Suuri Kolmikko
Etelä-Afrikan leirini kestää 27 päivää, joista sallin itselleni yhden kokonaisen turistipäivän Krugerin luonnonpuistossa. Viime viikolla toteutettu reissu venähti eläinten bongaamisen kutkuttavuuden ja paluumatkan tietöiden takia niin pitkäksi, että liikuntaa oli järjetöntä enää illalla harrastaa. Levosta päivä oli kuitenkin niin kaukana, että seuraava päivä oli jo suunnitelmia tehdessä päätetty palauttavaksi.
Virallinen Big Five on leijona, leopardi, norsu, afrikanpuhveli ja suippohuulisarvikuono. Kolme viimeistä bongasimme, mutta kissaeläinhavainnot jäivät yhteen epävarmaan leijonan takapuoleen. Itselleni sykähdyttävintä oli ehdottomasti kirahvilauma, jonka näimme aivan lähietäisyydeltä. Muita havaintoja suuruusjärjestyksessä: virtahepo, iso antilooppi, seepra, paviaani, pikkuantiloopit (ainakin tuhat), pahkasika (= bumba), kilpikonna, pikkuapina/ehkä mangusti (= simon?). Lisäksi saimme kuunnella erilaisia lintujen ääniä ja nähdä muutaman ison mustan, monta erilaista pientä mustavalkoista ja muutaman sini-oranssin linnun. Valitettavasti lajituntemus niiden suhteen ei ulottunut väri- ja kokohavaintoa pidemmälle.
–
Se tulee kohti!
Mutta menee ohi, huh.
Näihin ei jaksanut loppumatkasta edes reagoida.
Komia!
Ei-niin-suuri maajoukkuenaisten kolmikkomme (minä, Sofia, Anni-Maija) on saanut treeniseuraa aiempien suomalaisten (Matleena ja Tiina) lisäksi norjalaisesta maajoukkuesuunnistajasta Ida-Mariesta, joka majoittuu poikaystävänsä Olavin kanssa samassa talossa kanssamme. On ollut mielenkiintoista nähdä heidän tapojaan ja keskustella norjalaisesta harjoittelusta, urheilusta tai elämästä ylipäänsä. Toki olen tiennyt maastohiihdon olevan arvostetuin laji Norjassa, mutta en sitä, että se on niin paljon arvostetumpi kuin mikään muu laji, ainakaan mikään kesällä urheiltava. Esimerkiksi suunnistajia ei Norjan Vuoden Parhaiden top10-listoilla juuri ole näkynyt, vaikka sielläkin suunnistuksen maailmanmestareita löytyisi! Vaikuttaa myös siltä, että kannattaa olla tyytyväinen Suomen ja Tampereen olosuhteisiin juoksijalle, sillä Norjan olosuhteet on tehty hiihtäjille, vaikka maalla rahaa Suomea enemmän olisikin.
Rahasta puheen ollen, ruoka on täällä errittäin halpaa. Kylämme pikkukaupasta saa sisäfilettä 10 e/kg! Vaarana on liiallinen punaisen lihan kulutus, mutta onneksi myös hedelmäosasto on herkullinen ja runsas. Mangoa ja avokadoa voisi syödä täällä vaikka joka päivä. Lisäksi olen päässyt maistamaan uutena kokemuksena litsiä (erittäin hyvä maku, silmämunamainen ulkonäkö ja sammakonkutumainen koostumus) sekä kaktusviikunaa?, joka ehkä olisi pitänyt valmistaa jotenkin (raakana melko mauton, jännän vihreä-punainen väritys, kovia siemeniä).
–
Sakhelwe, takana valkoisten asuttama Dullstroom ja edessä tutuksi tulleen lenkkitien penger.
Lenkille on helppo lähteä näissä olosuhteissa.
Päiviä on jäljellä enää neljä, mikä tuntuu näin pitkällä leirillä erittäin lyhyeltä ajalta. Muutaman kovan treenin ehtii vielä tehdä, mutta viimeinen (tai oikeastaan pari viimeistä) päivää ennen korkealta alas paluuta tulisi käyttää palautumiseen ja kevyeen harjoitteluun. Jännä nähdä miten keho reagoi Suomeen paluuseen.
–
Koti-ikävää lievittämään löytyi suomalaisen tunnelman tuovia koivuja.
–
