ovat stressaantuneita, mutta jotkut osaavat ottaa hyvinkin rennosti. Itse en vielä kirjoita mitää, koska olen päättänyt käydä lukion neljässä vuodessa, joka mahdollistaa suuuremmat treenimäärät. Ensi keväänä minulla itsellä on tiedossa äidinkieli ja uskonto. Luulen, että kuulun silloin stressaantuneiden joukkoon.

Viime päivät ovat kuluneet lenkkien merkeissä. Kävin viime viikonloppuna Turussa Linnean luona kyläilemässä. Otimme osaa viime lauantaina järjestettyihin paritempon SM-kilpailuihin. Jouduimme kuitenkin ajamaa kisan ulkopuolella, koska emme ole samasta seurasta. Itsellä tempo sujui kulkevan, mutta pienet mäet tuottivat Laihialla Linnean jalkoihin ylimääräistä maitohappoa, ja ei ihan pysynyt mukana. Minussakin oli vikaa, koska en kuullut, että Linnealla oli vaikeuksia pysyä mukana. Muutenkin huono kuulo ja tempokypärä päässä piti painaa pää punaisena. Päästiin kuitenkin ehjänä maaliin, kun yhteisharjoituksissa emme välttyneet kaatumisilta. Linnea ajoi huomaamattaan takarenkaaseeni päin ja meni mukkelis makkelis keskelle tietä. Kyynerpäähän tuli pieniä ruhjeita, joita käytiin puhdistamassa Piikkiön Shellillä, mutta mitä olisi pyöräilijä ilman kaatumisen merkkejä.

Ajoin sunnuntaina elämäni ensimmäisen yli 200 kilometrin lenkin. Aikaa kului reilu 6 tuntia ja keskinopeus oli luokkaa 33. Ajoin pyöräilypiiristä saadulta metodilla koko matkan, eli 200 kilsaa jätkien peesissä, eikä yhtään pullaa. (Vaikka isä pakotti syömään yhden pullan!!) Vieläkin tuntuu matka jaloissa, mutta haitanneeko tuo. Maanantaina pidin lepoa ja eilen aamulla kävin ajamassa n. 2,30 tuntia maastossa, mutta en yksin! Tänää ajoin aamulla tunnin rullilla, en viitsinyt huonoon keliin lähteä ajamaan, etten tule kipeäksi. Kai sitä voisi toiselle lenkille vielä lähteä autotallin huumaan. Ensi lauantaina olisi tarkoitus mennä Hämeenlinnan moottoriradalle ajamaan pyörällä kisaa. Se on mäkinen reitti se. Jos maaliin asti pysyn kilpa-sarjan mukana, niin meikä kiitää kohti Belgiaa, mutta jos en pysy niin jään kiltisti Suomeen treenaamaan.

Lotta Lepistö

Lotta Lepistö

Lotta on 24-vuotias pyöräilijä ja sairaanhoitajaopiskelija. Tulevana vuonna Lotan on tarkoitus harjoitella monipuolisesti ja saada pyörä liikkumaan entistä kovempaa. Hän pääsee nyt kokeilemaan vuodeksi, millaista on elää todellista huippu-urheilijan elämää.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *