Supernaisen superpirtelö

Treenihommat ovat edelleen aika lailla jäissä: olen onnistunut lähinnä työmatkapyöräilemään ja säntäilemään hiki hatussa ympäri kaupunkia. Myönnän auliisti, että kuntoilu on nimenomaan se terveellisten elämäntapojen osa-alue, joka vaatii minulta extraviitseliäisyyttä (eilenkin olisin illalla ehtinyt ihan hyvin lenkille, mutta katsoinpa silti mieluummin kolme jaksoa Mad Meniä ja neuloin villapaitaa. Hups.). Suhteellisen terveellinen ravitsemuspuoli sen sijaan kestää aika hyvin hanskassa, sillä en erityisesti piittaa monista ns. epäterveellisistä mätöistä, ja rakastan monia prototyypillisiä terveysruokia (kuten parsakaalia).

Keväällä hankin vanhan ja surkean OBH Nordican blenderin tilalle Wilfan tehomasiinan. Uuden keittiölaitteen myötä aloin juoda säännöllisesti aamuisin ja välipaloina erilaisia smoothieita sun muita viherpirtelöitä, niin trendikästä kuin se nykyään onkin. Popsin kyllä salaatteja ja rehuja hyvällä ruokahalulla joka tapauksessa, mutta nestemäiset murkinat ovat tuoneet ruokavalioon jännää vaihtelua. Lisäksi ennen lenkkiä tai salia vetäisen mieluummin nestemäistä energiaa, jotta jaksan painella menemään, mutta joka ei aiheuta pahoinvointia fyysiseen rasitukseen yhdistettynä. Samoin jos ehdin salilta nopeasti kotiin, juon palkkarina mieluummin itsesekoiteltua prodepitoista juomaa (joka sisältää yleensä maitorahkaa, marjoja, vettä ja prodejauhetta) kuin pelkkiä valmiita prodejauheita (näppäriä mutta yäk niin esanssisia).

Epämääräisen vihertävänvioletista juomasta ei oikein
saa onnistuneita kuvia. Yyh, siis nam!

Yleensä sävellän juomareseptini aika lailla hatusta, mutta ajattelin nyt jakaa tänne tämänaamuisen esimerkin supernaisen superpirtelöstä, jollaisen tuossa juuri tovi sitten kietaisin huiviini. Mitat ovat sinnepäinmittoja, sillä en yleensä mittaa blenderiin viskomiani aineksia. Jos olisin viitseliäs (ehkä jonain aamuna olenkin!) punnitsisin osat ja laskisin pirtelön makrot.

Supernaisen superpirtelö
n. 5 viipaletta tai 1/2 (jäinen) banaani
kourallinen tai 1 dl mustikoita
kourallinen tai 1 dl mustaherukoita
1 iso lehtikaalin lehti
1 rkl kutakin: seesaminsiemeniä, pellavansiemeniä, hampunsiemeniä
1 rkl macajauhetta
1 tl spirulinajauhetta
puoli lasillista vettä

Kasaa ainekset blenderiin, hurista sileäksi, juo. Saat vitamiinejä, hivenaineita, rasvahappoja ym. hyvyyttä.
Toisina aamuina juomaan menee vielä pari ruokalusikallista jotain prodejauhdetta. Minulla on käytössä perus vaniljaheraproteiinia sekä maustamatonta soija- ja hamppuprodea. Ensinmainittu on ällömakeaa ja esanssista, seuraavissa taas on hivenen erikoislaatuinen ominaismaku, joten käytän niitä vuorotellen totaalisen ällöttymisen välttämiseksi.

En tiedä, kummilla asetuksilla tuo möhnä näyttää
ällöttävämmältä :D

Sananen vielä superfoodeista: en ole täysin vakuuttunut macajauheiden sun muiden hippiravinteiden hyödyistä. Heräteostin niitä kuitenkin, kun olivat tarjouksessa, joten höystelen niillä nyt juomiani ja katson  mitä tapahtuu, sillä tuskinpa niistä nyt haittaakaan on. Enemmän luotan kuitenkin puhtaisiin, kotimaisiin supermurkinoihin, ja pyrinkin täyttämään pakastimen mustikoilla, mustaherukoilla ja puolukoilla. Keskiviikkona sovin suuntaavani ystävän kanssa Nuuksioon keräilemään kesän viimeisiä mustikoita ja ensimmäisiä puolukoita. Enkä pistäisi pahakseni, jos vaikka joku sienikin löytyisi.

Avainsanat: ,

Miia Kirsi

Miia Kirsi

Miia on reilu kolmikymppinen pääkaupunkilaistunut humanisti ja tavoitteellisesti treenaava CrossFit-harrastaja.

Kommentit (0)

Kaikkien kommenttien tarkastus on käytössä. Ethän siis lähetä kommenttiasi useampaan kertaan, kiitos.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *